Euroopan Unioni on pakottamassa kaikkiin kännyköihin samanlaisen laturin – 13 vuotta ensimmäisen aloitteen jälkeen

Euroopan komissiolta odotetaan syyskuussa lakiesitystä. joka yhtenäistäisi Euroopassa myytävien matkapuhelinten laturit. Yhden laturin mallista on puhuttu jo yli vuosikymmenen ajan, mutta toistaiseksi asia on edennyt vain osittain. Vanhoista latureista kertyy vuosittain kymmeniätuhansia tonneja elektroniikkajätettä.

17.8.2021 | Yhteiskunta

Kuva: Seppo Kemppainen

Euroopan Unionin komissio antaa syyskuussa lakiesityksen, jonka mukaan kaikkiin matkapuhelimiin tulisi EU:n alueella käydä samanlainen laturi. Asiasta on uutisoinut Reuters, jonka uutinen on julkaistu useissa kansainvälisissä nettijulkaisuissa.

Euroopan Unionin virallisella verkkosivulla kerrotaan, että lakiesitys annetaan kuluvan vuoden ”kolmannen vuosineljänneksen aikana”.

Lakiesityksen antamisella on pitkät juuret EU:ssa. Asia nousi ensimmäisen kerran esille vuonna 2008, jolloin bulgarialaiset Solomon Passy ja hänen vaimonsa Gergana Passy tekivät asiaa koskevan aloitteen. Gergana Passy toimi tuolloin Bulgarian EU-ministerinä, ja Solomon Passy oli toiminut aikaisemmin mm. maansa ulkoministerinä.

Vuonna 2009 kaikkiaan 11 matkapuhelinvalmistajaa sopi yhteistyöstä ja ilmoitti komissiolle, että toteuttavat yhtenäisen laturin Euroopan Unionin alueella myytävissä älypuhelimissa. Micro-USB -liittimestä aiottiin tehdä alan standardi vuoden 2012 alusta alkaen.

Sopimuksessa olivat mukana mm. Nokia, Samsung ja myös Apple, joka kuitenkin jatkoi oman liittimen käyttämistä tuotteissaan.

Komission varapuheenjohtaja Günter Verheugen oli tyytyväinen teollisuuden oma-aloitteellisuuteen. Verheugenin mukaan sopimus oli suuri helpotus kuluttajille, joiden mahdollisuudet ladata laitteitaan paranivat tuntuvasti.

Vapaaehtoiselta pohjalta laadittu sopimus oli myös EU:lle suuri helpotus. Varapuheenjohtaja Verheugenin mukaan ”lainsäädännön toteuttamiseen ei ollut enää tarvetta”.

Puhelinvalmistajien keskinäinen sopimus kuitenkin päättyi vuoden 2012 lopussa, ja erilaisista hyvistä aikomuksista huolimatta yhtenäinen laturi tuntui jäävän haaveeksi.

EU antoikin sitten vuonna 2014 direktiivin, jonka mukaan yleinen laturimalli tulee vihdoinkin kehittää. Direktiivin vaikutus jäi puolitiehen, koska komissio tyytyi edelleen luottamaan laitevalmistajien vapaaehtoiseen toimintaan.

Suurin osa laitevalmistajista on ottanut käyttöön USB-C -liittimen, mutta Apple on sinnikkäästi käyttänyt omissa laitteissaan ensisijaisesti omaa Lightning-liitintä. Vasta viime vuosina Apple on ottanut USB-C-liittimen käyttöön eräissä malleissaan.

Europan parlamentti pani vauhtia asiaan tammikuussa 2020. Aloite vuoden 2014 direktiivin toimeenpanemisesta ”elektroniikkajätteen pienentämiseksi ja ympäristöystävällisempien kuluttajavalintojen mahdollistamiseksi” meni parlamentissa läpi selvin numeroin.

Parlamentissa esitetyn arvion mukaan vanhoista latureista tulee vuosittain 51 000 tonnia elektroniikkajätettä.

Kuluneiden 13 vuoden aikana maailma on muuttunut, myös latureiden osalta. Vuonna 2009 erilaisia laturimalleja oli käytössä arviolta noin 30. Tänään Euroopassa käytettävissä latureissa on pääasiassa kolme erilaista liitintä, micro-USB, USB-C ja Lightning. Myös langaton lataaminen on yhä yleisempää.

Nähtäväksi jää, toteutuuko yhden laturin malli nyt vihdoinkin. Ainakin kuluttajien ja ympäristön kannalta se olisi hyvä ratkaisu.

Seppo Kemppainen /Verde

17.8.2021 14:44

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

2 Kommentit

  1. ”Vasta viime vuosina Apple on ottanut USB-C-liittimen käyttöön eräissä malleissaan.”

    Apple kyllä otti USB-C:n jotakuinkin ensimmäisenä käyttöön. Applen läppäreihin tuli USB-C jo vuonna 2015, eikä nykyisissä Applen kannettavissa muita liittimiä enää olekaan. Käytännössä kaikilla muilla on läppäreissä edelleen myös oma latausliitin ja valmistajan oma laturi, jolla ei voi ladata mitään muuta.

    Lightning tuli vuonna 2013 ja silloin ei ollut muita vaihtoehtoja kuin micro USB, joka on yksiselitteisesti huono liitin mekaanisesti ja muilta ominaisuuksiltaan. Se ei kuljeta kuvaa ja videota, toisin kuin Lightning jo silloin.

    Latureistahan tässä ei myöskään ole kyse: iPhone latautuu ihan millä tahansa USB-A/C -laturilla, sekä Qi:lla langattomasti. Ei ole mitään tarvetta Applen omille latureille. Vain laitteen päässä oleva liitin on oma.

    Onko tosiaan hyväksi ympäristölle, että koko valtava Lightning-ekosysteemi pakotetaan USB-C:hen? iPhone-käyttäjiä on miljardi.

    Itselläni ei ole ensimmäistäkään USB-C-laturia, eikä ensimmäistäkään USB-C-kaapelia. Lightning-kaapeleita on puolentusinaa. Joudun siis ostamaan jatkossa kasan uusia latureita ja kaapeleita ja saman tekevät lähivuosina sadat miljoonat kuluttajat.

    Apple on myynyt viimeisen 12kk aikana noin 200 miljoonaa puhelinta, joista valtaosa ilman laatikossa olevaa laturia. Se on ympäristöteko.

  2. Turha direktiivi ja ajastaan jäljessä. Markkinatalous ratkaisi jo ongelman, sillä melkein kaikki seinälaturit ovat nyt pelkästään USB-A liittimellä varustettuja, ja yhteensopivia toistensa kanssa vain kaapelia vaihtamalla. Vain latausteho saattaa olla alhaisempi, jos kaapeli ei sitä tue. Eivätkö kaapelitkaan ole pelkästään lataustarkoitukseen vaan niillä voidaan siirtää dataa myös laitteiden välillä.

Lähetä kommentti

Kuuntele Verden podcastia!

Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon

Kuuntele Verden podcastia: Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon