Päästöoikeudet toimivat lopulta ja sähkö on kallista

Sähkön hinta on pysytellyt yli sadassa eurossa megawattitunnilta, kun normaalina on pidetty tähän aikaan vuodesta jotain 35 euron tuntumassa olevaa. Näillä hinnoilla kaikki uusiutuva sähköntuotanto on hyvin kannattavaa ja jopa Fennovoiman surullinen ydinvoimahanke näyttää nyt taloudellisesti lähes realistiselta. 

Mitään uusiutuvan energian tukia ei enää tarvita, vaikka mikromanagerointi on tietysti kivaa.

Sähkön hintaa Pohjoismaissa nostaa se, että Skandinaviasta on lisätty siirtokapasiteettia Britanniaan ja Keski-Eurooppaan. 

Päästötön tuuli- ja vesisähkö, joka myytäisiin muuten halvalla Pohjoismaihin, myydäänkin kalliilla Keski-Eurooppaan. Ilmasto kiittää, mutta suomalaiset sähkönkuluttajat eivät kiitä.

Keski-Euroopassa kivihiilisähkö muodostaa yhä pohjan sähkön hinnalle. Sitä 60 euron tienoilla oleva päästöoikeus nostaa 50 eurolla megawattitunnilta.

Ensi talvena sähkölämmityksestä tulee niin kallista, että sen käyttäjien kannattaisi investoida pikaisesti lämpöpumppuihin. 

Maakaasun hinta on noussut moninkertaisesti, koska päästöoikeuksien korkea hinta kannustaa tekemään sähköä kivihiilen sijasta maakaasulla. Venäjä on kaasun myyjänä nähnyt tilaisuutensa nostaa kaasun hintaa oikein kunnolla.

Euroopan suuri kaasurohmu on Saksa lähinnä ydinvoiman alasajon vuoksi. Olisi toivottavaa, että helposti säädettävä, mutta hiilidioksidia tuottava maakaasu käytettäisiin tuulivoiman paikkaamiseen eikä perusvoiman tuottamiseen.

Muuten ei politiikalla tarvitsisi puuttua energian tuotantoon ja hinnoitteluun, mutta sähkön varastoinnin kehittäminen sitä tarvitsee.

Tuuli- ja aurinkovoimalla saadaan kyllä tuotetuksi tarvittava määrä sähköä, mutta ei oikeaan aikaan eikä edes oikeassa paikassa.

Siirtokapasiteettiin pitää investoida miljardeja. Ennen kaikkea pitäisi tehdä jotain sähkön varastoimiseksi.

Sähkön varastoinnissa saattaa tulla läpimurto hyvinkin pian tai sitten sitä ei tule pitkään aikaan. Ainoa valmis skaalautuva varastointiteknologia on sähkön varastointi vetynä ja mahdollinen muuttaminen synteettiseksi polttoaineeksi. Se on toistaiseksi varsin hintavaa, mutta teknologia on olemassa. 

Tämä edellyttäisi kansallista vetyinfraa, eivätkä markkinat pysty sitä ratkaisemaan ilman yhteiskunnan apua.

Melkein viikoittain tulee uutisia suuresta läpimurrosta akkuteknologiassa, joka ratkaisee asian tuossa tuokiossa. Jonakin päivänä tällainen uutinen on ehkä jopa totta, vaikka ei vielä ole ollutkaan. Siihen ei voi kuitenkaan luottaa.

Julkisia varoja pitäisi käyttää sähkön varastointiteknologian kehittämiseen ja paljon. Se on kuitenkin maailmanlaajuinen haaste.

Sitä odoteltaessa pitäisi ratkaista, mitä tehdä ilmaiselle sähkölle, jota tuulivoima tulee tuottamaan yhä useammin. Toistaiseksi sen käytön esteenä on ollut sähkövero ja siirtomaksut. Ne estävät esimerkiksi kaukolämmön tekemisen ilmaisesta sähköstä. 

Sähkövero pitäisi muuttaa prosentuaaliseksi hinnasta niin, ettei ilmaisesta sähköstä menisi veroa lainkaan. Siirtomaksut taas pitäisi määrätä kiinteiksi niin, että maksetaan vain yhteydestä, ei sen käytöstä, koska sähköjohto ei käytöstä kulu.

Onhan vähän hölmöä, että kiinteistökohtainen aurinkosähkö pitää kuluttaa ja varastoida tontilla, eikä sitä kannata siirtää naapurille, koska sähkövero ja verkkoyhtiön monopoli sähkön siirrossa.

Sähköstä voi tulla myös pulaa. Pelkästään SSAB:n kaavailut raudan pelkistämisestä vedyn avulla vievät sähköä Olkiluoto 3:n tehon verran.

Kun kaupunkien kaukolämpöyhtiöt luopuvat CHP-laitoksista ilmastosyistä ja alkavat tehdä kaukolämpöä lämpöpumpuilla, ne muuttuvat sähkön tuottajista sähkön kuluttajiksi.

Voi olla edessä suuria panostuksia perusvoimaan. Siinä saatetaan taas kysyä valtionkin mielipidettä.