Umberto Econ eräässä novellissa oli joskus dystooppinen kertomus miehestä, joka nielaisi lääketieteellisen tähystyskameran ja koko hänen mahansa ja suolensa sisältö oli kaikkien katsottavana julkisesti.
Nykyään me sanomme tätä dystopiaa Instagramiksi. Meidän kaikkien osaksi on tullut elää 15 minuutin kuuluisuudessa aina uudestaan ja uudestaan. Kaikki mitä me syömme, mitä me sanomme puolisoillemme, kaikki mitä rakastamme, kaikki ne pienet hetket lasten kanssa ovat muuttuneet suolistokameran lähetykseksi muiden katsottavaksi ja kulutettavaksi. Tai ainakin meillä on sellainen mahdollisuus.
Kilpailu huomiosta on kovaa ja muuttuu koko ajan säälimättömämmäksi. Poliitikon loma kuuluu meille.
Eniten minua käy sääliksi poliitikot. Tämä ei varsinaisesti ole kenenkään, viimeiseksi heidän vikansa. Mutta nykyään on normaalia että poliitikon lomalle tulee mukaan ammattivalokuvaaja. Että lomasta saadaan mahdollisimman edustavat kuvat Instagramiin. Ymmärrän sen; kilpailu huomiosta on kovaa ja muuttuu koko ajan säälimättömämmäksi. Poliitikon loma kuuluu meille.
Politiikkaa tehdään nykyään Instagramissa siinä missä eduskunnassa tai Helsingin Sanomissa tai enemmän. Instagram on kehittynyt – tai oikeastaan kehitetty – kauas siitä kissakuva-alustasta mitä se oli 11 vuotta sitten. Instagram on ennen kaikkea kehitetty: Instagramin omistavalle Facebookille tietoliikenneasentajia tai käyttöliittymäsuunnittelijoita tärkeämpi resurssi on psykologit. Koko alusta on suunniteltu koukuttamaan, ja mikä koukuttaa paremmin kuin kuvat kauniista nuorista ihmisistä, poliitikoista ja fitness-malleista tai sydänten virta omaan videoosi tai kuvaasi?
Tykkäysvirran toinen napa on kiihtyminen ja kiihottaminen, raivostuminen typeristä mielipiteistä ja ajatuksista.
Ei mikään, paitsi pöyristyminen. Tykkäysvirran toinen napa on kiihtyminen ja kiihottaminen, raivostuminen typeristä mielipiteistä ja ajatuksista. En väitä että itse olisin jotenkin syytön. Itseasiassa ihan päin vastoin.
Kiihottuminen ja välitön tyydytys ovat, no, välittömiä. Ne kestävät sekunneista varttiin. Mutta ei hätää- Facebookin psykologit ovat rakentaneet alustan niin, että me kaikki saamme jatkuvasti lisää materiaalia pöyristyä. Tämän seurauksena kohujen ketju on lakkaamaton ja uskomattoman nopea.
Kaikki kohut ja pöyristykset ovat vieläpä saman kokoisia ja muotoisia, seuraavat toisiaan niin nopeasti että kukaan ei ehdi lopulta edes kunnolla sisäistää mistä on kysymys. Kunnes on seuraavan kohun aika. Näin me siirrymme ainejärjestön rastilla pelatusta afrikantähdestä eläkejärjestelmän kantokykyyn ja siitä mustaksi makkaraksi pukeutuneeseen ihmiseen samalla tavalla ja intensiteetillä.
Sykli on niin nopea että kukaan ei ehdi käsitellä asioita kohujen takana eikä miettiä, ovatko ne oikeastaan saman arvoisia. Toisaalta jokainen saa kyllä samankokoisen osansa- oli sitten puolueen puheenjohtaja tai ainejärjestön juhlavastaava. Kohu, pöyristyminen ja anteeksipyyntö.
Näin somefirmojen psykologit sitten määrittävät suomalaista politiikkaa. Ei siksi että heitä kiinnostaisi tai että he edes tietäisivät Suomesta tai suomalaisesta politiikasta.
Suomalaisesta politiikasta tulee täten Instagramin kuva. Siellä pärjäävät nuoret, kauniit ja tykättävät. Tykkäysten virta on taattu, kun pääministeri juhlii nuorten ja kuuluisien ihmisten kanssa Vain elämää- hengessä – ja kaikki on suoraan Instagramissa nähtävissä. Me kaikki haluaisimme olla tuo pääministeri, mutta meidän osamme on katsoa vähän kateellisina ja painaa tykkää-nappulaa.
Koska ovatko ne juhlat ollenkaan, jos ne eivät ole Instagramissa?
0 kommenttia