Eikö vihreiden viesti mene perille vai eikö se vain kelpaa?

Mielipidetiedustelujen mukaan vihreiden kannatus on jämähtänyt niukasti kymmenen prosentin paremmalle puolelle.

Mielikuvakyselyssä on kohtia, joissa vihreiden heikko tulos on ymmärrettävä. Ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta puhuvat poliitikot voivat synnyttää mielikuvan siitä, että nyt on jotain tärkeämpää kuin ihmiset. Niinpä vain 14 prosenttia kokee vihreät ihmiskeskeisiksi. Ehkä se hinta on maksettava siitä, että halutaan pelastaa maapallo?

Vai voisiko viestin saada kulkemaan niin, että maapallon pelastaminen on lopulta myös hyvin ihmisläheinen tavoite? Viesti ei varmaan mene perille läheskään kaikille.

Ikävä viesti mieluummin muille

Suomen poliittinen historia tuntee kaksi loistavasti menestynyttä poliitikkoa, joiden suosion oletetaan ainakin suurelta osin perustuneen ikävien asioiden suoraan sanomiseen ja madonlukujen toistamiseen.

Kun Mauno Koivisto ja myöhemmin Sauli Niinistö maalailivat taloudellisia hirmukuvia, vaativat tiukkaa talouspolitiikkaa ja finanssipolitiikkaa, sen kanssa oli helppo olla samaa mieltä. Suurin osa saattoi kokea, että kyllä, valtiolla on paljon tehostettavaa.

Ja ainahan on niitä, joiden mielestä yhteiskunta jakaa sosiaalitukia liian kevein perustein. Oli siis helppo ajatella, että madonluvut eivät koskeneet juuri minua.

Mutta kun ilmastopolitiikassa puhutaan henkilöautoilusta ja lomalennoista, aika moni ihminen kokee, että nyt juuri minua syyllistetään ja nyt minulta ollaan viemässä jotain.

Vihreät kyllä itse korostavat sitä, mitä hyvää ympäristöpolitiikalla saadaan aikaan, mutta tehtävä ei todellakaan ole helppo.

Ongelma ei kiinnosta

Aika moni näkyvä vihreä on korostanut, että vihreät haluavat korvata yksityisautoilua joukkoliikenteellä siellä, missä on joukkoja, ja että kukaan ei uhkaa Perä-Posiolla tai Kuhmon syrjäkylällä asuvan autoa. Mutta se viesti ei mene perille.

Yksi syy on se, että muut puolueet omista syistään ylläpitävät sangen tehokkaasti mielikuvaa vihreiden yksityisautovihasta.

Toinen syy näyttäisi olevan, että vihreät eivät ole pitäneet kovin tärkeänä asian oikaisemista.

Itsekkyyden yliarvostus

Vihreät veti pohjat myös käsityksessä koko maan etujen ajamisesta. Hyvä niin, tavallaan.

Vihreät kuitenkin ymmärtävät, että jos aiotaan olla enemmän kuin osiensa summa, pitää katsoa kokonaisuutta.

Vihreät näkevät Euroopan kokonaisuutena ja maailman globaalisti. On ihmisiä, joiden mukaan Eurooppa-politiikan tarkoitus on vartioida ja maksimoida Suomen etuja, mitä se sitten kulloinkin tarkoittaakin. Sama vaatimus esitetään esimerkiksi ilmastoneuvotteluissa.

Vihreät kuitenkin ymmärtävät, että jos aiotaan olla enemmän kuin osiensa summa, pitää katsoa kokonaisuutta. Jos kukaan ei ole luopumassa mistään ja kaikki vaativat itselleen lisää, kokonaisuus ei ainakaan kasva eikä kukaan saa mitään lisää.

Mutta miten kokonaisuuden ajattelemisen saisi kääntymään ihmisten mielissä hyveeksi? Lyhytnäköisen itsekkyyden tyhmyydeksi?

Ikuinen ylimielisyys

Kyselyn mukaan vihreät koetaan toiminnassaan puolueista toiseksi ylimielisimmäksi. Siinähän ei ole mitään uutta.

Niin. Vihreät tietävät, miten asiat ovat. Kun puolueen sisäinenkin keskustelu tuntuu usein vaikealta, on ehkä helppo ymmärtää, että ulkopuoliset kokevat vihreät huonoiksi keskustelijoiksi.

Ehkä tarvetta olisi enemmän pohdiskelevalle keskustelulle ehdottomien totuuksien latelemisen sijasta.

Ehkä voisi myös nähdä vaivaa ensinnäkin kuuntelemiseen, sitten oman varman tiedon perustelemiseen, ei pelkästään toteamiseen.

Takaiskuja

Ylen jutun mukaan vihreiden imago on huonompi kuin aikoihin.

Aktiivisesti politiikkaa seuraavan näkökulmasta se ei oikein voi johtua siitä, että vihreiden politikka olisi huonompaa kuin aikoihin.
Toki epäonnistumisiakin on tapahtunut.

Julkisuudessa demarit ja vasemmistoliitto ovat tainneet onnistua paremmin sivistykseen kohdistuvien leikkausten kaatajina.

Vihreiden profiili kulttuuriväen puolustamisessa – vihreille tärkeässä asiassa – koronarajoituksissa kääntyi kuopalle.

Koulutuksen kunnianpalautus oli vahvasti esillä vaalikampanjassa, mutta hiukan vaikuttaa siltä, että se on jäänyt monien muiden asioiden katveeseen. Julkisuudessa demarit ja vasemmistoliitto ovat tainneet onnistua paremmin sivistykseen kohdistuvien leikkausten kaatajina.

Ilmastokompromisseja ei ole osattu avata kentälle saati äänestäjille.

Osa omista saati potentiaalisista kannattajista on jo pudonnut vauhdista Helsingin tiivistämisessä. Keskustelu Helsingin koulumäärärahoista ei pysynyt vihreillä hallinnassa.

Saavutukset piilossa

Mutta kun vain 17 prosenttia on sitä mieltä, että vihreät kertovat selvästi, mitä tavoittelevat ja vain kuusi prosenttia sitä mieltä, että vihreät ovat toiminnassaan tehokkaita ja aikaansaavia, ongelma epäilemättä on viestin perille saamisessa.

Krista Mikkonen on ollut ympäristöministerinä käsittämättömän aikaansaava. Mutta eipä silmiini ole sattunut luonnonsuojelun etenemisestä juttuja muualla kuin pari kertaa Suomen Luonnossa.

Pekka Haavisto on tuonut ihmisoikeudet mukaan Suomen ulkopolitiikkaan ihan ratkaisevasti näkyvämmin kuin kukaan edeltäjänsä. Mutta kovin vähän se oikeasti todetaan journalistisessa mediassa.

Pakolaisten ja ylipäätään humanitäärisen maahanmuuton asemassa on paljon korjaamista varsinkin Juha Sipilän hallituksen jäljiltä. Työn etenemistä on vaikeuttanut tuen rajallisuus hallituksen sisällä, mutta Maria Ohisalon johdolla sekin on edennyt.

Lisäksi keskusteluun sisäisestä turvallisuudesta on noussut keskeisesti mukaan vihreille tärkeitä asioita, kuten syrjäytymisen ehkäiseminen.

Journalismin aliarvostus?

Vihreiden kentälle lähetettiin jokin aika sitten kysely viestinnän onnistumisesta. Kyselyssä keskityttiin someviestintään. Journalistisesta viestinnästä – siis näkymisestä lehdissä ja sähköisissä viestimissä – ei ollut ainoan ainoaa kysymystä.

Vihreät eivät tunnu olevan paikalla siellä, missä keski-ikäiset ja vanhemmat ihmiset seuraavat politiikkaa.

Vihreät lakkauttivat Vihreän langan. Keskeinen perustelu oli, että sen nielemät rahat käytetään some-viestintään. Somessa vihreät näkyvät todella tehokkaasti.

Mutta vihreät eivät ole paikalla muut lehdet -palstoilla tai lehdistökatsauksissa. Vihreät eivät ole läsnä radion toimittajaraadeissa.

Jokin aika sitten Suomen Kuvalehdessä todettiin, että vihreät poliitikot ja toimittajat ylipäätään tuntevat toisiaan kovin huonosti. Osaselitys on nuori eduskuntaryhmä. Toinen selitys on orientoituminen someen. Vihreät eivät tunnu olevan paikalla siellä, missä keski-ikäiset ja vanhemmat ihmiset seuraavat politiikkaa.

Keskinäisen kehumisen kerho

Mutta siis somessa vihreät näkyvät. Somessa on runsaasti postauksia, joissa vihreät poliitikot kertovat loistavia uutisia ja vihreä kenttäväki levittää niitä.

Mutta harvoin kukaan muu.

Vihreiden viestinnän painopiste on siis sosiaalisessa mediassa, mutta paradoksaalisesti journalistinen media on vahvoilla myös somessa. Kun vihreät näkyvät neutraalissa saati positiivisessa sävyssä journalistisessa mediassa kovin harvoin, se vaikuttaa myös some-näkyvyyteen.

Se, että vihreät kehuvat somessa vihreiden loistavia uutisia toinen toisilleen, ei näytä riittävän.

Uskottavuus koetuksella

Vihreä viestintä korostaa positiivisia asioita. Siitä seuraa usein ajatus, että vihreät eivät viestinnässä luota edes omiin joukkoihinsa, jopa aliarvioivat kenttää. Kun muualta saadaan lukea kompromisseista, ratkaisujen eri puolista, kerta toisensa jälkeen vihreät päättäjät tarjoavat ”loistavia uutisia”, joissa täysin sivuutetaan päätösten negatiiviset ulottuvuudet.

Mielikuvat puolueista syntyvät teoista ja viestinnästä.

Kannattajille harvoin kerrotaan rehellisesti, että tässä voitettiin, tässä hävittiin ja kompromissin aikaansaamiseksi tästä jouduttiin tinkimään.

Kun se kuitenkin tulee muuta kautta tietoon, uskottavuus kärsii.
Mielikuvat puolueista syntyvät teoista ja viestinnästä. Viestinnästä riippuu se, miten teot näkyvät.