Seuraava vaaliton vuosi suomalaisille on 2026 – siis viiden vuoden päästä. Ensin on aluevaalit 2022, eduskuntavaalit 2023, europarlamentti- sekä presidentinvaalit 2024, ja viimein 2025 kuntavaalit, joiden yhteydessä on aluevaalit. Pelkästään tämän listan lukeminen hengästyttää, enkä edes halua vielä ajatella miten raskaita seuraavat vuodet tulee olemaan puolueille, tukitiimiläisille ja ennen kaikkea ehdokkaille.
Jokaisen ehdokkaan takana on aina tukijoita, vaalipäällikkö ja tukitiimi. Pelkästään vaalipäälliköiden määrä tuplaa kentällä pyörivien määrän, ja jos mukaan laskee kaikki tukitiimiläiset, määrä nousee pilviin.
Vihreillä on tammikuun aluevaaleissa valtakunnallisesti ehdokkaita yhteensä 1054 (joista alle 30-vuotiaita on 149!), ja lista on täysi useammalla hyvinvointialueella. Se on samaan aikaan sekä lohdullista että huolta aiheuttavaa. On upeaa, että aluevaalit kiinnostavat ihmisiä niin paljon että he haluavat asettua ehdolle, mutta varjopuolena on pelko uupumisesta ja väsymisestä.
Vaalit sekä poliittinen toiminta ylipäänsä on Suomessa pitkälti vapaaehtoisuuteen perustuvaa. Aktiivisuudesta ja ilmaisista työtunneista saa palkkioksi lisää hommia ja vielä muutaman päivystysvuoron vaalikopille.
Olen itse sen verran vanhaa kansaa, että pidän poliittista aktiivisuutta kansalaisvelvollisuutena. Niin kauan kun minun olemassaoloni on poliittista muutenkin kuin vähemmistöstatukseni kautta, niin kauan minä aion olla mukana vaikuttamisessa kansalaisaktiivina millä tasolla tahansa. Onhan tässä mennyt jo puolet elämästäni poliittisen järjestötoiminnan kiemuroissa. Suomi kuitenkin on järjestötoiminnan luvattu maa, eikä titteliä ole annettu turhaan.
Kun vaalien välinen aika on lähes olematon, palautuminen on mahdotonta.
Politiikka ja sen tekeminen osaa olla kuitenkin raskasta ja voimia vievää, ja kun vaalien välinen aika on lähes olematon, palautuminen on mahdotonta. Kun yhdet vaalit saadaan pakettiin, on pakko miettiä jo seuraavia. Täytyy suunnitella kampanjaa, kirjoittaa blogeja ja koordinoida tulevia tapahtumia, koska aika loppuu aina kesken siinä missä tekeminen taasen ei.
Ehdokkaiden ja toimijoiden aika voi olla muovailuvahaa, mutta paksuinkin pala kutistuu yllättävän nopeasti olemattomiin, kun siitä tarpeeksi jakaa muualle.
Vaikka aluevaalien kampanjointi on alkanut jo syksyllä, tulee tammikuu olemaan kaikista tärkeintä ja merkityksellisintä kampanjointiaikaa, ja sen tietää jokainen puolueeseen katsomatta. Tukitiimit on jo perustettu ja flaikkupohjat ovat joulun aattona saatavia numeroita vaille valmiina painoa varten. Nähtäväksi jää, mikä tilanne onkaan näiden vaalien jälkeen. Olisi lähestulkoon sietämätöntä ja epäinhimillistä, jos vastuu kasautuu jälleen kerran samojen ihmisten harteille.
Meillä ei yhteiskuntana ole varaa ottaa sitä riskiä, että kaikista keskeisimmät vaalientekijät, eli he, jotka käyttävät lukuisia ja taas lukuisia tunteja vaalimökeillä, flaikuttamassa ja kampanjoimassa kaduilla paikallistoiminnan ylläpitämisen lisäksi, uupuvat, sillä paine onnistua on suuri eikä se katso käsiparien määrää.
Mutta mistä repiä käsipareja lisää? Muiden paikallistoimijoiden kanssa keskustellessani aiheesta tilanne tuntuu lähes lohduttomalta ilmansuuntaan tai alueeseen katsomatta. Uusia toimijoita on vaikea saada kiinnostumaan saatika sitten aktiivisesti mukaan toimintaan, ja se huolestuttaa valtavasti.
Politiikka kiinnostaa, äänestäminen ei
Samaan aikaan kun politiikka kiinnostaa nuoria enemmän ja enemmän, äänestysaktiivisuus putoaa sitä mukaa, mitä lähempänä päätöksentekotaso tavallista kansalaista on.
Kuntavaaleissa 2021 äänestysprosentti (55,1 %) oli lähes neljä prosenttiyksikköä pienempi edellisiin, vuoden 2017 kuntavaaleihin nähden (58,9 %). Lievästi sanottuna pelottaa, mikä aluevaalien äänestysprosentti tulee olemaan, sillä soteuudistuskohuista huolimatta nämä vaalit ovat hieman yllättäneet kaikki nopealla aikataulullaan. On vaikea tottua ajatukseen seuraavan vaalipäivän olevan hieman reilun kuukauden päässä, sillä tuntuu ettei kuntavaalejakaan ole vielä ehtinyt pureskelemaan tarpeeksi perusteellisesti loppuun.
Nämä kaikki seikat – vaaliväsymys, alhainen kiinnostus, nopea aikataulu ja kunnollisen palautumisen puute – yhteen laitettuna luovat sellaisenkin poliittisen toimintaväsymysahdistuksen, että aivan hirvittää. Enkä minä ole edes ehdokas!
Viimeinen kuukausi vaaleihin kuluu onneksi nopeasti. Levätä ehtii sitten helmikuussa, aloittavathan uudet aluevaltuustot työnsä vasta maaliskuun ensimmäinen päivä. Kuukauden palautumisaika kuulostaa ruhtinaalliselta luksukselta.
Aluevaalien ennakkoäänestys kotimaassa on 12.1-.18.1.2022 ja ulkomailla 12.1.-15.1.2022. Virallinen vaalipäivä on 23.1.2022.
Paradoksaalisesti voisi olla parempi, jos vaaleja olisi useammin. Kunta- ja jatkossa aluevaalit voisivat olla joka toinen vuosi. Kun panokset lientyisivät, myös stressitaso alenisi.
Eduskuntavaalitkin voisivat olla tiuhempaan, mutta kansanedustajalla on mielestäni syytä olla pidempi kausi kuin kunnanvaltuutetulla.