Vihreiden punertuminen on hallitusasetelman synnyttämää mielikuvaa

Käsitys vihreiden vasemmistolaistumisesta on levinnyt vahvasti, mutta paljonko sille on katetta? Tutkijan mukaan vihreiden suhde talouspolitiikkaan ei näytä muuttuneen. Hallitusasetelma sekä vasemmistoliiton tuki ympäristöasioissa kuitenkin vaikuttavat mielikuvaan, jota myös oppositio ja keskusta ruokkivat.

11.2.2022 | Politiikka

Kuva: Shutterstock

Politiikan tutkijat Jenni Karimäki ja Heikki Paloheimo muistuttavat, että vaalitutkimuksissa vihreiden äänestäjät määrittelevät itsensä vasemmistolaiseksi useammin kuin aiemmin.

Itsensä keskustalaiseksi koki 2003 kolme viidestä ja 2019 vajaa puolet vihreiden äänestäjistä. Vasemmistolaiseksi itsensä koki 2003 neljännes ja 2019 kaksi viidestä.

Tästä ei voi suoraan päätellä, että puolueen kasvu on tullut vasemmalta.

Vasemmisto suosii enemmän hallinnollista sääntelyä, vihreät luottavat enemmän markkinamekanismiin.

Paloheimo huomauttaa, että ilmiö on osa yleistä trendiä. Vasemmistolaisuus levisi, myös SDP:n kannattajien keskuudessa.

“Viime vuosituhannen lopulla kaikki hakeutuivat keskustaan. Tällä vuosituhannella vastakohtaisuudet ovat kärjistyneet. Sen seurauksena kokoomuksen ja vihreiden välillä liikkuvia ihmisiä on aiempaa vähemmän”, Paloheimo sanoo.

Hän myöntää, että aiempaa useampi vihreiden kannattaja voi kokea itsensä vasemmistolaiseksi sen takia, että oikeisto on terävöitynyt.

Paloheimo näkee puolueen imagon vasemmistolaistumisen osana tätä yleistä kehitystä.

Paloheimon mukaan puolue on lähentynyt vasemmistoa, mutta vasemmistosta puolueen erottaa hänen mukaansa erityisesti kaksi asiaa. Vasemmisto suosii enemmän hallinnollista sääntelyä, vihreät luottavat enemmän markkinamekanismiin. Toiseksi vihreät suhtautuvat asioihin globaalimmin, ovat enemmän kansainvälisesti orientoituneita.

Kaksi työkalupakkia

Politiikkaa koko vihreän liiton olemassaolon ajan työkseen seurannut politiikan toimittaja Unto Hämäläinen näkee, että puolueen erottaa vasemmistosta sekä historiallinen perinne että vasemmistoa vähäisempi usko valtion ja politiikan kaikkivoipaisuuteen.

Karimäen mukaan vasemmistolaistumisen mielikuvan takana on poliittinen asetelma. Hänen mukaansa on vaikea osoittaa, että vihreiden suhde talouspolitiikkaan olisi muuttunut.

“Talouspolitiikassa vihreillä on jatkuvasti ollut molemmat työkalupakit käytössä”, Karimäki sanoo.

Hän muistuttaa, että suurissa kaupungeissa puolue on ollut mukana esimerkiksi julkisten palvelujen yhtiöittämisissä ja ulkoistamisissa.

Helsingissä – jossa on neljännes puolueen kannatuksesta – yhteistyö kokoomuksen kanssa onkin perinteisesti toiminut hyvin. Tosin pormestari Jan Vapaavuoren kanssa ryppyjen määrä kasvoi, tosin ei vain vihreillä.

“Mutta vasemmistojohtoisessa hallituksessa vihreillä on eniten yhteistä vasemmiston kanssa omissa ydinkysymyksissään kuten ilmasto-, tasa-arvo- ja maahanmuuttoasioissa”, Karimäki sanoo.

Hän muistuttaa, että esimerkiksi ympäristöasioissa ja tasa-arvon toteuttamisessa tarvitaan vahvaa valtiota toimimaan.

Epäolennainen jana

Punavihreäksi ilmoittautuva helsinkiläinen kuntapoliitikko Amanda Pasanen perustelee punavihreyttä juuri sillä, että hänelle tärkeille arvoille on enemmän kannatusta vasemmistossa kuin oikeistossa.

Vaikka oikeisto ja vasemmisto jakavat periaatteellisella tasolla paljon samojakin arvoja, erot tulevat näkyviin, kun ongelmien juuria aletaan kaivaa ja etsiä ratkaisuja. Ajankohtaisin ero näkyy ilmastopolitiikassa. Tavoitteet on asetettu lähes yksimielisesti. Eriäviä näkemyksiä on siitä mitä pitää tehdä ja paljonko.

”Ongelmia ei kuitenkaan ratkaista sillä, että tekisimme sellaista politiikkaa, jossa ollaan kuin markkinataloutta ei olisikaan”.

Pasanen ei pidä oikeisto–vasemmisto-kysymystä vihreille olennaisena.

“Teemme päätöksiä pragmaattisesti ja tapauskohtaisesti emmekä kategorisesti sulje tiettyjä ratkaisuja ulos vain sen takia, että ne koettaisiin joko oikeistolaisina tai vasemmistolaisina. Itse ajattelen, että nykyinen markkinatalouteen perustuva talousjärjestelmä ei ole läheskään täydellinen ja meidän on ohjattava sitä paremmin oikeaan suuntaan. Ongelmia ei kuitenkaan ratkaista sillä, että tekisimme sellaista politiikkaa, jossa ollaan kuin markkinataloutta ei olisikaan. Sellainen johtaa pahimmillaan siihen, että kaikista heikoimmassa asemassa olevat ihmiset kärsivät eniten”, hän sanoo.

Vihreille tärkeä perustulo perustuu oikeiston talousguruna tunnettu Milton Friedmanin ajatuksiin, Pasanen muistuttaa.

“Vihreät on syntynyt ratkaisemaan ongelmia, jotka eivät asetu sille janalle”, Pasanen painottaa.

Myös Karimäki huomauttaa, että vihreille tärkeitä asioita ei voi sijoittaa vasemmisto–oikeisto-janalle.

Näin siitä huolimatta, että puolue saa tavoitteilleen enemmän tukea vasemmalta kuin oikealta.

Huomio rakenteisiin

Pasanen pitää yhteiskunnan rakenteisiin puuttumista vasemmistolaisuutena. Hän mainitsee esimerkiksi köyhyyden kierteen, koulutuksen periytymisen ja asunnottomuuden.

Vasemmistoliiton varapuheenjohtajan ja eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jussi Saramon mukaan vasemmistolaisuus on erityisesti yhteisöllisyyttä ja demokraattista vastuunkantoa – päätetään yhdessä asioista niin, ettei ketään jätetä ulkopuolelle, vaan kaikki voivat antaa panoksensa ja tuntea olevansa tarpeellisia.

”Vihreissä on yhä joitain ihmisiä, jotka ajattelevat olevansa ”edellä”, eivätkä vasemmalla tai oikealla”.

Nämä ja jotkut muutkin Saramon vasemmistolaisuuden määritelmät eivät juuri sulje montakaan puoluetta ulkopuolelle, vaikka kokoomus korostaakin yhä enemmän yksilölähtöisyyttä.

Yksi ero tulee siinä vaiheessa, kun Saramo rajaa sen, mitä yhteiskunnan täytyy hoitaa itse.

Saramon mukaan hoiva- ja terveyspalvelut ”pitää järjestää kaikille ilman niiden alistamista voivontavoittelulle”.

Vihreätkin korostavat yhteiskunnan vastuuta sote-palveluissa, mutta ovat olleet avoimia myös niiden hankkimiseen alihankintana yksityiseltä sektorilta.

Saramo pitää Pasasen lailla tasa-arvoa rajoittaviin rakenteisiin puuttumista vasemmistolaisuutena.

“Vihreissä on yhä joitain ihmisiä, jotka ajattelevat olevansa ”edellä”, eivätkä vasemmalla tai oikealla. Se on paitsi ylimielistä myös naiivia, sillä ilman yhteiskunnan rakenteellisen epätasa-arvon hahmottamista politiikasta tulee teknokraattista näpertelyä”, Saramo kirjoittaa sähköpostivastauksessaan.

Vihreissä kuitenkin tasa-arvoa rajoittavien rakenteiden purkamisen ovat asettaneet ydintavoitteeksi myös sini-, realo- ja muut vihreät.

Puolueessa nähdään, että joitakin epätasa-arvoa aiheuttavia rakenteita juuri vihreät ovat yrittäneet purkaa, mutta ay-vasemmisto puolustaa.

Juuret keskustassa

Unto Hämäläinen määrittelee vihreät juuriltaan keskustalaiseksi liikkeeksi, joka jatkaa nuorsuomalaisten, edistyspuolueen ja liberaalisen kansanpuolueen työtä.

“Toivon, että vihreät itsekin tämän havaitsevat ja tunnustavat. Esimerkiksi ulkoministeri Pekka Haavisto edustaa toimissaan hämmästyttävästi viime vuosisadan alun liberaalipoliitikkojen K.J. Ståhlbergin ja Heikki Ritavuoren maltillista perinnettä”.

”Vihreiden vasemmistolaiseksi leimaamisesta hyötyvät oppositio sekä keskusta”.

Myös Tuomo Lappalainen on politiikan toimittajana Suomen Kuvalehdessä sekä tuottajana Kanavassa seurannut vihreitä vuosikymmeniä. Lappalaisen mukaan mielikuva vihreiden vasemmistolaistumisesta syntyy jo siitä, että puolue istuu vasemmistojohtoisessa hallituksessa. Sitä korostavat keskustan toistuvat irtiotot, kun vihreät ovat samassa rintamassa vasemmiston kanssa.

Lappalaisen mukaan myös puoluetta julkisuudessa edustavat kasvot tukevat mielikuvaa vasemmistolaisuudesta. Eduskuntaryhmää johtava oikeistoliberaaliksi leimautunut Atte Harjannekaan ei kokonaisilmettä riitä hänen mukaansa muuttamaan.

“Olisihan hänet voitu valita vieläkin keskeisempään tehtävään”.

Siis puheenjohtajan sijaiseksi tai ministeriksi. Näyttää myös ilmeiseltä, että mielikuvaa vihreiden punavihreydestä ruokitaan tarkoitushakuisesti.

Vihreiden vasemmistolaiseksi leimaamisesta hyötyvät oppositio sekä keskusta, Lappalainen sanoo.

“Tai ainakin olettavat hyötyvänsä. En usko, että nokittelusta lopulta on hirveästi hyötyä kenellekään”, toteaa Lappalainen.

Kokoomus kuitenkin yrittää suojata sivustaansa, perussuomalaiset ja keskusta vahvistaa koheesiotaan korostamalla vastustajan vahingollisuutta

Melkein vihreä demari kokoomuksessa

Viime aikojen kuuluisin oikeisto–vasemmisto-rajan ylittäjä on Juhana Vartiainen, pitkäaikainen demari, joka tuli valituksi 2015 eduskuntaan kokoomuksen listoilla ja nyt toimii Helsingin pormestarina.

“Oikeisto–vasemmisto-jana on tässä hankala, koska sijoitun varmaan talousasioissa oikealle mitä tulee markkinatalouden kannattamiseen, mutta haluan käyttää tästä syntyvää taloudellista liikkumavaraa julkisen talouden alijäämän paikkaamiseen, jotta hyvinvointivaltio voidaan rahoittaa”.

Punavihreä Pasanen ei ole tästä kovin kaukana:

Hänen mukaansa markkinatalous on vihreille työkalu, jota ohjaamalla voidaan saavuttaa hyvinvointia ja ympäristön kannalta kestäviä ratkaisuja.

Vartiaisen mukaan julkisia palveluja kannattaa ulkoistaa, kun se tulee halvemmaksi. Pasasen mukaan vihreille ei ole väliä kuka palvelun tuottaa, kunhan palvelut tuotetaan laadukkaasti yhdessä sovittujen reunaehtojen puitteissa.

Sote-palvelut Pasanen kuitenkin haluaa järjestää ensisijaisesti julkisen sektorin toimesta.

Vartiainen nimeää hengenheimolaisikseen Osmo Soininvaaran ja Sixten Korkmanin.

Soininvaara on sanonut, että jos olisi tiennyt Vartiaisen harkitsevan puoluevaihdosta, olisi houkutellut hänet vihreisiin. Olisiko onnistunut?

“Ode olisi voinut onnistua. Toisaalta olen viihtynyt hyvin kokoomuksessa. Kummassakin puolueessa voinee toimia hyvien asioiden puolesta”, vastaa Vartiainen.

Tekoja peliin

Saramon mukaan vasemmistolaisuus on ideologian lisäksi erityisesti käytäntöä, esimerkiksi pohjoismaisen hyvinvointivaltion peruskorjaamiseksi nykymaailmaan sopivaksi.

Sitä samaa hyvinvointivaltiota Vartiainenkin sanoo puolustavansa, mutta keinot eivät täsmää.

”Vihreiden linja on sitten liikkeen synnyn 1980-luvun alussa pysynyt hämmästyttävän samanlaisena”.

Saramon mukaan ”vasemmistolaisuudessa demokratiaa ei typistetä ja rajoiteta väkivaltakoneistoon ja triviaaleihin kysymyksiin, vaan demokratian annetaan ulottua talouden sääntelyyn ihmisten ja ympäristön hyväksi ja markkinoiden rajaamiseen niille sopiviin yhteiskunnan osa-alueisiin”.

Kokoomuksessa uskotaan enemmän itseohjautuvuuteen ja taloudellisiin houkuttimiin. Vartiaisen mukaan ”suurin osa vasemmistosta ei valitettavasti usko ihmisten omaan järkevyyteen talouspäätöksissä vaan haluaa liikaa valtiollista säätelyä ja tukiaisia”.

Vihreillä lienee Karimäen sanoin molemmat työkalupakit käytössä.

Vartiaisen mielestä vihreiden vanha kaarti on liberaalia, mutta hän kokee nuoremmat epäluuloisemmiksi suhteessa markkinatalouteen. Hän näkee arvoliberalismin vahvana kokoomuksessa sekä vihreiden ja vasemmistoliiton nuorissa.

“Mutta minusta on ikävää, että liberalismi ei ulotu talouteen”.

Unto Hämäläinen on vähän eri linjoilla puolueen muuttumisesta:

“Vihreiden linja on sitten liikkeen synnyn 1980-luvun alussa pysynyt hämmästyttävän samanlaisena. Yksi syy on se, että puolueessa vaikuttaa edelleen liikkeen alkuaikojen voimaryhmä (Pekka Haavisto, Osmo Soininvaara, Heidi Hautala, Pekka Sauri, Satu Hassi)”.

He ovat Hämäläisen mukaan ”huolehtineet kiitettävästi opillisesta puhtaudesta”.

Punaleima ei houkuttele

Takavuosina kokoomuslaiset muistuttivat aktiivisesti siitä, että vihreissä toimii entisiä taistolaisia. On heitä edelleenkin, mutta on muissakin puolueissa ja esimerkiksi elinkeinoelämän huipulla.

Hannu Tuominen kertoo olevansa entinen maolainen 50 vuoden takaa lukioajoiltaan.

Omat kokemuksensa maolaisuudesta sekä koko taistolaisuuden kauden havainnot saavat hänet karttamaan punavihreyden leimaa.

“Kaikki se perustui siihen, että todellisuuteen suhtaudutaan ideologia edellä. Käsitys todellisuudesta ja todellisuus eivät vastanneet toisiaan. Ihmettelen, miten ihminen pystyy sellaiseen”, Tuominen kertoo.

Tuominen näkee äärivasemmalla selviä uskonnollisia piirteitä karismaattisine johtajineen Maosta taistolaisten Jaakko Laaksoon.

Tuominen ei samaista taistolaisia nykyvasemmistoon, mutta muistuttaa, että äärivasemmisto on osa vasemmistoliiton taustaa.

Tuominen oli luontoihminen jo kouluaikana. Vihreisiin hän tuli mukaan aktiivisesti, kun huomasi, että puolueella oli vaikeuksia kerätä joukkoja.

Kuka leikkii kenen leluilla?

Mielikuvaa vihreiden vasemmistolaisuudesta vahvistaa se, että ympäristökiistoissa hallituksessa vihreät saavat tukea vain vasemmistoliitolta. Myös Saramon vastauksissa korostuvat ympäristöasiat ja arvoliberalismi.

Mutta kumpi on tullut kumman tontille?

Unto Hämäläisen mukaan vasemmalla reunalla on tapahtunut suoranainen vallankumous 1980-luvun alun jälkeen.

“Vasemmistoliiton edeltäjäpuolueet SKP ja SKDL olivat sosialismin pauloissa vuoteen 1990, jolloin vasemmistoliitto syntyi ja se omaksui SKDL:n perinteen”, Hämäläinen sanoo.

Useimmat haastateltavat näkevät, että vasemmistoliitto on perustamisensa jälkeen muuttunut vihertäväksi liberaalipuolueeksi, joskin erilaisia näkemyksiä on siitä, missä vaiheessa tai kenen johdolla se on tapahtunut. Mutta yhtä kaikki vihreä liitto syntyi sinne ensin.

Vihreys esteenä?

Vasemmistoliitolla on edeltäjiensä kautta huikea menneisyys yhtenä suurista puolueista, jossa vihreydestä ei ollut merkkejä. Puolue on kuitenkin menettänyt osuuttaan myös vasemmistoliiton perustamisen jälkeen, ja nyt kannatus junnaa paikoillaan.

Mietitäänkö vasemmistoliitossa, että vihreys olisi este kannatuksen kasvulle?

Vasemmistoliitto perustettiin punavihreäksi liikkeeksi, Saramo muistuttaa ja jatkaa, että vielä vuosituhannen vaihteessa puolueen sisältä nostettiin esiin tarpeettomia vastakkainasetteluja punaisen ja vihreän välillä, ja joidenkin yksittäisten käytännön esimerkkien avulla nostettiin turhia ristiriitoja ja peloteltiin perinteisen äänestäjäkunnan kadolla.

“Vihreys nähdään nykyään hyvin luontevana osana puoluetta, siihen ei suhtauduta keinona hankkia lisää kannatusta tai uhkana kannatukselle, vaan välttämättömänä edellytyksenä paitsi yhteiskunnan myös puolueen tulevaisuudelle”, Saramo sanoo.

Pois nurkasta

Olipa vihreät punavihreässä nurkassa sitten oikeasti tai mielikuvissa, yleinen neuvo tuntuu olevan, että sieltä kannattaa hankkiutua pois. Keinojakin on.

Vihreät pystyvät helposti laajentumaan koulutettuun keskustaoikeistoon päin, muistuttaa Lappalainen. Hän näkee koulutuksen vihreille hyvin luontevana alueena, ja ihmettelee, ettei puolue hallitusneuvotteluissa halunnut jompaa kumpaa opetus- ja kulttuuriministeriön salkuista.

Hämäläinen kehottaa vihreitä muistamaan liberaalin perinnön.

Lappalainen sanoo voivansa hyvin kuvitella seuraavien vaalien jälkeen hallituksen, jossa istuvat kokoomus ja vihreät. Paloheimo muistuttaa, että Suomessa ovat kaikki yllättävätkin hallitusyhteistyöt olleet mahdollisia.

Jutussa Unto Hämäläisen, Jussi Saramon ja Juhana Vartiaisen kommentit perustuvat sähköpostivastauksiin, Jenni Karimäen, Tuomo Lappalaisen, Heikki Paloheimon ja Hannu Tuomisen kommentit puhelinhaastatteluihin sekä Amanda Pasasen kommentit sekä sähköpostivastauksiin että puhelinhaastatteluun.

Eero Karisto
Kirjoittaja on toimittaja ja ollut kokoomuksen jäsen 1970–2008 ja sen jälkeen vihreiden jäsen.

11.2.2022 10:48

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

0 kommenttia

Lähetä kommentti