Entä, jos teknologia ei koidukaan ihmisen kohtaloksi vaan pelastukseksi?

VTT:n tutkimusryhmän johtajan, Mikael Wahlströmin kirja Koneet, joilla pelastamme planeetan hahmottelee tulevaisuudesta ilmastokestävää utopiaa. Älykäs teknologia mahdollistaisi resurssien tehokkaamman käytön ja automatisoisi monia asioita, joita me ihmiset teemme typerästi.

Kirja esittää kolme ydinväitettä, jotka sanelevat myös teoksen rakenteen.

1. Teknologiakehityksen näkökulmasta on väärin ajatella, että älykäs kone korvaisi ihmisen itsenäisenä, ominaisuuksiltaan ihmistä muistuttavana toimijana.
2. Älykkäillä koneilla voidaan pienentää ihmiskunnan hiilijalanjälkeä huomattavasti, koska niillä voidaan muuttaa toimintatapoja, jotka täyttävät ihmisten perustarpeita.
3. Näitä systeemisiä muutoksia varten tarvitaan yhteistä tahtotilaa ja tietoisuutta siitä, että systeeminen muutos älykkäitä koneita hyödyntämällä on mahdollinen.

Dystopioiden tilalle uusia tarinoita

Aikamme yleisiä kulttuurisia narratiiveja ovat dystopiat. Dystopioissa kuvitellaan tulevaisuutta, joissa ilmastomme on romahtanut tai joissa teknologia on saavuttanut ylivallan ihmiselämästä.

Kulttuurituotteet, kuten tv-sarja Black Mirror tai suuren suosion saavuttanut Netflix-hittielokuva Don’t Look Up vetoavat yleisiin pelkoskenaarioihin tulevasta. Dystopisia suuntauksia löytyy toki muualtakin kuin fiktiosta. Lähiaikojen esimerkkeinä nousee mieleen Mark Zuckerbergin kontrolliyhteiskunnalta kalskahtavat Metaverse-suunnitelmat tai kryptovaluuttojen kokonaisia valtioita suuremmaksi paisunut energiankäyttö.

Wahlströmin kirja luo toisenlaista tulevaisuudenkuvaa, jossa teknologia palvelee ihmistä ja ympäristöä ennennäkemättömällä tavalla. Tässä tulevaisuudessa tieliikenne toimisi suurelta osin itseohjautuvilla autoilla. Edistyneet tavat koordinoida resurssien käyttöä toisiinsa verkottuneilla koneilla mahdollistaisivat kiertotalouden käyttöönoton. Yhteistoiminnalliset robotit eli cobotit nopeuttaisivat teollista tuotantoa.

Wahlströmin näkemys ei ole ohutta teknologiaoptimismia, joka näkisi teknologian sosiaalisesta ja poliittisesta todellisuudesta irralliseksi messiaaniseksi voimaksi. Kirja pursuaa teknologista tietämystä ja hahmottelee teknologisten sovellutusten käyttöönottoa rakenteellisella ja käytännön elämän tasolla.

Tarvitsemme uusia tarinoita. Wahlströmin kirjan visio muistuttaa osaksi Harvardin tutkijan, Sheila Jasanoffin sosioteknisten kuvitelmien (sociotechnical imaginaries) näkökulmaa. Yhtä lailla Wahlström kuin Jasanoffkin korostaa teknologian ja sosiokulttuuristen tarinoiden yhteispeliä uuden teknologian omaksumisessa.

Koneesta ei ole ihmiseksi, eikä ihmisestä koneeksi

Tuntuva osa kirjasta keskittyy määrittelemään ihmisen ja koneen älykkyyden eroja. Kone kykenee käsittelemään ja yhdistelemään tietoa sekä laskemaan tehokkuudella, johon ihmisaivot eivät riitä. Ihmisen etuna on taas luovuus, kuten kyky uusiin näkökulmiin ja eettiseen ajatteluun. Ihminen pystyy sopeutumaan ympäristöönsä kehollisesti konetta paremmin, ja ihmisen käsi on aistivana sekä informaatiota keräävänä anturina suorastaan ylivertainen.

Kirjassa esitetään kolme kuvitteellista tulevaisuuden kiertotaloudessa olevaa ammattia: paikallinen cobottioperaattori, kyberfyysinen huoltoteknikko ja kiertotalouspalvelukoordinaattori.

Ensimmäinen toimisi yhdessä teollisuusrobottia vähemmän tilaa vaativan cobotin kanssa. Cobotin kanssa työskentely olisi tehokasta ja mahdollistaisi esimerkiksi romuttamolle menevän auton osien uusiokäytön.

Kyberfyysinen huoltoteknikko olisi etäyhteyksien päässä auttamassa laitteiden huoltamisessa vaikkapa tehdastyöntekijää. Huoltoteknikko näkisi lasien läpi saman kuin työntekijä, ja täten voisi auttaa koneen korjaamisessa ja tämän ohjelmistoon vaikuttamisessa vaikka toiselta puolelta maailmaa.

Kolmannen ammatin edustaja keskittyy kiertotalouden edistämiseen resurssien koordinoimisella oikeisiin paikkoihin oikeaan aikaan. Kiertotalouspalvelukoordinaattori pitäisi yhteyttä asiakkaisiin ja toisi käytettyjä tuotteita sekä materiaaleja uudelleenkäytettäviksi. Rikkinäiset ja käytöstä poistetut tavarat tulisivat korjattuina käyttöön ja näille syntyisi jälkimarkkinat.

Ilmastonmuutos ja luonnonvarojen ylikäyttö ovat yksi suurimmista tulevaisuuden haasteista, joiden ratkaisemiseksi olisi saatava käyttöön kaikki mahdollinen äly.

Ihmisälylle edelleen tarvetta monissa kinkkisissä ongelmissa

Suuri osa kirjassa esitetystä teknologiasta on jo olemassa ja käytössä. Kirjan ansioksi nousee kiehtova soveltava ajattelu, jolla teknologian käyttötapoja laajennetaan huomattavasti nykyisestä.

Esineiden internet (Internet of Things, IoT) mahdollistaa esimerkiksi ruoan toimittamisen, kun jääkaappi välittäisi sisällöistään tietoa eteenpäin. Drooni toimittaisi tarpeeseen riittävän määrän ruokaa kotiinkuljetuksella.

Paikoin kirjan esittämät skenaariot tuntuvat niin kaukaisilta, että lukijan kuvittelykykyä koetellaan.

Itseohjautuvat, suurelta osin yhteiskäytössä olevat autot kuljettaisivat ihmisiä tarpeen mukaan paikasta toiseen, mikä vähentäisi onnettomuuksia sekä autojen määrää. Ihmisen roolina olisi säätää liikennelainsäädäntö tämän mahdollistavaksi sekä löytää yhteisymmärrys eettisistä periaatteista, joita ohjelmoitaisiin auton käyttäytymiseen mahdollisissa onnettomuustilanteissa.

Itseohjautuvien autojen etiikka on vain yksi äärimmäisen vaikeista ratkaistavista kysymyksistä, joka on edessä ennen kuin Wahlströmin ehdottama yhteiskuntamalli toteutuisi. Paikoin kirjan esittämät skenaariot tuntuvat niin kaukaisilta, että lukijan kuvittelykykyä koetellaan.

Wahlström tuo viihdyttävällä ja paikoin humoristisellakin tavalla konkretian tasolle tapoja, joilla teknologia helpottaisi arkielämää ja siirtymää kestävään elämäntapaan. Kirja pohjaa vahvasti tutkimustietoon ja lähdeluettelo on pitkä, mutta teos on samalla ilahduttavan mielikuvituksellinen kuvaus tulevaisuudesta.

Mikael Wahlström: Koneet, joilla pelastamme planeetan – Älyteknologialla ilmastonmuutosta vastaan. Gaudeamus 2021.