Vihreä talous on ympäristöystävällistä ja sosiaalisesti oikeudenmukaista

Ympäristöverot ovat keskiössä vihreässä talouspolitiikassa, mutta miten niistä saadaan sosiaalisesti oikeudenmukaisia? Mikä rooli on donitsitalouden kaltaisilla malleilla tai henkilökohtaisilla valinnoilla? Historiasta löytyy yllättävä malli kestävälle hyvinvoinnille. Entä jos vain otettaisiin rennommin?

17.2.2022 | Pääkirjoitus

Kuva: Shutterstock

Vihreällä talouspolitiikalla on kaksi päämäärää: muokata taloutta voimakkaasti ympäristöystävälliseen suuntaan ja huolehtia sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta.  

Näitä ei voi erottaa toisistaan. Teollisuusyhteiskunnan käynnistyessä tarvittiin Britanniassa 20 000 sotilasta suojelemaan tehtaita vihaisilta koneensärkijöiltä. Jos silloin olisi vallinnut demokratia, ei koko teollistumisesta olisi tullut mitään. Luddiitit olisivat kaataneet sen vaaliuurnilla.

Nyt elämme demokratiassa. Taloudessa tarvittavaa valtaisaa muutosta ei voi toteutua, ellei sen sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta huolehdita. Maailman pelastamiseksi on tosin ehdotettu myös demokratian hylkäämistä, mutta sellaiset ajatukset kannattaa unohtaa.

On hyvä ottaa lähtökohdaksi markkinatalous, koska sellaisessa elämme. Kanadalainen kirjailija ja toimittaja Naomi Klein tosin haluaisi kumota ensin kapitalismin, mutta kapitalismin kaatumista odoteltaessa maapallo ehtisi joutua perin huonoon jamaan.

Ympäristölle hinta

Pohjoismaisen ympäristöliikkeen iskulauseita 1980-luvulla oli ”Sätt pris på natur!” Taloustieteilijät ovat aina tienneet, että hintamekanismissa on jättimäinen virhe, jota kutsutaan ulkoisvaikutuksiksi. Hintamekanismi ei toimi oikein niin kauan kun ilmaa, maata, vesiä ja terveyttä voidaan turmella ilmaiseksi.

Ratkaisu on periaatteessa yksinkertainen. Luonnon kaikkinainen pilaaminen on tehtävä kalliiksi ympäristöveroilla tai päästöoikeuskaupalla. Näin saadaan markkinamekanismin teho puolustamaan ympäristöarvoja.

Ympäristöverot ovat kuitenkin taloudellisesti aivan olennaisesti halvempi tapa kuin lupien kiristämisen tie.

Olisi ikävää, jos markkinamekanismi ohjaisi koko tehollaan kehitystä väärään suuntaan ja tätä yritettäisi korjata heiveröisellä ja lobbaukselle alttiilla normiohjauksella.

Nykyinen hallitus ei saanut sovituksi oikein mitään turpeen polton lopettamisesta. Silti se on loppumassa nopeasti. Mikä oli ylivoimaista poliitikoille, oli helppoa päästökaupalle. Päästöoikeuksien noussut hinta teki kannattamattomaksi sekä turpeen että kivihiilen polton.

Ympäristöverojen vaihtoehtona on normiohjaus. Ympäristöverot ovat kuitenkin taloudellisesti aivan olennaisesti halvempi tapa kuin lupien kiristämisen tie.

EU ja Yhdysvallat selättivät 1980-luvulla molemmat jokseenkin yhtä tehokkaasti rikkipäästöistä johtuvat happolaskeumat, mutta se tuli EU:ssa valtavan paljon kalliimmaksi kuin Yhdysvalloissa. Yhdysvallat käytti joustavaa päästökauppaa ja EU jäykkiä normeja. Hintaohjaus on olennaisesti kustannustehokkaampaa.

Ympäristöveroille on poliittisesti mukavampi vaihtoehto: ei nosteta saastuttavan toiminnan kustannuksia vaan subventoidaan puhdasta vaihtoehtoa. Se tulee kuitenkin kuluttajille lopulta paljon kalliimmaksi, koska jotain kautta he joutuvat sen rahoittamaan. Kustannustehottomampi vaihtoehto on jo määritelmällisesti kalliimpi.

Olisi mukavaa, että myös hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseen jäisi rahaa.

Yksi ympäristöveroista silti puuttuu ja sen mukana kaikki: sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Monet ympäristöverot ovat regressiivisiä eli köyhiltä menee niihin tuloista suurempi osa kuin rikkailta, vaikka absoluuttisesti rikkaat maksavatkin enemmän.

Jos on mieltynyt ajelemaan 50 litraa polttoainetta tunnissa kuluttavalla muskeliveneellä, joutuu harrastuksesta tinkimään tai maksamaan päästöistään.

Ilmasto-oikeudenmukaisuuden nimissä on esitetty henkilökohtaista hiilikiintiötä jokaiselle. Se on teknisesti mahdoton toteuttaa, mutta samaan tulokseen päästään tavanomaisella päästöoikeuskaupalla, jonka tulot palautetaan yhtä suurena hiiliosinkona jokaiselle.

Ympäristöverojen tulonjakovaikutuksen voi neutraloida yksinkertaisesti ja halvalla oikein kohdennetuilla tulonsiirroilla. Ne neutraloivat tulonjakovaikutukset isossa kuvassa, vaikka eivät tietenkään yksilöiden kohdalla täydellisesti. Jos on mieltynyt ajelemaan 50 litraa polttoainetta tunnissa kuluttavalla muskeliveneellä, joutuu harrastuksesta tinkimään tai maksamaan päästöistään.

Kompensoivien tulonsiirtojen kohdentamiseksi tarvitaan tietoa ympäristöverojen kohdentumisesta.

Tulokset voivat olla yllättäviä. Autoilun kustannusten kohdentumisesta esimerkiksi on liikkeellä väärää tietoa. Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksella on tutkittu auton käyttöä rekisteriaineistoilla. Maaseudulla käytetään autoa enemmän kuin kaupungeissa, mutta käyttäjät ovat hyvätuloisia. Pienituloiset autoilevat vähän niin maalla kuin kaupungeissa.

Henkilökohtaiset valinnat

Paljon on haluttu panna painoa ihmisten henkilökohtaisille valinnoille. Jotkut syyttävät ympäristöaktivisteja elämäntapapoliiseiksi.

Henkilökohtaisilla valinnoilla on tärkeä merkitys ennen kaikkea vaihtoehtojen synnyttämisenä. Kun kasvisruoalle on tullut kysyntää, tarjolla on tullut myös parempia vaihtoehtoja. Ensimmäisten kokeilujen jälkeen kauramaidostakin on saatu aivan kelpo kahvimaidon korvike. Kokonaisuuden kannalta on kuitenkin tärkeämpää, että kaikki vähentävät lihan kulutustaan kuin että pieni joukko lopettaa sen kokonaan.

Isossa kuvassa kuluttajien vapaaehtoisissa valinnoissa on kuitenkin sama vika kuin ajatuksessa korvata verorahoitteinen sosiaalipolitiikka lahjoituksiin perustuvalla hyväntekeväisyydellä. Tärkeätä ja arvokasta, mutta ei riitä. 

Lisäksi kuluttajan on ylivoimaisen vaikea selvittää, mitkä valinnat ovat oikeasti kestäviä ja mitkä vain vaikuttavat siltä. Katteetonta viherpesua on tarjolla paljon.

Kestävän talouden mallit

Hyviä malleja on kehitetty kuvaamaan kestävää taloutta. On tarjottu donitsitaloutta ja kulutuskäytäviä ja korjauksia tapaan, jolla bruttokansantuotetta mitataan. Nämä ovat tavallaan kaikki malleja siitä, miten valistuneen diktaattorin kannattaisi taloutta ohjata. Vaikka muutettaisiin tapaa laskea bruttokansantuote, se ei muuttaisi yritysten tai kuluttajien käyttäytymistä mitenkään.

Vihreälle talouspolitiikalle nämä mallit antavat toimintaohjeita. Ne on pantava toimeen tavanomaisilla välineillä, normeilla ja kielloilla tai mieluiten haittaveroilla ja päästökaupalla.

Donitsimalli esimerkiksi kertoo, kuinka paljon ympäristöä voi kestävästi rasittaa päästöillä ja käyttämällä luonnonvaroja. Jotta tämä muuttuisi toiminnaksi tarvitaan päästökauppaa ja luonnonvarojen käyttöä ja koskevaa kiintiökauppaa.

Vaurautta voi etsiä toisenlaisesta elämästä

Voiko elää mukavaa ja jopa ylellistä elämää luontoa tuhoamatta? Tällainen elämänmuoto on ollut olemassa. Rikkaiden elämä parisataa vuotta sitten oli mukavaa, mutta sen hiilijalanjälki oli vaatimaton. Silloin se perustui suureen palvelusväkeen ja yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen. Nyt sama voisi perustua kodinkoneisiin ja moderniin teknologiaan. Sähköä siihen tietysti tarvitaan. Vähän tällaista elämänmuotoa etsivät ne, jotka maksavat huomattavan osan tuloistaan päästäkseen asumaan urbaaniin ympäristöön esimerkiksi Helsingin Kallioon.

Kulutuksen jatkuvan kasvun sijasta on voitava käyttää tuottavuuden nousua myös vapaa-ajan lisäämiseen sen mukaan, mikä kukin pitää tavoiteltavana. 

On kuitenkin jopa vaarallista alkaa suunnitella, miten ihmisten pitää elää. Riittää, että reunaehdot tehdään päästökaupalla ja muulla vastaavalla ohjauksella oikeiksi. Jokainen etsiköön itselleen sopivan tavan olla ja elää.

Kulutuksen jatkuvan kasvun sijasta on voitava käyttää tuottavuuden nousua myös vapaa-ajan lisäämiseen sen mukaan, mikä kukin pitää tavoiteltavana.  Tätä on vastustettu sillä, että leppoistaja maksaa vähemmän veroja ja vaarantaa siten hyvinvointiyhteiskunnan.

Verotusta on kehitettävä suuntaan, joka kestää leppoistamisen. Emmehän vaadi ihmisiä myöskään tupakoimaan, jotta maksaisivat tupakkaveroa.

Niin kuin Ville Komsi sen aikanaan sanoi: Enemmän aikaa, vähemmän roinaa!

Osmo Soininvaara

17.2.2022 12:28

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

1 Kommentti

  1. On helppo olla samaa mieltä sekä ympäristön hinnoittelusta että sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta puhumattakaan komsilaisuudesta ulkoa ohjattujen kulutuskäyttäytymismallien korvaajana.

    Poliitikkojen on kuitenkin lähes mahdotonta toimia linjakkaasti, kun joku hanke liippaa läheltä omia äänestäjiä. Siksi oikeaan talouspolitiikkaan kuuluu myös purismi, kyky olla tekemättä poikkeuksia.

    Aikoinaan hiilikauppa ei toiminut, kun oikeuksia myönnettiin liikaa, ettei vaan oman maan teollisuus kärsisi, toisin sanoen hiilikauppa ei saanutkaan vaikuttaa ihan oikeasti vaikka se periaatteessa olikin ihan hyvä juttu.

    Hanke elintarvikkeiden raaka-aineisiin liittyvistä ”liikennevaloista” tyssäsi elintarviketeollisuuden lobbaukseen, europarlamentaarikot pelkäsivät työllisyysvaikutuksia. Kaikkein vähiten varmaakin kuitenkin työllistää sellainen elintarviketeollisuus, joka rakentaa tuotteensa maissisiirapista, palmuöljystä ja tärkkelyksestä. Lakkasin syömästä muromyslejä luettuani tuoteselosteen.

    Onhan selvä, että sosialidemokraattinen solidaarisuus saavuttaa lakipisteensä, kun on kyse raavaista paperityömiehistä ja keskustalainen, kun maanomistajan maasta-ansaintakyky on marginaalisesti uhattuna hitas-vassareista puhumattakaan, joten poistan aina varmistimen, kun poliitikko puhuu sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta.

    Periaate sinänsä ei siis auta vaan sen tiukka soveltaminen, mikä merkitsee myös kokoomuslaisen pro business -ajattelun suostuttelemista pro market -ajatteluksi. Jotta tämmöiseen suostutteluun riittää poliittista energiaa ja liikkumatilaa, on loskakaupungin baanapippalointi ja lähiöautoilijoiden kiusaaminen jätettävä vähemmälle.

    Jotta hiilen hinta vaikuttaisi, ei missään nimessä saa antaa helpotuksia työmatkavähennyksiin, mikä on hehtaaripyssyllä ampumista väärään pusikkoon. Jos logistiikka tahdotaan aidosti markkinapohjaiseksi, on raskaan ammattiliikenteen maksettava kulunsa, mielellään Ollilan työryhmän seurannan mukaan jokaiselta ylitetyltä siltarummulta ja tukkirekan murjomalta maaseututiekilometriltä.

    Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ei saa merkitä omia kannattajia suosivan tukiviidakon perustamista harhaisille ja viipeisille tilastotiedoille. Kunnon perustulo ja selvästi korkeampi minimipalkka riittävät pitkälle.

Lähetä kommentti