Suomen suurimmat veroprosentit ovat vähätuloisilla

Efektiivinen marginaaliveroprosentti tarkoittaa sitä, paljonko lisätulojen hankkimisesta jää itselle käteen, kun otetaan huomioon lisätulojen vaikutus verotukseen, sosiaaliturvaan ja esimerkiksi tulojen myötä nouseviin päivähoitomaksuihin. 

Jos 100 euron lisäpalkkatulojen hankkimisesta menee veroihin 10 euroa ja se vähentää saatua sosiaaliturvaa 70 euroa, jää lisätyön tekijä työstään voitolle vain 20 euroa ja efektiivinen marginaaliveroprosentti on 80 prosenttia. Viittaan tähän käsitteeseen myöhemmin lyhyemmin ihan vain lisätulojen veroprosenttina.

Yleinen tapaus on työttömyystuen ja asumistuen yhdistelmän yhdistäminen palkkatuloihin. Kun työttömyystuen 300 euron suoja-osuus ylitetään, jokainen tienattu palkkaeuro leikkaa työttömyystukea puolella eurolla. 

Jo tämä luo 50% veroprosentin: Tee palkkatöitä 100 euron edestä ja sinulle jää sosiaaliturvan leikkaamisen jälkeen kokonaisuudesta käteen 50 euroa enemmän kuin ilman työntekoa. Jos sitten lisäksi asumistukikin tarkastetaan vaikkapa tulojen toistuvuuden vuoksi, voi hyöty 100 euron arvoisesta työnteosta olla 20–30 euroa. Tässä tilanteessa veroprosentti lisätulosta on siis 70–80%.

Toimeentulotuki on vielä armottomampi. Sen suojaosuuden ylittävät tulot vähentävät toimeentulotukea samalla määrällä. Eli tienaa satanen palkkatuloina niin toimeentulotukeasi vähennetään satasella. 

Menisitkö sinä töihin jos veroprosenttisi olisi 100%? En minäkään, ja on absurdia vaatia sitä yhteiskunnassamme heikoimmassa asemissa olevilta.

Yhdistetään vielä soppaan muutama lapsi, mahdollinen myös sosiaaliturvan varassa oleva puoliso, päivähoitomaksut ja niiden käyttäytyminen tulojen perusteella, ja soppa on täydellinen. Tietyissä tilanteissa veroprosentti nousee yli sataan, kun huomioidaan myös tulojen mukaan määräytyvät päivähoitomaksut, ja käytettävissä olevat tulot siis joissain tilanteissa tippuvat tekemällä enemmän töitä. 

Ongelma ratkeaa vasta, kun tulot nousevat niin suuriksi, että sosiaaliturvaa ei enää tarvita ja ne leikkaantuvat kokonaan pois. Tällöin pääsee nauttimaan palkansaajien tyypillisesti alle 50% jäävistä lisätulon veroprosenteista, todennäköisesti paljon alemmistakin, ellei henkilö nyt aivan suoraan johtajatason palkoille pääse.

Yksi päivä jonka muistan lopun elämääni oli minulla vastaava päivä, kun sain vihdoin niin paljon työtunteja että minun ei tarvinnut enää selvitellä TE-toimistolle ja Kelalle jokaista tienaamaani euroa, ja olin vihdoin omillani. Niiden mielivaltaisilta tuntuvien vaatimusten, käytänteiden ja tulkintojen kanssa eläminen aiheutti minulle käytännössä isompaa henkistä kuormaa kuin itse työnteko. Töissä sentään on selkeää, koska saa rahaa ja paljonko.

Ketä voimme syyttää?

Herää kysymys, kuka tälläisen järjestelmän on suunnitellut? Oikea vastaus on varmaan että ei kukaan, ja nykyisenmallinen dystooppinen lonkerohirviömme nimeltä sosiaaliturva onkin yksi poliittisen järjestelmämme suurimpia epäonnistumisia. 

Siinä on jotenkin onnistuttu poliittisilla lehmänkaupoilla saamaan kaikkien neuvottelijoiden ehdotuksien huonoimmat puolet käytäntöön. Kannustinongelmista ja -loukuista on puhuttu ja niitä on yritetty korjata vähintään 1990-luvulta lähtien, mutta silti lopputulos on kaikista näkökulmista täysin järjetön. Kaikkien sen rakentamiseen osallistuneiden osapuolien tulisi katsoa pitkään peiliin ja miettiä, onko tässä nyt varmasti toimittu järkevällä tavalla yhteistä etua ajaen.

Pysy keskituloisen oravanpyörässä vaikka työpaikkasi olisikin kaukana hyvästä, sillä köyhyyden sosiaaliturvalla maustettu lihamylly on sellainen, että sinne kerran tiputtuasi sieltä et hevillä nouse. 

Yksi juurisyy nykyiseen tilanteeseen epäilemättä on tiettyjen ryhmien näkemys siitä, että ainoa oikea keino kohdella sosiaaliturvaa on leikata sitä niin paljon, että työnteosta ei yksinkertaisesti voi kieltäytyä: oli se taloudellisesti miten epäpalkitsevaa tahansa. Vaikka 100 euron palkasta jäisi itse voitolle vain 10 €, niin kymmenen euroa lisää leivän ostoon on silti parempi kuin 0 €. 

Onkin häkellyttävää, miten paljon samat ryhmät ovat huolissaan hyvin toimeentulevien kannustinongelmista ja veroprogressiosta, mutta köyhille tätä samaa solidaarisuutta ei heru. Ehkä köyhät ja hyvätuloiset ovat tässä ajattelumallissa tyystin eri lajin edustajia, vai miksi muuten hyvätuloisten aina alle 60% jäävät lisätulojen veroprosentit ovat niin huutavan iso ongelma, mutta vähätuloisten jopa yli 80% lisätulojen veroprosenteille ei juurikaan ajatusta uhrata?

Ainut ymmärrettävä syy on pelotevaikutus: Pysy keskituloisen oravanpyörässä vaikka työpaikkasi olisikin kaukana hyvästä, sillä köyhyyden sosiaaliturvalla maustettu lihamylly on sellainen, että sinne kerran tiputtuasi sieltä et hevillä nouse. 

Isossa kuvassa tämä on tietenkin täysin kestämätön ja järjetönkin tapa rakentaa yhteiskunta, sillä tuhoamme tällä tavalla mielettömän määrän hyvinvointia. 

Lisäksi työmarkkinat voivat olla todellakin toimivat markkinat vain, mikäli sen toisella osapuolella on realistisesti mahdollisuus kieltäytyä huonoimmista ehdoista. Muuten kyse ei ole tasavertaisessa neuvotteluasemassa olevien markkinoista joka luo hyvinvointia, vaan vallalla alistamisesta joka luo sortoa ja pahoinvointia. Ja meidän kannattaisi jo ympäristö- ja mielenterveyssyistä rakentaa yhteiskunta ennemmin tavalla, missä sosiaaliturvaa ei olisi rakennettu työkaluksi ihmisten rankaisemiseen ja köyhyyttä pelotevälineeksi. Mutta tästä lisää ehkä myöhemmin toisessa kirjoituksessa.

Toisesta näkökulmasta katsottuna yksi virhe on ollut kolmikannan nimissä sotkea ammattiyhdistysliike sosiaaliturvasta päättäviin elimiin, sillä työssäkäyvien eturyhmäliikkeenä sen ei tarvitse uhrata ajatustakaan muille kuin sen omien jäsenien ansiosidonnaisen parantamiselle, ja täten muut työttömät ovat jääneet sen etujen ajamisen panttivangiksi. 

Puhtaat eturyhmäliikkeet pois kaikkien sosiaaliturvan suunnittelusta! Tämä varsinkin, koska köyhillä itsellään ei käytännössä minkäänlaista omaa vastaavaa joukkovoimaa ole, mitä vakituisessa työssäkäyvillä on ay-liikkeen muodossa. Sikälikin absurdimpaa on ottaa muita puhtaita eturyhmien ajajia keskeiseen päättävään asemaan, kun köyhien tuloista ja niiden ehdoista aletaan neuvotella.

On uuden aika

Suomi olisi parempi paikka meille kaikille, jos sosiaaliturva olisi kaikilla tavoilla yksinkertaisempi kokonaisuus, ja se sopeutuisi kannustavammin ja ennustettavammin lisätulojen hankkimiseen työllä. Tekemätöntä työtä meillä riittää, ja riittää myös työelämän ulkopuolella olevia. Nyt nämä kaksi eivät kohtaa, ja se on täyttä typeryyttä. 

Sekä yhteiskunta, valtion talous, että vähätuloisten elämänlaatu paranisi, jos sosiaaliturvamme ei rankaisi niin rajusti lisätulojen hankkimisesta työnteolla. En usko, että tätä hirviötä voidaan taluttaa hienosäätämällä sen yksityiskohtia, sillä sitä on yritetty jo 30 vuotta siinä onnistumatta. 

Olisi jo korkea aika miettiä sen laskemista haudan lepoon, ja kokonaan uudenlaisen järjestelmän rakentamista. Järjestelmän joka takaa tietyn minimitoimeentulon, mutta on kuitenkin aina kannustava työllä lisätulojen hankintaan. Ehkä vaikkapa Friedmanin ehdottama negatiivinen tulovero olisi hyvä lähtökohta? Kunhan vain nyt sovimme tässä ystävien kesken, ettei kukaan vain erehdy vahingossakaan kutsumaan sitä perustuloksi, koska sen termin käsittely julkisuudessa on jo tullut selväksi…

Lisää tietoa aiheesta löytää esimerkiksi Hannu Oskalan blogikirjoituksesta “Työnteon kannattavuudesta”, ja senkin lähteenä olleesta Heikki Viitamäen tutkimuksesta “Työnteon kannustimet – mitä jää käteen?”.