Nurmiviljely – maaperälle hyväksi, mutta murheena ovat eläintuotannon päästöt

Nurmiviljelyä on kuvattu ekologiseksi käytännöksi maataloudessa. Nurmiviljely esimerkiksi sitoo hiiltä maaperään, mutta naudantuotannon kasvihuonepäästöt ovat ongelma. Toisaalta nurmea suositellaan myös Varsinais-Suomeen, jossa nautoja ei juuri ole. Nurmi estäisi valumia jokiin ja sitä kautta Itämereen. Nurmen biomassa olisi myös hyvää polttoainetta maatiloilla rakennettavissa biokaasulaitoksissa.

Suomessa nautakarjatalous ja siihen liittyvä nurmiviljely on yleistä, suureksi osaksi ilmasto-olosuhteiden takia. Maan pinta-alasta alle 10 prosenttia on viljelykäytössä ja noin kolmannes pelloista soveltuu parhaiten nurmiviljelyyn. 

Luonnonvarakeskus on ollut mukana nelivuotisessa Nurmi hiilinieluna -tutkimushankkeessa. Hanketta rahoittivat Maatilatalouden kehittämisrahasto Makera, Atria ja Valio. 

Luonnonvarakeskuksen johtavan tutkijan Perttu Virkajärven mukaan nurmesta on ekologisia etuja, etenkin maaperälle. 

Nurmi on monivuotinen, ja se kasvaa pidemmän kauden kuin suoraan ravinnoksi kasvatettavat kasvit. Nurmipelto vaatii täten rikkakasvien torjuntaa ja maanmuokkausta huomattavasti vähemmän kuin viljapelto. Yksivuotisten kasvien, kuten perunan kasvattaminen vaatii maanmuokkausta, lannoitusta ja kasvinsuojelua. 

Nurmen kasvutapa tuottaa paljon juuristomateriaalia, mikä pitää maaperää hyvässä kunnossa ja suojaa sitä eroosiolta sekä osaltaan pienentää typen ja fosforin huuhtoutumista. 

Juuriston avulla maaperään siirtyy hiiltä, eli kuolleita juuria ja elävien juurien juurieritteitä, joita maaperän mikrobit käyttävät hyväkseen. Mikrobihiili puolestaan säilyy maassa hyvin. Maaperä siis sitoo nurmiviljelyn johdosta hiiltä, mikä on ilmastolle myönteinen asia.

“Nurmi on maan hiilitaseen kannalta lähes aina edullisempi vaihtoehto kuin joku toinen maatalouskasvi”.

Nurmiviljelyn hiiltä sitova vaikutus ei kuitenkaan ole suoraviivainen, vaan suhteellinen. Hiilensidontaa on ajateltava sen kautta, miten nurmen viljely vaikuttaa hiilen pitoisuuteen verrattuna aiempaan maaperän tilaan. 

Jos maa on jo entuudestaan runsashiilinen, ei nurmen viljelykään voi lisätä hiiltä rajattomasti. Siksi esimerkiksi turvemailla hiiltä vapautuu joka tapauksessa, mutta nurmenviljelyssä kuitenkin selvästi vähemmän kuin yksivuotisten kasvien viljelyssä. 

Nurmiviljelyn plussat ja miinukset

Luonnon monimuotoisuudelle nurmiviljely voi silti aiheuttaa ongelmia.Kun on tutkittu tavanomaisia niittämällä korjattavia nurmipeltoja, on havaittu, että eri kasvilajeja on näillä alueilla vähän, Virkajärvi kertoo. 

“Kuitenkin maanalainen eliöstö ja eräät lintulajit hyötyvät nurmista. Laiduntaminen on selvästi edullinen pellonkäyttömuoto biodiversiteetin kannalta, erityisesti luonnonlaitumet”.

Ja merkittävin ilmasto-ongelma sijaitsee eläinten kasvattamiseen laitetuissa resursseissa.

“Suurin epäekologisuus liittyy eniten siihen, että nurmirehua ei voida käyttää ihmisravinnoksi suoraan vaan sen on kuljettava eläimen läpi, Virkajärvi sanoo. 

Toisaalta nurmipohjaisten eläintuotteiden ravitsemuksellinen käyttökelpoisuus on korkea, Virkajärvi sanoo. Hän kehuu suomalaista eläintuotantoa myös tuotantoeläinten kohtuullisesta määrästä.

“Kun nurmen asiakas on lehmä, niin tärkein kuvaaja on tämä: kuinka monta lehmää sinulla on per hehtaari? Jos niitä on kohtuullisesti kuten Suomessa, ravinnekierto toimii hyvin, ei ole fosforipommia ja typen valumat pysyvät hallinnassa”.

Oma kysymyksensä on se, miksi Suomessa viljellään nurmia. Miksi pelloilla ei kasva niin paljoa perunaa tai viljaa kuin muualla Euroopassa?

Syynä on Virkajärven mukaan se, että Suomen ilmastossa kasvaa vain vähän kasveja, jotka sopivat suoraan ihmisen ravinnoksi. Lisäksi lähes kaikkien näiden sadon tuotto Suomessa on selvästi muuta Eurooppaa heikompaa.

“Ja sama pätee kaikkialle viileän ilmaston maihin, jos miettii vaikka Irlantia tai Kanadan pohjoista vyöhykettä tai maailman vuoristoalueita”.

Vähemmän eläintuotantoa, vähemmän peltoalaa

Euroopan komissio laskee, että vuoteen 2031 mennessä keskimääräinen lihan vuosikulutus laskee EU:ssa muutaman kilon 67:ään kiloon henkeä kohti. Naudanlihan osuus tästä vähenee siipikarjanlihan kustannuksella. 

Tulevaisuus myös Suomessa näyttää siltä, että liha- ja maitotuotteiden kulutus laskee. Ruokatottumusten muutos ei kuitenkaan ole nopea ja eläinperäisten tuotteiden kysyntä on edelleen suurta. 

Eläintuotannon ekologisen kestävyyden kilpailussa pohjoismaat sijoittuvat hyvin erityisesti vesivarojen, biodiversiteetin ja ravinnekuormituksen osalta. Suomessa esimerkiksi kokonaisveden käytöstä maatalouden osuus noin 5 prosenttia kun globaalisti vastaava luku on on noin 70 prosenttia. 

Virkajärvi antaa esimerkin, joka tiivistää ruuantuotannon tämänhetkistä perusongelmaa.

Jos samalla peltopinta-alalla kasvatettaisiin monivuotisen nurmen asemasta yksivuotisia kasveja, ravinteita huuhtoutuisi enemmän kuin nurmesta. Mutta mikäli viljelypinta-ala olisi pienempi, ja suurempi osa suomalaisten ravinnosta olisi näitä kasveja, olisi ravinnekuormituskin pienempi, koska kokonaispeltoalan tarve olisi vähäisempi. Monien palko- tai viljakasvien maatalousmaan tarve on selvästi pienempi naudanlihaan verrattuna kun se suhteutetaan ihmisen ravitsemustarpeisiin.