Tietokirja Maito – superjuomasta kiistakapulaksi on neutraaliin otteeseen pyrkivä sekasyöjän kirjoittama kirja. Kirja käsittelee lehmänmaitoa osana ihmisen ruokakulttuuria alkuhärän kesyttämisestä nykypäivään, maitotilojen arjen kehitystä sotien jälkeisistä pientiloista automaation turvin toimiviksi EU-ajan suurtiloiksi, Valion ylivaltaa sekä lehmänmaidon vaikutusta ihmisen terveyteen, lajikatoon sekä tietenkin ilmastonmuutokseen.
Ympäristön näkökulmasta kirjassa tuodaan esiin eräs erittäin tärkeä näkökohta: maatalous kärsii ensimmäisten joukossa ilmastonmuutoksesta. Sään ääri-ilmiöt tekevät tulevina vuosina ruoantuotannosta entistä haastavampaa, mikäli toimiin ei ryhdytä heti. On siis tuottajienkin etu, että ruoantuotannosta tehdään kestävämpää.
Kirjoittaja on tekniikan tohtori ja tiedeviestinnän maisteri Tiina Sarja, jolla on myös omakohtaista kokemusta lehmien hoitamisesta lapsuudesta isovanhempien luona. Sarja kertoo vähentäneensä lihan osuutta ruokavaliossaan ilmastosyistä jo pitkään, mutta maitotuotteiden osuus oli pysynyt muuttumattomana. Vasta kauppaketjun applikaation hiilijalanjälkilaskuri oli herättänyt hänet kiinnittämään huomiota maitotuotteiden päästömääriin. Laskurin mukaan maitojen ja munien osuus oli jopa 45% perheen päästöistä ja lihatuotteiden vain 27% – maito olikin heidän ruokavalionsa suurin ilmastopahis.
Kirjassa kuvataan ansiokkaasti maidon merkityksen kehitystä työllistäjänä etenkin sotien jälkeen, kun kaikille suomalaisille piti saada töitä. Maitotila oli helppo keino työllistää myös Karjalan evakot. Maidon merkitys ravitsemuksellisesti oli merkittävä aikoina, kun Suomi oli vielä köyhä maa – apua lasten ravitsemuksen edistämiseen saatiin jopa Unicefilta. Maidon kaikkivoipaisuuteen perustuva kulttuuri oli Suomessa vahva.
Maitopropagandalla vahva rooli
Yksi erityisen mielenkiintoinen osio kirjassa on pohdinta maitopropagandan vahvasta roolista yhteiskunnassa. Sarja kertoo, ettei ollut pitkään aikaan osannut kyseenalaistaa maitopropagandaa, johon törmäsi joka puolella. Hänen mielessään olivat vahvana iskulauseet maidon ihmeellisestä voimasta ja välttämättömyydestä luustolle. Urheilijat ja muut julkkikset Teemu Selänteestä Mika Myllylään ovat esiintyneet maitomainoksissa ja luoneet kuvaa maidosta terveyden ja elinvoimaisuuden lähteenä. Eihän se kaikki voinut olla valetta, pohtii Sarja.
Kirjassa käydäänkin läpi maitotuotteiden terveysvaikutuksia sydän- ja verisuonitaudeista syöpään tai sitä, miten maitoa juovissa maissa onkin enemmän osteoporoosia kuin maissa, joissa sitä ei juoda. Kirjan ehkä suurimmat kehityskohteet ovat kuitenkin juuri terveyteen ja ravitsemukseen liittyvissä osioissa. Kirjailija toteaa, ettei hän ole ravitsemuksen ammattilainen, mutta puutteet olisi voinut korjata haastattelemalla useampia ravitsemuksen ammattilaisia.
Lähetin ravitsemukseen liittyvän osion ravitsemusterapeutti Johanna Kaipiaiselle luettavaksi, ja hän kommentoi, että lähteiden käyttö on ollut osin yksipuolista, paljon tutkimustietoa puuttuu tai lähteitä on siteerattu huolimattomasti. Esimerkiksi sivulla 74 lähteenä käytetystä tutkimuksesta unohdetaan mainita, että siinä oli mukana vain 6 vegaanilasta ja tutkimuksen uutisoinnissa oli vedetty mutkia suoriksi. Tarkempaa analyysia kyseisestä tutkimuksesta löytyy esimerkiksi täältä.
Kirjassa on jäänyt kokonaan käsittelemättä tyypin 1 diabetes, jonka esiintyvyys on Suomessa maailman yleisintä. Tuoreen suomalaisen väitöstutkimuksen mukaan runsas maidon kulutus on yhteydessä suurempaan tyypin 1 diabeteksen esiasteen riskiin perinnöllisesti alttiilla lapsilla. Maidon on myös tutkimuksissa todettu olevan yhteydessä rintasyöpään, ei ehkäisevän sitä, kuten kirjassa virheellisesti esitetään. Maidon on todettu lisäävän monen muunkin hormonaalisen syövän, kuten eturauhas– ja munasarjasyövän riskiä.
Jos pohditaan lehmän maidon luonnonmukaista tarkoitusta kasvattaa paljon ihmislasta suurempi vasikka moninkertaiseksi tämän elämän ensimmäisen vuoden aikana, ei ole kovin suuri yllätys, että se aiheuttaa erilaisia terveysongelmia ihmiselle.
Kasvisruokavalio pidentää ikää
Sarja käsittelee välillä hämmentävää tiedeuutisointia, josta maallikko ei voi aina tietää mihin voi luottaa, kun tulokset näyttävät olevan ristiriitaisia. Tässä yhteydessä olisi ollut tärkeää tuoda esille se, että jos maitotuotteet näyttävät tietyissä vanhemmissa tutkimuksissa edistävän terveyttä, se johtuu siitä, että terveys paranee käytännössä aina kun lihaa vähennetään ruokavaliosta. Tämä ei kuitenkaan vielä tarkoita sitä, että juuri kyseinen lisätty tuote edistäisi terveyttä. Oleellista olisikin siis tarkastella sitä, onko tutkimuksissa ollut mukana vegaaneja.
Eräässäkin laajassa ruotsalaisessa seurantatutkimuksessa todettiin maidon olevan yhteydessä suurempaan kuolleisuuteen ja naisilla myös luunmurtumariskiin. Käytännössä kaikissa seurantatutkimuksissa, joissa on ollut mukana vegaaneja, vegaaniruokavalio on edistänyt terveyttä parhaiten. Tänä vuonna norjalaistutkijat arvioivat, että nuorena aikuisena aloitettu kasvispainotteinen ruokavalio voi johtaa parhaimmillaan jopa 10-13 vuotta pidempään elinikään ja yli 80-vuotiaillakin lisätä kolmisen vuotta lisää elinvuosia.
Kirjan suurin puute on kuitenkin sen ihmiskeskeisyys. Kirjailija pyrkii käsittelemään puolueettomasti kaikki näkökulmat; niin maitotilallisen, sekasyöjän kuin vegaaninkin näkökulmat tulevat monesti esille. Lehmän näkökulma jää kuitenkin pintapuoliseksi.
Aiemmin kirjailija on verrannut maitotilaa jopa täysihoitolaan, jossa “rouvat” saavat toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään.
Kappaleessa “Jos lehmä saisi päättää” pohditaan lähinnä lehmän tarpeita ruokaan, lepoon ja laumakäyttäytymiseen. Aiemmin kirjailija on verrannut maitotilaa jopa täysihoitolaan, jossa “rouvat” saavat toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään.
Lehmän lisääntyminen ohitetaan lyhyesti kysymällä miltä tuntuisi olla koko ajan raskaana tai imettää ilman että voi itse siitä päättää. Samaan hengenvetoon todetaan kuitenkin, että jos käyttää maitotuotteita tämä on vain hyväksyttävä ja jatketaan, että kyllähän luonnossakin eläimet lisääntyvät aina kun olosuhteet sen sallivat. Tämän jälkeen päädytään etsimään keinoja, joilla eläinten kärsimystä, esimerkiksi stressiä emän ja vasikan erotustilanteessa, voitaisiin lieventää. Kirjailija sivuaa tekstissä aiemmin kognitiivista dissonanssia ja tässä onkin yksi hyvä esimerkki juuri siitä, miten ilmiö ilmenee käytännössä. Omille teoille annetaan oikeutus erilaisilla huonoa omatuntoa lieventävillä syillä, jotta voidaan jatkaa lempiherkkujen nauttimista.
Olen itsekin syyllistynyt samaan, ja vasta jälkikäteen tajusin, että kaikissa noissa selittelyissä ja tekosyissä oli taustalla kognitiivinen dissonanssi ja sen vaikutus. Aivomme tavallaan suojelevat meitä ajattelemasta tekojamme niin pahoina kuin ne todellisuudessa ovat.
Empatiaa ei riitä saalis- tai tuotantoeläimille
Otetaanpa hetkeksi askel taaksepäin täysin objektiiviseen tarkasteluun – aivan kuin planeettaamme tarkkailtaisiin ulkopuolelta eikä ihmisen näkökulmasta. Nykytiedon mukaan kaikki elämä on saanut alkunsa samasta alkusolusta eikä siis ole mitään tieteellistä perustetta sille, että joku toinen elämänmuoto olisi toista arvokkaampi. Elämä on kehittynyt eri muotoihin aikojen kuluessa ja monen sattumankin kautta yksi planeettaa asuttavista eläimistä on saanut valta-aseman muihin nähden.
Evoluution saatossa lajin selviämisen kannalta on ollut hyödyllistä tuntea empatiaa omaa perhettä, sukua, klaania, samanvärisiä ja myöhemmin jopa kaikkia samanlajisia kohtaan ja päinvastoin on ollut hyödyllistä olla tuntematta empatiaa vaikkapa saaliseläintä kohtaan. Tässä juuri psykologian ilmiö kognitiivinen dissonanssi rientää avuksi ja olemme voineet ilman sen suurempia tunnontuskia kehittää triljoonia muunlajisia tuntevia, älykkäitä eläimiä tuottavan ja tappavan tehotuotantoprosessin.
Englannissa maidontuottajat jopa itse kutsuvat telinettä, joissa lehmät saatetaan raskaaksi, ”rape rackiksi” eli raiskaustelineeksi.
Eräs seikka, joka mieluusti prosessissa “unohdetaan” on eläinten kohtaama väkivalta. Jokaisen uuden nisäkkään tuottaminen vaatii sekä naaraan että koiraan sukupuolielimiin kajoamista ihmisen toimesta eli käytännössä seksuaalista väkivaltaa. Englannissa maidontuottajat jopa itse kutsuvat telinettä, joissa lehmät saatetaan raskaaksi, ”rape rackiksi” eli raiskaustelineeksi. Jokainen kuolema on käytännössä väkivaltainen, sillä eläin ei halua kuolla.
Vaatii paljon empatiakyvyltä asettua tehotuotantoeläimen asemaan, sillä olemme kasvaneet kulttuurissa, jossa heitä on ollut hyväksyttyä kohdella kaltoin. Jos kaikki eläimet planeetalla näyttäisivät ulkoisesti ihmislajin edustajilta, ei olisi epäilystäkään että valitsisimme mielummin kasvimaidon eläimen maidon sijaan. Kyllähän me jo älähdämme, jos lemmikkeinä pitämiämme eläimiä kohdellaan kaltoin.
Empatiakykyä kannattaa siis laajentaa yli lajirajojen, sillä emme itse päätä minkä tietoisen eläimen kehoon synnymme. Sinäkin voisit olla siitossonni, joka ei koskaan näe jälkeläisiään tai lehmä, jonka joku toinen laji saattaa raskaaksi, vie jälkeläisesi pois juodakseen tätä varten tuottamasi maidon ja tämän jälkeen saattaa sinut uudestaan raskaaksi, kun maidon tuotantosi on ehtynyt. Viiden synnytyskerran jälkeen sinut tapettaisiin ja syötäisiin, koska olet hyödytön.
Kirjasta puuttuu siis se tärkein näkökulma, lehmän todellinen näkökulma: jos lehmä olisi saanut päättää, alkuhärät vieläkin vaeltaisivat vapaana ja tekisivät itse omat valintansa luonnon ehdoilla, eivät ihmisten orjina.
Siitä olen Sarjan kanssa eri mieltä, että uskon veganismin olevan todellinen ratkaisu. Kuinka pian, riippuu täysin siitä, miten nopeasti pystymme murtamaan kognitiivisen dissonanssin vaikutuksen itsessämme.
Tiina Sarja: Maito – superjuomasta kiistakapulaksi. Docendo 2022.
0 kommenttia