Sitä saa mitä mittaa – BKT ei sovellu yhteiskunnan kestävyyden tarkasteluun

Yhteiskuntien ja inhimillisen toiminnan saattaminen maapallon ekologisten rajojen mukaisiksi vaatii oikeiden asioiden mittaamista. Toimenpiteiden oikea suuntaaminen vaatii tietoa niiden seurauksista ja maapallon ja yhteiskuntien tilasta. Toisaalta se, mitä mitataan vaikuttaa usein siihen, mitä tuotetaan ja tehdään. Ympäristönäkökantojen sisällyttäminen käyttämiimme mittareihin voi edistää ekologisen kestävyyden saavuttamista. Viime aikoina onkin julkaistu vaikutusvaltaisia raportteja, jotka ovat kritisoineet yhteiskunnallisen kehityksen mittareita.

Vuoden 2021 alkupuolella julkaistiin Partha Dasguptan ja hänen työryhmänsä kokoama raportti biodiversiteetin ja talouden yhteyksistä. Yksi raportin päähuomioista oli se, että tähän asti yhteiskunnat ovat olleet kiinnostuneita pääasiassa materiaalisen ja inhimillisen pääoman lisäämisestä “luonnollisen pääoman” kustannuksella. Yksi esimerkki tästä on bruttokansantuotteen laajamittainen käyttö yhteiskunnallisen kehityksen indikaattorina.

Raportti huomauttaa, että BKT ei kuitenkaan ole varanto, vaan virta, joka kertoo kuinka paljon rahaa ja hyödykkeitä virtaa kansantalouden läpi. Näin ollen bruttokansantuote on hyvin lyhytjänteinen mittari. Sitä voidaan kasvattaa tuhoamalla todellisia varantoja, esimerkiksi metsiä, tuotannon raaka-aineiksi, minkä vuoksi se ei sovellu pidemmän aikavälin kestävyyden tarkasteluun.

Raportin mukaan yhteiskunnallisen kehityksen samaistaminen bruttokansantuotteen kasvuun on edistänyt ihmiskunnan ajattelemista muusta luonnosta erillisenä. Jatkuva kasvu on nähty välttämättömänä ekologisen kestävyyden saavuttamiseksi, esimerkiksi koska vasta tietyn elintason saavutettuaan ihmiset välittäisivät luonnosta tai koska muuten tarvittaviin investointeihin ei olisi varaa. Kenties tiedostamatta, kasvun ja kehityksen makrotaloudellinen näkökulma on rakennettu sen ajatuksen varaan, että ihmisyhteiskunta on luonnon ulkopuolella. Raportti pyrkiikin näyttämään, että jatkuva kasvu ei ole realistista, koska ihminen on uppoutunut osaksi luontoa.

Kenties tiedostamatta, kasvun ja kehityksen makrotaloudellinen näkökulma on rakennettu sen ajatuksen varaan, että ihmisyhteiskunta on luonnon ulkopuolella.

YK:n kuluvana vuonna 2022 julkaisema arviointiraportti globaalin katastrofiriskin pienentämisestä (Global Assessment Report on Disaster Risk Reduction, GAR2022) kiinnitti myös huomiota oikeiden asioiden mittaamisen tärkeyteen esimerkiksi ilmasto- ja ympäristöriskien hallinnassa. Raportin mukaan kehityksen mittaaminen ja asioiden arvottaminen perustuu liikaa lyhyen aikavälin taloudellisiin mittareihin, jotka ovat myös maantieteellisesti rajoittuneita. Tämän vuoksi ihmiselämän ja ekologisen kestävyyden merkitys ja vaikutukset, jotka ylittävät maantieteelliset rajat, ovat saaneet liian vähän huomiota.

Esimerkiksi mahdollisimman korkeaan tehokkuuteen pyrkiminen ruokajärjestelmissä on samalla saanut aikaan sen, että odottamattomiin tilanteisiin ei ole varauduttu riittävästi. Tämä on kasvattanut ruokaturvallisuuden heikkenemisen riskiä ympäri maailman. Juuri ruokajärjestelmien hauraudesta onkin nähty merkkejä kun ensin koronapandemia sotki toimitusketjuja ja sitten Ukrainan sota heikensi maataloustuotteiden saatavuutta.

Luonnonkatastrofien aiheuttamien vahinkojen ja menetysten raportointi on monin paikoin puutteellista. Tiedon puuttuminen vaikeuttaa katastrofeihin varautumista ja niistä palautumista. Tämä tieto on jatkuvasti tärkeämpää, kun ilmastonmuutos tekee sään ääri-ilmiöistä tavallisempia.

GAR2022-raportti hahmottelee myös sitä, millaiset mittarit ja tavat kerätä tietoa voisivat olla nykyistä parempia, jotta katrastrofien riskejä voitaisiin vähentää. Erityisesti raportti kehottaa laajentamaan näkökulmia. Sen mukaan tiedon hankinta ja käyttäminen on liian siiloutunutta ja erikoistunutta.

Erikoistumisen sijaan tulisi pyrkiä aiempaa enemmän yhdistelemään moninaisia tietolähteitä ja edistää systeemiajattelua. Teollisesta vallankumouksesta lähtien koulutusjärjestelmät ovat yrittäneet porautua yhä syvemmälle ja kapeammin, välittämään tietoa sen yhdistelemisen sijaan. Systeemiajattelu on kuitenkin kokemassa jälleennousua.

Teollisesta vallankumouksesta lähtien koulutusjärjestelmät ovat yrittäneet porautua yhä syvemmälle ja kapeammin, välittämään tietoa sen yhdistelemisen sijaan. Systeemiajattelu on kuitenkin kokemassa jälleennousua.

Dasguptan raportti puolestaan ehdottaa, että yhteiskuntien tulisi pitää silmällä kattavaa varallisuuttaan (inclusive wealth), joka kokoaa yhteen materiaalisen, inhimillisen ja luontopääoman. Luontopääoma pitää sisällään luontoon ja sen prosesseihin sisältyvän arvon. Vaikka sen eri tekijät, esimerkiksi luonnon monimuotoisuus, eivät olekaan täysin yhteismitallisia eivätkä varsinkaan helposti taloudellisesti arvotettavissa, ne on kuitenkin mahdollista ottaa huomioon poliittisessa päätöksenteossa.

Luontopääoman määrän kirjaaminen on välttämätöntä tehdäksemme tilin kattavasta varallisuudesta. Sen avulla voimme ymmärtää ja arvottaa luonnon palvelut taloudellemme – mukaan lukien palvelut, jotka yleensä jäävät huomiotta.

Ihmiskunnan mittavasti kasvaneen, vaikkakin epätasaisesti jakautuneen, materiaalisen vaurauden valossa lausahdus “Sitä saa mitä mittaa” näyttää käyneen toteen. Kenties sen muuttaminen, miten käsitämme yhteiskuntiemme tilan ja toimiemme vaikutukset, voi auttaa saavuttamaan ekologisesti kestävän elintavan planeetallamme.