Esteettömyys on asennekysymys

​Esteettömyys on yhdenvertaisuuden edistämisen keskeinen elementti. Sen tulisi toteutua niin fyysisessä kuin sosiaalisessakin ympäristössä. Fyysisen ympäristön osalta rakennuskanta määrittelee paljon. Uusissa rakennuksissa esteettömyyden vaatimukset toteutuvat jo paremmin. Liikuntapalvelujen tarjoaja on usein vuokralainen, jolloin omistajalla on viimeinen sana suurempiin muutostöihin.

”Välttämätön minimi on usein se, mikä täytetään. Se ei kuitenkaan takaa yhdenvertaista käyntikokemusta”, tietää Invalidiliiton vastaava esteettömyysasiantuntija Johanna Hätönen.

Minimivaatimukset koskevat sekä yksityistä että julkista sektoria. Kunnissa toimivilla vammaisneuvostoilla on keskeinen rooli esteettömien palvelujen kehittämisessä. Yksityisellä puolella vastaavaa ei ole, vaan esteettömyyden edistäminen on palveluntarjoajan oman aktiivisuuden varassa.

”On meidän kaikkien vastuulla toimia syrjimättömästi”, tiivistää Hätönen.

Valvontaa, mutta porkkanan avulla

Esteettömyyden toteutumista on hankala valvoa. Fyysisten tilojen osalta valvonta lähtee uudiskohteista ja korjauksista, joihin vaaditaan rakennuslupaa. Vastuu esteettömyyden toteutumisen valvonnasta on siis lähtökohtaisesti rakennusvalvonnassa.

”Tiedämme, että piirustuksia tarkistaessa jää lapsuksia, jotka sitten johtavat myös esteellisiin toteutuksiin. Rakennusvalvonnastakin puuttuu tietoa ja osaamista”, Johanna Hätönen kertoo.

”Toisaalta, vaikka esteettömyys olisi huomioitu rakennusvaiheessa, saatetaan se vesittää toiminnassa, esimerkiksi käyttämällä kulkureittejä varastointiin tai mainospaikoille”, jatkaa esteettömyysasiantuntija.

Rakennettua ympäristöä ja sen turvallista käyttöä valvotaan. Invalidiliitossa nähdään, että esteettömyys ja sen ylläpito tulisi myös olla valvonnan piirissä oleva asia.

”Sanktioihin pohjaavaan jenkkimalli ei sovi Suomeen. Tulisi lähteä kannusteista esteettömyyteen ja tietoisuuden lisäämisestä”, Invalidiliiton Hätönen näkee.

Ongelma jo sisäänpääsyssä

Liikuntapaikkojen palvelumuotoilu lähtee usein vammattoman ihmisen tarpeista käsin. Palvelun saavutettavuus ei koske ainoastaan sitä, kun ollaan jo paikalla, vaan itse asiassa alkaa jo kotiovelta. Rollaattorin kanssa kävelevälle, MS-tautia sairastavalle Sandra Kurjelle kuntosalille pääsy on pitkän ajatusketjun takana.

”Missä palvelu sijaitsee? Pääseekö julkisilla lähelle, onko autolle esteetöntä paikkaa? Onko reitillä mäkiä? Onko kulkuluiskaa, pääseekö yläkerroksiin hissillä?”, kuvailee Kurki.

Esteettömyydellä mahdollistetaan palvelujen saavutettavuus ja käyttö. Käyttö voi tyssätä heti sisäänpääsyyn. Tyypillisimpiä esteettömyyshaasteita ovatkin luiskattomat portaat, raskaat ovet ja liian ahtaat kulkureitit.

Sandra Kurjella on käytännönläheinen esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun esteettömyys ei liikuntapaikalla toteudu. Hänellä on pitkään ollut lahjakortti kuntosalille, jota hän ei pysty käyttämään, vaikka haluaisi.

”Toimipisteellä, jonne pääsisin, ei ole laitteita, joita voisin käyttää. Ja sille toimipisteelle, jossa on esteettömät laitteet, pääsee vain kierreportaita pitkin”, kuvailee Kurki.

”Sain ihan mukavaa palvelua, mutta esteettömyydestä ei siellä tiennyt kukaan.”

Lisää liiketoimintaa esteettömyydestä

Esteettömyysasiantuntija Johanna Hätönen ja kauppatieteitä opiskeleva Sandra Kurki näkevät esteettömyydessä myös sen liiketoiminnalliset hyödyt.

”Toivoisin, että liikuntapalveluiden tuottajat näkisivät esteettömyyden oman toimintansa kannalta hyödylliseksi. Esteettömät palveluthan tuovat lisää käyttäjiä”, Hätönen näkee.

”Esteettömät ratkaisut parantavat lopulta kaikkien kokemusta. Yhdenvertaisuuden edistäminen pitäisi tuoda ihan brändin tasolle saakka. Markkinarakoa on, se pitäisi vain käyttää”, tietää Kurki.

Kurki ja Hätönen ovat yhtä mieltä siitä, että tietoisuutta lisäämällä voidaan vaikuttaa paitsi palvelujen kehittämiseen myös asenteisiin.

”Eri tavoin liikkuvia ei nähdä aktiivisina toimijoina eri rooleissa. Vammainen voi olla paitsi liikuntakeskuksen asiakas, myös valmentaja, kilpailija, toimitsija tai yleisössä oleva katsoja. Ei voi ajatella, että vain tietyt tilat ja toiminnot olisivat esteettömiä”, täydentää Invalidiliiton Johanna Hätönen.

”Kun vammattomuutta pidetään normaalina, ei nähdä, että vammaiset ihmiset ovat ihan samanlaisia ihmisiä, omine tarpeineen. Sanon palveluntuottajille, että kysykää, ottakaa selvää, kuulkaa kokemusasiantuntijoita. Siitä se lähtee”, Kurki kertoo.

Asenteet suurimpana esteenä

Sandra Kurki on puhunut avoimesti Instagramissa kymmentuhatpäiselle seuraajakunnalleen kohtaamastaan syrjinnästä ja esteellisistä käytänteistä yhteiskunnassa. Viime aikoina keskustelua ovat herättäneet etenkin liikuntapaikkojen ja kuntosalien esteelliset käytännöt. 

”Se, että vaistonomaisesti vältän niitä paikkoja, joissa asenteellisuutta joutuisi kohtaamaan, kertoo kaiken. Varaudun niihin kohtaamisiin, jotta toisen mahdollinen asenteellisuus ei pääse niskan päälle”, kuvailee Sandra Kurki.

Liikuntapalveluissa esteellisyyttä eivät aiheuta ainoastaan tilaratkaisut, vaan nimenomaan asenteet. Kuntosalilla mielellään treenaava Kurki on kohdannut tämän toistuvasti. Syrjivät käytänteet ja asenteet ovat hänen mukaansa aiheuttaneet sen, ettei palveluita käytetä.

”Me kaikki, joilla on jokin vamma tai este, välttelemme näitä paikkoja jollain tavalla. Vaikka puhutaan hyvinvointialasta, on siellä suuri tietämättömyys ja huono asenne erilaisia liikkujia kohtaan. Oletus on, että minä en haluaisi harrastaa liikuntaa, enkä ainakaan nostella painoja”, kuvailee Kurki.

Yhdenvertaisuuden edistäminen lähtee siis ennen kaikkea asenteesta ja sen muutoksesta. Tietämättömyys voi olla seurausta asenteesta ja ableismista – kun pelätään, ei uskalleta myöskään kysyä.

”Kyllä se on suoranaista pelkoa, jopa vammaisfobiaa. En oleta, että jokaiselle kuntosalille tulee rampit ja esteettömät laitteet. Tärkeintä on se asenne, millä minut kohdataan. Lopulta se korvaa paljon myös tiedon puutetta”, tiivistää Kurki.