Osmo Soininvaara: Lisää talousosaamista, vähemmän ydinkannattajapuhetta

Vihreiden rökäletappio osui pahimmin puolueemme vahvoille alueille eli suuriin kaupunkeihin. Helsingissä vihreät menettivät 35 prosenttia vuoden 2019 äänistä. Karkuun pääsi vieläkin isompi kala, sillä jo ennen vuoden 2019 eduskuntavaaleja vihreiden kannatus oli laskenut merkittävästi.

Viime metreillä vihreät menettivät liki kaksi prosenttiyksikköä taktiselle äänestämiselle. Tässä ei ole muuta uutta kuin suuruus. Loppumetrien kisa pääministerin paikasta on maksanut meille aina ennenkin ja paljon.

Ääniä ei mennyt vain demareille eikä vain vihreiltä ja vasemmistoliitolta. RKP:ltä siirtyi loppumetreillä ääniä kokoomukselle ja meni niitä paljon kokoomukselle vihreiltäkin.

Keskityn tässä kirjoituksessa Helsinkiin, koska en ole ehtinyt analysoida muita alueita.

Helsingissä vihreät olivat aiemmin suurin puolue liki joka toisella äänestysalueelle. Korkean koulutuksen alueilla suurimman puolueen paikka siirtyi vihreiltä kokoomukselle ja lähiöissä demareille. Kalliossa siirtyi vähän ääniä vasemmistoliitolle, mutta pääasiassa vuoto Kalliossakin oli demareihin. Kun vihreiltä meni enemmän kuin vasemmistoliitolta, nousi vasemmistoliitto suurimmaksi.

Vihreiden tappiot olivat suurimpia korkean koulutustason alueilla. Niilläkin vuotoa näyttää olleen enemmän demareihin kuin kokoomukseen, mutta kokoomukseenkin on siirtynyt merkittävästi. Eivät ne kokoomuksen lisä-äänet ole demareiltakaan tulleet.

Nämä viimeisten viikkojen menetykset ovat kuitenkin pientä verrattuna siihen, mitä oli menetetty viimeisen kuuden vuoden aikana, kun puolue pieneni 15 prosentin puolueesta 10 prosentin puolueeksi.

Arvokarttojen kysymykset johtavat harhaan

Lehdet ovat toitottaneet, kuinka vihreät ovat siirtyneet arvokartalla vasemmalle. Näitä arvokarttoja ei laadita politiikkakysymysten perusteella vaan erillisten arvoja mittaavien kysymysten perusteella, jotka kuvaavat lähinnä hyvesignalointia. Niissä moni vihreä todellakin tunnustautuu lähelle vasemmistoliittoa. Onhan vihreät sosiaalista tasa-arvoa tavoitteleva puolue.

Tulos olisi toinen, jos tutkittaisiin todellisia politiikkakysymyksiä ja esimerkiksi suhtautumista työmarkkinajärjestöjen valtaan. Jonkin verran naiiveja ovat monet ehdokkaat vastauksissaan olleet.

Talouspoliittisissa kysymyksissä vihreät eivät ole sen enempää oikeistolaisia kuin vasemmistolaisia. Pahinta on, että puolue on kadonnut talouspoliittisesta keskustelusta kokonaan.

Ne, joiden mielestä maailma paranee siirtämällä vihreiden politiikkaa vasemmalle, eivät tunnu ymmärtävän, että he siirtävät suomalaista politiikkaa oikealle karkottaessaan äänestäjiä vihreiltä kokoomukselle.

Strategimme varmaankin ajattelevat, etteivät äänestäjät valitse vihreitä talouspoliittisten näkemysten takia. Eivät varmaankaan. Ympäristö ja ilmasto on tärkein, mutta talous on välttämätön. Puolueen kapeutunut osaaminen on ollut siksi tuhoisaa.

Euroopassa on paljon vihreitä puolueita. Pelkkään ympäristöpolitiikkaan keskittyneet ovat jääneet pieniksi sirpalepuolueiksi, vaan yleispuolueeksi kehittyneet ovat menestyneet.

Samanlaisia valintoja 2019

Vähän tässä on ollut myös huonoa tuuria. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa äänestäjille oli tarjolla hyvin monipuolinen valikoima ehdokkaita. Eivät äänestäjät huonoja valinneet, mutta
valitsivat keskenään kovin samanlaisia.

Valittaessa osakeyhtiöihin hallituksia painotetaan jäsenten erilaisia vahvuuksia, jotta yhdessä oltaisiin osaavampia kuin kukaan yksinään. Tätä mahdollisuutta ei ole vaalijärjestelmässämme. Ruotsissa on. Pitkiin listoihin kuitenkin liittyy paljon muita ongelmia.

Oras Tynkkynen ja Fatim Diarra tuovat vihreään eduskuntaryhmään merkittävän vahvistuksen.

Tiesin kauan odottaa vihreiden huonoa menestystä, koska minun kuplassani kannatus oli liki kadonnut. Vihreät olivat aikanaan nuorten, koulutettujen kaupunkilaisten puolue. Muut puolueet kadehtivat tätä kannattajakuntaa – ovathan nämä ihmiset niitä, jotka muuttavat maailmaa – ovat esimerkiksi tehneet kaikki historian vallankumoukset.

Jostakin syystä vihreät tuntuvat häpeävän näitä kadehdittuja vahvuuksiaan – jopa pyrkineet niistä eroon. Olen pitkään ihmetellyt puoluetoimiston strategisia valintoja. En ymmärrä neuvoa hokea keskusteluissa ydinviestejä. Näin voidaan markkinoida hampurilaisia ja ehkä perussuomalaisia, mutta ei vihreitä. Papukaijamaisuus ei vakuuta tiedostavia äänestäjiä.
Pahiten tästä tiedottajien ohjauksesta kärsi puheenjohtajaamme sijaistanut Iiris Suomela.

Markkinointitutkimukset mittaavat sitä, miten markkinointi vaikuttaa suoraan kuluttajaan. Politiikassa vaikuttaminen menee vaikuttajayksilöiden kautta. Nämä taas janoavat perusteluja.
Yhdysvaltain presidentinvaaleissa John Kerry pyrki aikanaan salaamaan ranskan kielen taitonsa, koska Yhdysvalloissa vierastettiin liian fiksuja. Suomessa ei olla vielä tässä, eivät vihreät
toivottavasti ainakaan ole. Ei kannattaisi näytettä julkisuudessa tyhmempää kuin on.

Ydinkannattajat eivät riitä

On ollut myös selvä virhe keskittyä puolueen asennetutkimuksissa löydettyyn ydinkannattajakuntaan, siis joukkoon, jossa vihreiden kannattajia on tiheimmässä. Jos keskusta tekisi näin, se rajoittuisi tavoittelemaan pelkästään karjatalouden harjoittajien ääniä.
Kannattajakuntaa ei pidä rajata vaan laajentaa.

Tehokkaasti on rajattu ulos kannattajakuntaa. Kyse ei ole oikeistolaisuudesta tai vasemmistolaisuudesta vaan osaamisesta. Moni hyvin koulutettu on ollut vihreisiin pettynyt, koska on aistinut asiantuntemuksen ja osaamisen puutetta. Jakkupukukansaa ei pidä
karkottaa.

Vielä kymmenen vuotta sitten vihreillä oli merkittävää kannatusta yhteiskunnallisesti valveutuneiden taloustieteilijöiden joukossa. Aiemmin tämä porukka oli kannattanut demareita, mutta demarien siirryttyä talouspuheissaan populismiin, virta siirtyi vihreisiin. Nyt heidät on häädetty vihreistäkin. Moni äänestää pitkin hampain kokoomusta, vaikka kansantaloustiede on pohjimmiltaan vasemmistolainen tiede.

Joka vanhoja kaivelee, sitä tikulla silmään. Tästä huolimatta haluan purkaa harmiani tapahtumasta, joka rajasi merkittävästi potentiaalista kannatusta ja osaamista vihreiltä.

Neljä vuotta sitten Maria Ohisalo oli pyytänyt Heikki Pursiaista vihreiden ehdokkaaksi, ja tämä oli ilokseni suostunut. Helsingin Vihreiden valintakokous kuitenkin epäsi häneltä ehdokkuuden. Tämä oli ikävä viesti monelle kannattajallemme. Sanoma meni tehokkaasti läpi.

Emme menettäneet vain Pursiaista vaan paljon muitakin – ennen kaikkea osaamista, jota olisimme tarvinneet. Eipä Pursiainen menestynyt kokoomuksessakaan. Miksi olisi menestynyt, sillä ovathan hänen ajatuksensa kokoomukselle aika vieraita.