Onko kristillisdemokraattien tie meidän tiemme? Ajatuksia vihreiden tulevaisuudesta

Ensimmäiset vihreät kansanedustajat nousivat eduskuntaan vuonna 1983. Historiamme suurimman vaalitappion kärsimme tasan 40 vuotta sen jälkeen. Tilanteen kirvoittamina on kirjoitettu iso joukko analyysejä ja toimenpide-ehdotuksia niin tavallisten rivijäsenten kuin johtohahmojen keskuudesta. Samalla vihreä puolue on risteyskohdassa.

Onko kristillisdemokraattien tie meidän tiemme? Sari Essayah’n nousu vuonna 2015 kristillisdemokraattien puheenjohtajaksi kohdisti valintaan suuria odotuksia tehdä KD:sta vihdoin uskottava yleispuolue. Sittemmin Essayah jäi pitkälti entisen puheenjohtaja Päivi Räsäsen varjoon, puolue leimaantui yhden asian liikkeeksi eikä puolueen kannatuksessa ole lähes kymmeneen vuoteen tapahtunut merkittäviä muutoksia. Ihanne yleissosiaalisesta kristillisdemokratiasta sekä keskieurooppalaisen valtapuolueen asemasta jäi haaveeksi.

Vihreiden onneksi puolueessamme ei ole ketään yksittäistä henkilöä tai poliittista ryhmää, joka uhkaisi julkikuvallaan kaapata puolueen. Liikkeessämme on matalat hierarkiat ja vahva demokratian ideaali. Sitäkin suurempaa huolta kannan siitä, tarkoittaako vihreiden linjan kirkastaminen lopulta ainoastaan sitä, että alamme huutaa vanhoja kantojamme entistä kovempaa? Toivottavasti ei. Perinteisesti vihreät on nähty yhteistyöhakuisena, paras argumentti voittaa -puolueena.

Eikä edellä mainittua kuvausta ole tarkoitettu kritiikiksi kristillisdemokraateille. Jokainen puolue päättää omasta linjastaan pohjimmiltaan itse, ja erityisesti Päivi Räsänen onnistuu todennäköisesti edustamaan omia äänestäjiään erinomaisesti. Tämän osoittaa jo Räsäsen kansanedustajan tehtävän jatkuminen vuosikymmenestä toiseen. Uskottavaksi valtionhoitajapuolueeksi kasvaminen edellyttää kuitenkin toisenlaista linjaa. Kannatuksen kasvattaminen ei ole mahdollista pelkkiin ydinkannattajiin keskittymällä.

Pohjimmiltaan politiikassa yksittäisillä linjavedoilla on äänestäjille varsin vähän merkitystä. Oleellista on keskittyä siihen, mikä puolue kulloinkin määrittää Suomen vallitsevaa poliittista tarinaa. Kuka asettaa ne jakolinjat, joihin muiden puolueiden on otettava kantaa? Menestyvä poliittinen tarina avaa pilkahduksen tulevaisuuteen ja luo kokonaan uutta poliittista kieltä.

Erityisesti perussuomalaiset ovat ainutlaatuisen taitavia siinä, miten poliittinen ajatus tiivistetään yhteen tai muutamaan sanaan (esim. vihervasemmisto, talouden toissijaiset menot), jotka alkavat sittemmin elää omaa elämäänsä. Myös vihreiden menestyksen avaimet riippuvat kyvystämme luoda uutta poliittista ajattelua. Tähän voi tarjota monenlaisia ratkaisuja mutta aloitetaan varsin käytännönläheisestä: ensi kuntavaaleista.

Kuntavaalit 2025 – taistelu vihreän liikkeen olemassaolosta

Jos nykyinen eduskuntavaalikannatus realisoituu ensi kuntavaaleissa, taistelee monin paikoin vihreä liike aidosti poliittisesta olemassaolostaan. Monessa kunnassa kannatuksen putoaminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei vihreää edustajaa enää saada kaupunginhallitukseen tai edes kaikkiin tärkeimpiin lautakuntiin. Tämä näkyy suoraan liikkeemme poliittisessa voimassa ja siten pidemmän päälle myös uskottavuudessa.

Kuntapolitiikassa luodaan myös aina vihreän liikkeen tulevaisuus, koska siellä valmistellaan jalansija eduskuntavaaleihin. Valitettavasti poliittiseen puheeseen on pesiytynyt kaupunkien ja maaseudun välinen vastakkainasettelu. Keskustelu maaseudusta on varsin absurdi ja pitkälti vielä täysin virheellinen. Enemmistö suomalaisista asuu kaikkialla maassa – myös niin kutsutulla maaseudulla – kaupungeissa. Hyvinkää, Seinäjoki, Lappeenranta, Oulu tai Kajaani ovat kaikki kaupunkeja. Aidon syvän maaseudun asukkaitakin on, mutta määrällisesti hyvin vähän. Poliittisessa puheessa olisikin alettava puhua maaseudun sijaan maakunnista. Erilaiset todellisuudet kulkevat maakuntien ja kasvukeskusten, eivät kaupunkilaisuuden rajapinnassa. 

Ensi kuntavaaleissa vihreillä on kaikki mahdollisuudet ottaa ansaitsemansa asema Suomen johtavana kaupunkipuolueena. Kaupunkitalouden kysymykset, kuten kaavoitus ja ympäristönsuojelu tai palveluelinkeinot sekä taajamien elinvoima, ovat kaikki vihreiden osaamisalueilla. Uskottava kaupunkipolitiikka yhdistettynä eturyhmäkytkösten puutteeseen voikin muodostua vihreille ainutlaatuiseksi vahvuudeksi – kunhan emme puhu kaupunkeina pelkästään Helsingistä, Tampereesta ja Espoosta. Meidän on puhuteltava kaikenlaisten kaupunkien asukkaita.

Tämän kaupunkinäkökulmani esitän vain yhtenä esimerkkinä siitä, mitä voimme saavuttaa, kun kiinnitämme huomiomme politiikan kieleen ja asemamme palauttamiseen johtavana tulevaisuuspuolueena. Oli oma näkökulma mikä tahansa, on tärkeintä muistaa, ettei kannatuskato alkanut viime eduskuntavaaleista tai edes kuntavaaleista 2021. Vihreiden kannatus on ollut syöksylaskussa vuodesta 2017 alkaen. Silti vanha ajattelutapa on jatkunut. Poliittisen muutoksen aika on nyt ja se on meistä jokaisen yhteinen asia.