Eri tarinat eri elämänvaiheissa

En pysty nostamaan vain yhtä kirjaa “elämäni kirjaksi”. Eri elämänvaiheissa erilaiset tarinat ovat koskettaneet ja toisaalta tiedonjano on vaihdellut niin, että varmaan aikoinaan monikin tärkeä kirja on ehtinyt jo unohtua.

Kaunokirjallisuudesta lukiovuosina Herman Hessen kirjat avasivat uusia maailmoja. Arosusi ensimmäisenä niistä nousee mieleen, mutta myös Lasihelmipeli, Siddharta sekä Narkissos ja kultasuu tuli ahmittua.

Ajattelua eläinten näkökulmasta ja samalla eläinten oikeuksista herätteli niin Orwellin Eläinten vallankumous kuin Kafkan Muodonmuutos. Leonie Swannin Murha laitumella on mainiota kesälukemista lampaiden kokemusmaailmasta. Kirja tulee taas mieleen, kun katselen omilla laitumilla vaeltavaa 30 lampaan katrasta, josta selvästi erottuu persoonallisuuksia.

Opiskeluaikana oli vaihe, jolloin “oli luettava” venäläiset klassikot. Mieleen erityisesti ovat jääneet Dostojevskin Idiootti ja Tolstoin Sota ja rauha. Aitmatovin Hyvästi Gulsary itketti lohduttomasti, kun vietin nuoruudessa  hevostallilla paljon aikaa.

Olen syntynyt Urjalassa ja asunut siellä puolet elämästäni. Siksi en voi olla mainitsematta Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla trilogia yhtenä omia juuria avaavana, muutenkin loistavana teoksena. Pirkko Saision koko tuotanto on ollut erityisen tärkeää nuoruusvuosista tähän päivään. Samoin edesmenneen ystäväni Kaarina Valoaallon runot ja proosa. 

Klassikoista Rachel Carsonin Äänetön kevät ja Rooman klubin Kasvun rajat räjäyttivät globaalin ympäristötietoisuuteni 70-luvun alussa. Edward O. Wilsonin Elämän monimuotoisuus johdatteli sekä opiskeluani että elämääni vahvasti siihen, mitä teen nyt edelleen hoitaessani valtakunnallisesti arvokkaita perinnebiotooppeja Keski-Suomessa.

Juha Kauppisen Heräämisiä nosti muistoja omasta heräämisestä ja hänen kirjoittamansa Monimuotoisuus on myös jäänyt vahvasti mieleen. Anni Kytömäen Kultarinta ja muutkin teokset kutovat kiinnostavia ihmiskohtaloita luonto vahvana kehyksenä.

Tällä hetkellä yöpöydällä on Ari-Pekka Huhdan Opas perinnemaisemiin ja Heli Laaksosen Luonnos. Vahva suositus kummallekin.

Verden Kesäkirjasto-kysymykset:

1. Kirja, jonka muistan lapsuudesta: Koska meille joka joulu tuli suuressa paketissa toistakymmentä Kariston vuoden aikana julkaistua kirjaa, tuli niitä myös luettua aika sattumanvaraisesti seuraavan vuoden mittaan. Minulle tarkoitettujen Tiina-kirjojen lisäksi luin jo pienenä äidille tarkoitetut Helena-sarjan kirjat. Kuitenkin isälle tarkoitettu, vuonna 1961 ilmestynyt ‘Kuoleman asiamies: Adolf Eichmannin tarina’ olisi ollut  kahdeksanvuotiaan maalaistytön syytä jättää lukematta. Voisin sanoa, että tuo kirja oli lapsuuteni  viattomuuden loppu. 
2. Kirja, josta en olisi arvannut pitäväni: Volter Kilven Alastalon salissa ei aiheensa puolesta vaikuttanut koskettavan minua ja omaa elinpiiriäni. Pakkohan se oli lukea ja pidin kovasti. Olen lukenut sitä myös ääneen ‘iltasatuna’ ja kuunnellut Esko Salervon lukemana podcastina. Kyllä piipun valinta voi olla kiinnostavaa!
3. Kirja, joka on yhä lukematta: Kadonnutta aikaa etsimässä on ollut pitkää sellainen, mutta Erja Manton lukemana sitä oli ihana kuunnella radiosta, joten taitaakin jäädä lukematta.
4. Kirja, josta pitäisi tehdä elokuva: Minulla kirjoista tehdyt elokuvat eivät toimi. En ainakaan koskaan ole kokenut saavani lisäarvoa katsottuani elokuvan lukemastani kirjasta. Varmaankin luon lukiessani niin vahvat mielikuvat henkilöistä, että elokuvissa ne eivät koskaan vastaa luomaani kuvaa. Jos en ole lukenut kirjaa, saattaa elokuva tietysti silloin olla hyväkin. Maailmassa on niin paljon hyviä tarinoita, että niitä riittää sekä kirjaksi että elokuvaksi.

Verden Kesäkirjasto -juttusarjassa vihreästi ajattelevat jakavat kokemuksiaan lukemisesta ja tarinoiden tarjoamista elämyksistä ja oivalluksista.