Kaikenlainen hävikki ja ylikulutus aisoihin

Ruokahävikin vähentämisestä on tällä viikolla ja toki aiemminkin puhuttu niin kouluissa, joukkoruokailuissa, kaupoissa kuin kodin seinien sisälläkin. Hävikkiä syntyy yksinkertaisesti siksi, että kaikkea on liikaa. Ahnehdimme liikaa ostoskoriin ruokakaupassa, täytämme lautasen ruualla, jota sitten emme syökään ja kaiken kukkuraksi hylkäämme tuotteita jääkaapin uumeniin, kunnes ne ovat syömäkelvottomia.

Päästöjä verratessa tehdään myös laskelmia ruokahävikin merkityksestä. Hävikkiä on hyvä vähentää, mutta ruokatuotannon isot päästöt liittyvät lihan ja maitotuotteiden kulutukseen. Hävikillä on kuitenkin sympaattisempi ja ei-politisoitunut imago.

Ei tietenkään ole mitään pahaa siinä, että kunnioitamme ruoka-aineita niin, että nahistuneista porkkanoista tehdään keittoa ja kuivasta leivästä krutonkeja. Lihan syönti tai syömättömyys on kuitenkin se ratkaiseva asia ja huomattavasti herkempi teema.

Kulutukseen liittyy myös monenlaista muuta hävikkiä. Esimerkiksi vaatteiden ja erityisesti pikamuodin kulutus on johtanut mielettömään kierrätysrumbaan. Vähän käytetyille vaatteille etsitään uutta ostajaa ja pahimmillaan kierrätystekstiilit päätyvät jätekasoihin pitkin Afrikkaa. Muodin nopea vaihtuvuus näkyy muun muassa siinä, että osa myymättömistä tuotteista saatetaan tuhota kauden päätteeksi polttamalla.

Vaate- ja tekstiilijätteen uudelleenkäyttö on myös ongelmallista, sillä tuotteissa on usein eri materiaaleja, joiden laijittelu on vaikeaa tai mahdotonta.

Kuluttaja ehkä tuudittautuu liiaksi roskakatoksen kierrätysastioiden kirjoon. Mahdollisimman paljon on tosiaan hyvä kierrättää, mutta vielä vaikuttavampaa olisi olla ostamatta niin paljon tavaraa ja varsinkaan nettikaupoista.

Suomen ylikulutuspäivä oli jo viime keväänä. Asukasta kohden laskettu kulutus ylittää maapallon kantokyvyn noin nelinkertaisesti. Ylipäätään vauraissa maissa on eniten superkuluttajia, joille pitää koko ajan olla isompaa, nopeampaa, uudenlaista.

Kulutuksen – ja sitä mukaa hävikin – ohjaaminen kestävälle polulle ei ole kiinni yksittäisten kuluttajien kauppareissuista. Tarvitaan poliittisia päätöksiä, ympäristölle haitallisten tukien purkua ja verotuksen suuntaamista kestävään tuotantoon.

Päättäjillä pitäisi olla kanttia tehdä myös epämukavia ratkaisuja, joille se bensapumppujen kansa ei hurraata huuda. Ilmastonmuutos ja luontokato vievät meitä joka tapauksessa kohti epämukavaa tulevaisuutta. Kysymys on siitä, miten nopeasti ja perusteellisesti annamme tuhon tulla.