Kannatuskehitys kertoo, että keskusta teki Juha Sipilän hallituksen jälkeen virheen käpertyessään syrjäseuduille ja taaksepäin. Vihreiden ja tietysti ympäristön kannalta olennaista on, missä määrin uutta tulemista hakevassa keskustassa kasvaa valmius kestävien ratkaisujen hakemiseen maa- ja metsätaloudessa jarruttamisen tilalle.
Professori Juha Kuisman johdolla valmistuneessa keskustan sisäisessä raportissa Keskusta 2010 puhutaan ylisukupolvisesta näkökulmasta. Samasta asiasta on kysymys, kun vihreät ympäristö-, hyvinvointi- ja koulutuspolitiikassa puhuvat siitä, että tämän päivän säästöjä ei voi jättää tulevien polvien maksettaviksi.
Turhaa puhetta väärästä seurasta
Sanna Marinin hallituksen aikana levisi hokema, jonka mukaan keskusta olisi hallituksessa väärässä seurassa. Tämä on kyllä historiaton käsitys. Viime vaalikausina keskusta on tosiaan useammin olut kokoomuksen kanssa yhteistyössä, mutta vähänkin pidemmälle katsottuna, oikeastaan koko Suomen itsenäisyyden ajan, keskustan ja demarien hallitusyhteistyö on ollut ihan peruskauraa.
Kun kokoomus on ollut hallituksessa samassa seurassa keskustan tilalla, ei kukaan puhunut vasemmistohallituksesta. Sitä paitsi hallitusyhteistyö kokoomuksen kanssa on viimeiset kolme kertaa (2019, 2011, 1995) johtanut keskustan murskatappioon. Edellinen punamulta taas toi keskustalle voiton 2007 vaaleissa.
Oppositio kuitenkin ilkamoi viime kaudella ajatuksella keskustasta vasemmiston panttivankina. Tuntuu siltä, että keskusta meni ansaan, omaksui itsekin tämän ajatuksen.
Käsitys väärästä seurasta säilyi, vaikka keskusta sai hallituksessa miltei kaiken, mitä ikinä keksikään pyytää. Yksin keskusta jäi oikeastaan vain kerran, puoliväliriihessä, kun muille ei selvinnyt, mitä keskusta oikein halusi – kunnes selvisi, että keskusta halusi lähinnä profiloitua. Muuten demarit ja RKP riensivät yleensä keskustan tueksi vihreitä vastaan.
Mielikuva väärästä seurasta sekä kriittinen palaute hallitukseen menosta vaalitappion jälkeen sai keskustan sitten valitsemaan erittäin särmikään roolin hallituksessa. Niinpä lopputulos oli mielikuva riitelevästä puolueesta, joka oli väärässä seurassa.
Keskusta petti myös omansa
Ulkoa päin katsoen yksi keskustan ongelma on, että se on pettänyt myös omiaan. Näin kävi Sipilän hallituksessa, joka leikkasi perusturvaa, vaikka pienen ihmisen asialla oleminen on ollut keskustan perusarvoja, sitä kuuluisaa alkiolaisuutta.
Myös keskustan aktiivisesti ajama väliportaan hallinto menikin nurin kurin. Tarkoitus oli hajauttaa valtaa ylhäältä alaspäin, mutta kävikin päinvastoin. Hyvinvointialueuudistuksessa valta keskittyi ylöspäin, kunnista hyvinvointialueille ja myös suoraan valtiovallalle. Työvoimapalvelujen siirtyminen kuntiin tosin on vallan hajauttamista, mutta sote-palveluihin verrattuna merkitykseltään marginaalinen.
Keskustan aluepolitiikan nimissä ajama vahva tuki maakuntakeskuksille ei sekään ole toiminut toivotusti. Maakuntakeskukset eivät kilpailekaan valtakunnallisten keskusten kanssa, vaan imevät lisää virtaa ympäriltään pienistä kunnista.
Tavallaan omien pettämistä – jonka seuraukset realisoituvat vasta vähitellen – on myös taistelu kehitystä vastaan. Turpeenpoltolla ja turkistarhauksella on kaksi tulevaisuudennäkymää: Joko saattohoito valtion kustannuksella, jolloin alan ihmisiä autetaan eläkkeelle tai muille aloille valtion kustannuksella – tai sitten markkinavoimien hoitama alasajo ilman valtion tukitoimia. Keskusta vastustaa valtion tukemaa hallittua alasajoa, mikä jättäisi ihmiset oman onnensa nojaan. – Tosin viime hallituksessa keskusta sai annetuksi turvetuotannolle pientä tekohengitystä, mutta sille tuskin on näköpiirissä merkittävää jatkoa.
Juurille paluussa versot katkesivat
Sipilä vei keskustan kokoomuksen ohi oikealta. Kun se kostautui keskustan peruskannattajakunnassa, Sipilän seuraajat keskittyivät korostetusti peruskannattajakunnan pelastamiseen. Kun huomio rajoittui maatalouteen ja syrjäseutuihin, keskusta petti myös omat kaupunkiliberaalinsa. Kun puolue aiemmin tavoitteli jalansijaa myös Helsingissä, nyt pääkaupungista tuli sille selkeä vihollinen. Se haluttiin nähdä sekä huonona elinympäristönä että valtakunnan resurssien kahmijana. Annika Saarikon tuki asumistuen leikkauksille on keskustalle tyypillinen piikki helsinkiläisten lihaan.
Juurille paluussa myös moraalikonservatiiviset arvot tuntuivat vahvistuvan keskustassa, kuitenkin niin, että esimerkiksi vähemmistöjen oikeuksiin liittyvät kysymykset ovat selvästi jakaneet puoluetta. Perhepolitiikassa vanhakantaiset miehen ja naisen roolit istuvat keskustassa ehkä vahvemmin kuin välillä liberaalien tuulahdusten vallitessa.
Keskusta siis käpertyi syvimmille juurilleen, maatalouteen ja syrjäseutuihin, niihinkin ehkä enemmän vanhaa säilyttämään kuin kehittymistä edistämään. Sen tien pään puolue lienee tavoittanut, ja nyt odotetaan, mitä kautta puolue pyrkii taas eturiviin.
Vihreät ja keskusta samalla kentällä
Keskustalla on samanlainen ongelma kuin vihreillä. Uusliberalismin ja ay-kantaisen vasemmiston väliltä pitäisi löytää äänestäjiä, jotka uskovat sekä markkinatalouteen että vahvaan hyvinvointiyhteiskuntaan. Kuisman työryhmäkin näkee, että vihreät ja keskusta kilpailevat osin samoista äänestäjistä.
Vihreiden surkeat kokemukset keskustan venkoilusta ympäristöpolitiikassa Marinin hallituksessa voivat ymmärrettävästi saada vihreät tuntemaan vahingoniloa, kun keskusta velloo kannatusalhossa eikä tunnu itsekään uskovan paluuseen suurten joukkoon.
Mutta ei ehkä kannattaisi.
Ensinnäkin keskusta toimii jarruna siirtymälle vihreiden kannalta vielä hankalampiin suuntiin, perussuomalaisiin ja kristillisdemokraatteihin. Vihreille ei ole myöskään hyötyä siitä, jos valuma keskustasta vahvistaa kokoomusta.
Toiseksi vihreiden intressissä on, että sillä on useita potentiaalisia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa se voi päätyä hallitukseen. RKP on ääriesimerkki puolueesta, joka missä seurassa tahansa pystyy puolustamaan itselleen tärkeitä asioista. (Tosin niitä tärkeitä asioita tuntuu RKP:llä olevan yllättävän vähän.)
Sipilän ajan uusliberalismista keskusta lienee jo palautunut. Kun tarkkaan lukee, Kuisman työryhmän raportista voi löytää keskustalle kehotuksen tunnustaa ympäristöpolitiikan tosiasiat myös teoissa. Jos keskusta onnistuu pitämään viimeiset keskustaliberaalinsa, ehkä saamaan osan takaisinkin, vihreät ja keskusta voivat löytää uudelleen toisensa hallituksessa. Usein unohtuu, että myös keskusta oli 2019 solmimassa hallitusohjelmaa, jota ympäristötoimijat pitivät vuosituhannen parhaana.
jos seuraavat vaalit käy utopisesti, niin seuraava toivottava hallitus olisi vihreät ja keskusta pohjainen. siten että jos demarit tai kokoomus olisi hallituksessa, niin ne olisi apupuolueita kolmantena tai pieniempiä.
tekisi mieli jättää ns. sinipuna kokonaan rannalle.
monet vihreät äänestäjät varmaan kauhistelee tätä kommenttia. mutta sanonpa vaan että jos isoja puolueita äänestää niin isoja puolueita saapi.