Suostumukseen perustuvia monisuhteisia kumppanuuksia tulee kohdella yhdenvertaisesti
KUVA: Amosii / Pixabay

Suostumukseen perustuvia monisuhteisia kumppanuuksia tulee kohdella yhdenvertaisesti

Vihreät käsitteli monisuhteisuutta Espoon puoluekokouksessa Vihreiden nuorten aloitteen pohjalta ja linjasi, että suostumukseen perustuvia monisuhteisia kumppanuuksia ei tule syrjiä suhteessa muihin suhdemuotoihin. Tarkempaa selvitystä käytännön toteutuksesta kuitenkin tarvitaan.

Juuri päättyneessä Espoon puoluekokouksessa käsiteltiin asiaa, joka on monimutkainen ja vaikea, joka ymmärretään usein pahantahtoisesti väärin, ja joka on monelle niin vieras, että se pelottaa: polygamiaa eli moniavioisuutta. Puoluekokoukselle tehdyn aloitteen pohjalta käsittelimme vihreiden kantaa monisuhteisuuteen sekä monisuhteisten asemaan yhteiskunnassa.

Moni luulee, ettei tunne yhtään monisuhteista, mutta on väärässä: puheet friikkisirkuksesta saa lukuisat monisuhteiset vaikenemaan elämänsä todellisuudesta. Keskustelu monisuhteisuuden ympärillä palauttaa mieleen tuttuja kaikuja sukupuolineutraalin avioliittolain vastustajien retoriikasta. 

Me vihreät olemme aina ajaneet ihmisten vapautta olla ja rakastaa parhaaksi katsomallaan tavalla, ja samalla linjalla tulee meidän myös jatkaa. Vihreiden nuorten puoluekokoukselle tekemä aloite moniavioisuuden edistämisestä on tärkeällä asialla, joskin tarkempaa selvitystä keinoista vaaditaan.

Moniavioisuuden sijaan on parempi puhua lukumääräneutraalista avioliittolainsäädännöstä, tai tarkemmin keinoihin ottamatta kantaa, monisuhteisten arkeen liittyvien lainsäädännöllisten tai rakenteellisten esteiden purkamisesta.

Useat monisuhteisista eivät pidä avioliittoa sellaisena instituutiona, jolla olisi merkitystä itselleen. Toisaalta monille monisuhteisille lapsiperheille nykyinen lainsäädäntö aiheuttaa ongelmia esimerkiksi huoltajuuskysymyksissä. Jotkut taas kokisivat tulevansa nähdyiksi yhteiskunnan tasavertaisina jäseninä, jos voisivat solmia avioliiton kaikkien kumppaniensa kanssa niin halutessaan, eli avioliitto olisi lukumääräneutraali. Samasta syystä seksuaalivähemmistöt halusivat oikeuden avioliittoon rekisteröityjen parisuhteiden sijaan. 

Mikä olisi paras tekninen ratkaisu lainsäädännössä – se vaatii paljon selvitystyötä, sillä kysymys on moniulotteinen. Sitä emme ratkaisseet tänä viikonloppuna tässä puoluekokouksessa. 

Maailman mittakaavassa moniavioisuus aiheuttaa vakavia ongelmia naisten ja tyttöjen oikeuksille ja itsemääräämisoikeudelle. Tämäkin tulee tunnistaa ja tunnustaa. Kuten myös se, että erilaisia ihmisoikeusrikkomuksia alisteisessa asemassa olevien naisten osalta tapahtuu myös Suomessa. Kuitenkin Suomi on maailman parhaita maita torjumaan ihmiskauppaa. Sellaiset tapaukset, joissa moniavioisuuteen liittyy alisteinen asema, eikä se tapahdu tasa-arvoisessa suhteessa, pitää selvitystyössä huomioida. 

Minulle oli tärkeää, että puolueena lähetämme tästä kokouksesta viestin kaikille omasta tahdostaan monisuhteisille: Me vihreät näemme teidät, me olemme teidän puolellenne – vaikka media kirjoittaisi sensaatiohakuisia juttujaan. 

Puoluekokouksen lopulliseksi kannaksi kirjattiinkin osuvasti:

“Puoluekokous painottaa, että vähemmistöjen oikeuksien, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen on vihreän politiikan ydintä. Puoluekokous tunnistaa, että monisuhteisuuden asemaan yhteiskunnassa liittyy monia taloudellisia, sosiaalisia ja oikeudellisia kysymyksiä, jotka vaativat perusteellista selvitystä ja pohdintaa.

Puoluekokous korostaa, että kaikkien suhteiden pitää perustua osapuolten vapaaehtoisuuteen, eikä hyväksy mitään pakottamista tai painostamista. Puoluekokous kannattaa tavoitetta, ettei suostumukseen perustuvia monisuhteisia kumppanuuksia kohdella yhteiskunnassa tai lainsäädännössä syrjivästi suhteessa muihin suhdemuotoihin.”

Vihreät uskaltavat aina puolustaa yhdenvertaisuutta, silloinkin kun se ei ole suosittua. Niin myös tässä asiassa. 

Salla Merikukka
Kirjoittaja on Helsingin Vihreiden puheenjohtaja

Lue lisää