Luonnonvaraisten eläinten hyvinvointi vaatii tahtoa ja tekoja

Luontokato kiihtyy ja ihmisasutuksen levitessä yhä laajemmalle yrittävät myös luonnonvaraiset eläimet sopeutua tilanteeseen. Cityketut ovat jo tuttu näky kaupungeissa, ja myös monet muut aikaisemmin vain metsän siimeksessä viihtyneet lajit ovat etsineet elintilaa ihmisasutuksen liepeiltä.  Ihmisten vallatessa tilaa ja elinolosuhteita eläimiltä on perusteltua, että yhteiskunta ja ihmiset ottaisivat myös suuremman vastuun luonnonvaraisten eläinten hyvinvoinnin varmistamisesta ja luonnonvaraisten eläinten auttamisesta.

Hoitoon päätyvistä luonnonvaraisista eläimistä iso osa on avun tarpeessa juuri ihmisen välillisen tai välittömän vaikutuksen vuoksi. On kohtuullista, että pyrimme korjaamaan aiheuttamaamme vahinkoa. Myös eläinten hyvinvointilaki edellyttää auttamaan pulaan joutunutta luonnonvaraista eläintä.

Luonnonvaraisten eläinten hoitoon ei valtiolla tai kunnilla ole tarjota resursseja. Yhteiskunnan puolesta hoidoksi on tarjolla vain eutanasia, vaikka eläin olisi kuntoutettavissa takaisin luontoon. Kokonaisuutena luonnonvaraisten eläinten hoito ja kuntouttaminen sekä luontoon palautus ovat täysin vapaaehtoisten harteilla. Useat eläimet tarvitsisivat myös eläinlääkinnällistä hoitoa, ja tästä tulevat kustannukset lankeavat suoraan vapaaehtoisille tai heitä tukeville yhdistyksille. Tämä on mittava kuluerä ja rajoittaa monessa tapauksessa myös eläimille tarjolla olevaa hoitoa.

Koska toiminta on vapaaehtoista, myös eläimen laji vaikuttaa paljon siihen, millaista apua on saatavilla. Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan ja SEY Suomen eläinsuojelun yhteisessä tutkimuksessa todetaan, että etenkin pihapiirin tutut lajit, kuten siilit päätyvät hoitoon usein, ja joskus myös turhaan, joka sekin on haitallista eläimen hyvinvoinnille

Tutkimus on toteutettu ennen kuin uuden eläinten hyvinvointilain ilmoituksenvaraisuus luonnonvaraisten eläinten hoidolle astui kokonaisuudessaan voimaan, joten on mahdollista, että uusi velvoite luonnonvaraisten hoidon ilmoitusvelvollisuudesta ammattimaistaa ja kehittää luonnonvaraisten eläinten hoitoa.

Tavoitteena ilmoituksenvaraisuudessa oli juuri toiminnan kehittäminen siihen suuntaan, että luonnonvaraisia hoitavat tahot olisivat yleisesti tiedossa ja myös hoitopäätökset sekä hoidon taso voitaisiin varmistaa entistä paremmin. Resurssit ovat toki tässäkin suurin kynnyskysymys. Lajista riippuen eläimet tarvitsevat erilaisia, joskus kookkaitakin hoitotiloja, ja tällaisten rakentaminen vain vapaaehtoisvoimin tai omilla rahoilla on vaikeaa - itse hoitotyöstä puhumattakaan. 

Yleisen taloustilanteen kiristyessä myös eläimet kärsivät eikä odotettavissa ole lähiaikoina lisää taloudellisia resursseja luonnonvaraisten eläinten hoitoon. Mutta se ei tarkoita, etteikö keinoja tilanteen parantamiseksi ja toiminnan kehittämiseksi olisi.

Toimin itse villieläinten hoitajana, tuotantoeläinten turva- ja tilapäiskotina sekä aktiivina eläinsuojelussa Pirkanmaalla. Vapaaehtoistyö sisältää runsaasti yhteistyötä ja sen kehittämistä pelastuslaitoksen, viranomaisten ja muiden toimijoiden kanssa.

Kunnissa ja alueilla olisi suositeltavaa perustaa aktiivisia yhteistyöelimiä, jotta eri toimijat voivat keskenään jakaa resursseja, suunnitella alueen eläinsuojelua ja eläinpelastustoimintaa. Usein jo se auttaa, että eri toimijat tuntevat toisensa ja sopivat yhteisistä pelisäännöistä. Tämä ei vaadi muuta kuin aktiivisen organisaattorin, joka kokoaa osaajat ja toimijat yhteen. Pirkanmaalla yhteistyö vapaaehtoisten ja viranomaisten kanssa on saatu toimimaan hyvin, kaikkia toimijoita hyödyttävällä tavalla. Tämä ei ole vaatinut lisää taloudellisia panostuksia, vaan aitoa halua puolin ja toisin auttaa luonnonvaraisten eläinten asemaa ja niiden hyvinvointia. 

Minna Hölttä
Kirjoittaja on SEY:n neuvoja, luonnonvaraisten eläinten hoitaja