Kirja-arvostelu: Kokoaan suurempi Unkari haluaa vetää omaa linjaansa

Unkari on suurin piirtein Ruotsin ja Portugalin kokoinen valtio, mutta vaikutusvallaltaan se on kokoaan suurempi. Se on Euroopan unionin lonely star, maa joka ei halua eroa EU:sta, mutta haluaa vetää omaa linjaansa. Varsinkin pääministeri ja Fidesz-puolueen johtaja Viktor Orbán suhtautuu unioniin varsin kriittisesti. Toisaalta Unkari saa EU:lta paljon sopeutumistukia.

Kommunistien johtama Unkari alkoi kääntyä vapaamielisempään suuntaan 1980-luvun loppupuolella, kunnes Viktor Orbánin johtama Fidesz pääsi valtaan vuonna 2010 saaden parlamenttivaaleissa 52,7% osuuden äänistä ja lähes 70% parlamentin paikoista. Vuoden 2010 käännettä tulkittiin vaalikopeissa pidettynä vallankumouksena. 

Vaalivoiton seurauksena julkaistiin asiakirja Parlamentin julistus kansallisen yhtenäistyön järjestelmästä. Julistuksessa todettiin, kuinka unkarilaiset ovat taistelleet itsenäisyydestään vuosikymmenet, ja vuoden 2010 vaaleissa syntyi uusi yhteiskuntasopimus. Julistuksen mukaan parlamentti nostaa työn, kodin, perheen, järjestyksen ja terveyden yhteiskunnan tukipilariksi. Unkarilaisuus haluttiin myös määritellä laveasti. Unkarilaisia eivät ole ainoastaan Unkarissa asuvat, vaan myös muualla Euroopassa asuvat etniseltä taustaltaan unkarilaiset. Heitä asuu niin Romaniassa kuin Ukrainassakin. Näin unkarilaisten määräksi saatiin 15 miljoonaa, ja unkarilaisuuden määritelmä oli siis varsin etnonationalistinen.

Vaalijärjestelmän mahdollistama, vuonna 2010 saavutettu parlamentin superenemmistö takasi Fideszille ehdottoman vallan, oppositiolla ei enää ollut merkitystä, ja perustuslakia muutettiin vuosittain. Muutoksissa kiellettiin sijoittamasta maahan ulkomaalaistaustaisia ihmisiä ohi parlamentin tahdon. Lisäksi perustuslakiin lisättiin pykälä, jossa todettiin, että ”äiti on nainen ja isä on mies”. Kansalliskonservatiivisuus ja nationalismi korostuvat myös perustuslaissa.

Kansallistunto lujittuu suuruuden tarinoilla

Vuonna 2014 pitämässään puheessaan Orbán julisti, että Unkari on ”työhön perustuva ei-liberaali valtio”. Hänen mukaansa illiberaalinen (siis ei-liberaalinen) valtio kunnioittaa kristillisyyttä, vapautta ja ihmisoikeuksia. Yksilön työn ja edun pitää hyödyttää myös muita ja rakentaa kansakuntaa. Heino Nyyssösen mukaan käsite illiberaali demokratia, jota Orbán alkoi myöhemmin käyttää, on väärinkäsitys. Muutenkin käsitteet illiberaali valtio ja illiberaali demokratia ovat varsin epämääräisiä ja kiistanalaisia.

Fidesz ja Orbán ovat lujittaneet unkarilaisten kansallistuntoa kertomalla kansansa olemassaolosta pitkälle menneisyyteen ulottuvilla tarinoilla. Menneisyyden Unkari on tarinoissa kooltaan suurempi kuin nykyinen, ja siksikin perustuslaissa maan kansalaisiksi on määritelty myös muualla kuin Unkarissa asuvia. Unkarin alkuperää on sijoitettu jopa tuhannen vuoden taakse, mutta varsinkin 1900-luvun tapahtumat ovat paljon esillä, varsinkin vuoden 1956 anti-stalinistinen liikehdintä. Toisaalta fideszläistä ja unkarilaista historiankertomusta luonnehtivat jatkuvat kriisit, kunnianpalautuksista johtuvat uudelleenhautaamiset ja vahingonkorvausvaatimukset.

Tiivis ja monipuolinen esitys Unkarin kehityksestä

Ajallisesti kauas ulottuvilla kansakuntakertomuksilla Orban myös oikeuttaa valtaansa. Hän on onnistunut saamaan otteeseensa tärkeät tiedotusvälineet, eikä opposition medialla ole enää paljoakaan sananvaltaa. Toimittajat, jotka kieltäytyvät toistamasta hallituksen linjaa, toimivat oikeudellisen ja taloudellisen uhan alaisina. Unkari onkin ollut yksi lehdistönvapautta mittaavan indeksin suurimpia putoajia Euroopan unionin maiden joukossa: vuoden 2010 sijalta 23 se oli vuonna 2022 siirtynyt sijalle 85. Orbán kyllä kertoo säännöllisesti hallituksen kannoista medioissa, mutta toimittajat ovat myötäsukaisia, eivätkä kriittiset kysymykset ole normaaleja.

Heino Nyyssösen kirja herättää paljon kysymyksiä, esimerkiksi sen, onko tämä muualla mahdollista. Kristillisiä nationalistikonservatiiveja ei ole ainoastaan Unkarissa, vaan niitä on paljon useassa länsimaassa, kuten vaikkapa Yhdysvalloissa. Suomessakin on kuultu vaatimuksia journalismin rajoittamisesta ja esimerkiksi YLE:n rahoituksen leikkaamisesta. Kristilliselle konservatiivisuudelle tyypillistä jaottelua oikean ja väärän sekä meidän ja muiden välillä kuulee Suomessakin. Maahanmuuttokeskustelu on hyvä todiste tästä.

Nyyssösen kirja on tiivis ja erittäin monipuolinen esitys Unkarin kehityksestä, ja siinä Unkaria myös vertaillaan muihin maihin erilaisten indeksien avulla. Kirja tukeutuu paljon politiikan tutkimuksen teorioihin, ja poikkeuksena muista nykypäivän politologian teoksista lähteissä mainitaan paljon myös muun kuin englanninkielisiä teoksia.

Heino Nyyssönen: Unkarilaisen autoritarismin nousu. Vastapaino 2024, 302 sivua.

Rauli Mickelsson