Hetkeksi irti Matrixista
Pieni tarina hetkestä, jolloin yksi irtautui Matrixista.
Johanna Kohvakka
Istun lähijunassa matkalla kohtia Helsinkiä. Seison sisääntulon vieressä, koska se on ainoa paikka, jossa lähijunassa voi ladata puhelinta. Puhelin ei kuitenkaan harmikseni lataudu kunnolla, ja pian se sammuu kokonaan. Laitan puhelimen taskuuni ja kohotan katseeni ensimmäistä kertaa hetkeen. Ympärilläni on neljätoista ihmistä, osa istuu, osa seisoo, osa makaa porrastasanteella, mutta kaikilla on jotain yhteistä: jokainen on syventynyt kännykkään tai läppäriin eikä kukaan vilkaissutkaan ympärilleen.
Juuri hetkeä aiemmin samassa tilassa oli viisitoista ihmistä täysin uppoutuneena omiin älylaitteisiinsa. Tuntuu kuin olisin herännyt johonkin koomiseen todellisuuteen, missä ihmislaji kommunikoi vain ruudun kautta, luonnollisten ihmiskontaktien loistaessa poissaolollaan. Olinhan minäkin ollut hetki sitten yksi heistä – yksi kasvoista ruudun valossa. Selaamassa viestejä läheisiltä, nauramassa ystävien hauskoille heitoille, vilkuilemassa uutisia maailmalta. Mutta nyt tunnen olevani kuin Matrixista irrotettu Neo, joka näkee todellisuuden aivan uudessa valossa ja ihmettelee, kuinka niin pieni asia, akun loppuminen, voikaan muuttaa todellisuuden ihan toiseksi.
Vaikka yksi oli herännyt, irtautunut Matrixista, muut eivät liikahtaneetkaan. Älylaite pysyy heillä tiukasti huomion keskipisteessä, huolimatta siitä, että yksi joukosta tarkkailee heitä. Hetken kuluttua tilanne alkaa tuntua epämukavalta – kuin olisin ulkopuolinen omassa todellisuudessani. Kaivan tabletin laukustani ja palaan Matrixiin. Ja kaikki on jälleen hyvin. Vai onko?
