Hetkeksi irti Matrixista
Pieni tarina hetkestä, jolloin yksi irtautui Matrixista.
Johanna Kohvakka
Istuin tänään lähijunassa matkalla kohtia Helsinkiä. Seisoin sisääntulon vieressä, koska se oli ainoa paikka, jossa lähijunassa voi ladata puhelinta. Puhelin ei kuitenkaan ladannut kunnolla, ja pian akku sammui kokonaan. Laitoin puhelimen taskuuni ja kohotin katseeni ensimmäistä kertaa hetkeen. Ympärilläni oli neljätoista ihmistä, osa istui, osa seisoi, osa makasi porrastasanteella, mutta kaikilla oli jotain yhteistä: jokainen oli syventynyt kännykkään tai läppäriin eikä kukaan vilkaissutkaan ympärilleen.
Juuri hetkeä aiemmin samassa tilassa oli ollut viisitoista ihmistä täysin uppoutuneena omiin älylaitteisiinsa. Tuntui kuin olisin herännyt johonkin koomiseen todellisuuteen, missä ihmislaji kommunikoi vain ruudun kautta, luonnollisten ihmiskontaktien loistaessa poissaolollaan. Olinhan minäkin ollut hetki sitten yksi heistä – yksi kasvoista ruudun valossa. Selaamassa viestejä läheisiltä, nauramassa ystävien hauskoille heitoille, vilkuilemassa uutisia maailmalta. Mutta nyt tunsin olevani kuin Matrixista irrotettu Neo, joka näkee todellisuuden aivan uudessa valossa ja ihmettelee, kuinka niin pieni asia, akun loppuminen, voikaan muuttaa todellisuuden ihan toiseksi.
Vaikka yksi oli herännyt, irtautunut Matrixista, muut eivät liikahtaneetkaan. Älylaite pysyi heillä tiukasti huomion keskipisteessä, huolimatta siitä, että yksi joukosta tarkkaili heitä. Hetken kuluttua tilanne alkoi tuntua epämukavalta – kuin olisin ulkopuolinen omassa todellisuudessani. Kaivoin tablettini laukusta ja palasin Matrixiin. Ja kaikki oli jälleen hyvin. Vai oliko?
