Terveydenhoidon jonot nostavat kustannuksia

Yleisesti ottaen lähes minkä tahansa työn tai toimenpiteen suorat kustannukset ovat kutakuinkin samat, tehdäänpä työ viikon tai vuoden kuluessa. Viiveet kuitenkin nostavat merkittävästi välillisiä kustannuksia.

Hyvinvointialueiden säästötalkoissa perusongelma on, että nämä välilliset kustannukset eivät näy hyvinvointialueiden taseissa. Tällä hetkellä hyvinvointialueilla tehdään kustannusten osaoptimointia, joiden summa on yleensä katastrofi. Esimerkiksi terveyskeskus- ja sairaalaverkon karsinta säästävät hyvinvointialueiden kustannuksia vain vähän, mutta lisäävät merkittävästi potilaiden kustannuksia.

Julkisen terveydenhuollon pitkät jonot aiheuttavat pitkiä sairaslomia, joiden kustannukset kaatuvat yritysten harteille. Pitkät jonot lisäävät myös lääkkeiden ja kuljetusten tarvetta, mikä rasittaa Kelaa. Lisäksi jonot heikentävät potilaiden elämänlaatua ja pahimmassa tapauksessa johtavat pysyviin vammoihin.

Tekonivelleikkausten kuuden kuukauden hoitotakuu ja palvelusetelit ovat parantaneet potilaiden tilannetta, mutta edelleen pitkät jonot heikentävät elämänlaatua ja tekevät leikkauksista haasteellisempia. Syöpähoitoihin ei
ole asetettu omia erillisiä sitovia aikarajoja, vaikka nopean hoidon avulla monen syövän leviäminen voitaisiin estää, jolloin selvittäisiin kevyemmillä ja halvemmilla hoitomenetelmillä.

Julkisella puolella syövän toteamisesta hoidon aloittamiseen voi kulua helposti seitsemän kuukautta, koska jokaiseen perättäiseen tutkimukseen on monen viikon jono. Yksityisellä puolella sama prosessi rinnakkain toteutettuna kestää vain 1–2 viikkoa.

Osa potilaista siirtyy yksityiselle puolelle omalla rahoituksellaan lyhentäen julkisia jonoja. Joillakin on siihen varaa, osa käyttää kaikki säästönsä tai myy omaisuuttaan. Kummallista on, että yhteiskunta ei juuri tue tätä, vaikka
monet potilaat ovat maksaneet julkisen puolen hoidot verojen muodossa jo moneen kertaan.

Yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyöllä lisää tehokkuutta

Julkisen puolen toimintaa tulisi tehostaa hallintoa ja byrokratiaa keventämällä sekä pienentämällä poliittisten valtuustojen kokoa. Yleensä yksityisten yritysten tehokkuus perustuu nopeaan päätöksentekoon. Resilientissä päätöksenteossa vastuuta jaetaan työntekijöille, jotta muutoksiin voidaan reagoida nopeasti.

Terveydenhoidossa työn tekijät ovat oman alansa huippuammattilaisia, joiden työmotivaatio on yleensä kohdallaan. Liiallinen autoritäärinen byrokratia voi kuitenkin heikentää motivaatiota. Omalääkärimallin avulla motivaatiota voidaan kasvattaa ja hoitoja nopeuttaa, koska joka kerta ei tarvitse aloittaa alusta.

Merkittävä ongelma on myös se, että julkisella puolella lääkäri tekee toisinaan yli puolet työajastaan sihteerin, puhtaaksikirjoittajan ja tiedottajan töitä, jotka näiden alojen ammattilaiset tekisivät tuplasti nopeammin ja halvemmalla.

Ohjelmistojen avulla hyvinvointialueiden tehokkuutta voidaan merkittävästi parantaa. Tällä hetkellä julkinen sektori on vihdoin ymmärtänyt, että Terveystalon ja Mehiläisen yksityiselle puolelle kehitettyjä ohjelmistoja voidaan käyttää myös julkisella puolella. Järkevintä olisi, jos kaikki hyvinvointialueet pakotettaisiin käyttämään samaa ohjelmistoa, tämä helpottaisi tietojen siirtoa.

Uusien kotimaisten ohjelmistojen avulla potilas voi ottaa yhteyttä omaan lääkäriin 24/7. Nykyisillä järjestelmillä soittoajan saaminen voi olla monen tunnin homma. Kun tietotekniikkaa ymmärtämättömät päättäjät tilaavat ohjelmistoja, päädytään Apotin kaltaisiin katastrofeihin.

Hyvinvointialueiden tärkeimmän tavoitteen tulisi olla jonojen purkaminen. Keinoja ei tarvitse keksiä itse, vaan niitä voidaan hakea vaikkapa Belgiasta, Tanskasta tai Ruotsista. Esimerkiksi yksityisen ja julkisen puolen yhteistyötä voitaisiin tiivistää siten, että yksityisellä puolella suoritetusta hoidosta korvattaisiin se kustannus, mitä sama hoito olisi julkisella puolella maksanut.

Antti Roine
Tekniikan tohtori, Ulvila