Tutkimus: talvista tulee Suomessa tulevaisuudessa vähälumisempia

Ilmastomallit ennustavat, että lumen määrä vähenee ja lumipeitteinen aika lyhenee Suomessa vuoteen 2100 mennessä. Alueelliset lumierot kasvavat, sillä ennustetut muutokset ovat suurempia Etelä- kuin Pohjois-Suomessa.

Tutkimus: talvista tulee Suomessa tulevaisuudessa vähälumisempia
Kuva: Ales Krivec

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n jokainen päästöskenaario johtaa sekä lumimäärän että yhtenäisen lumipeitteen ajan pituuden vähenemiseen Suomessa vuosisadan loppuun mennessä. Vaikutukset ovat voimakkaimpia Etelä-Suomessa. Pitkän aikavälin ennusteet ovat epävarmoja, ja vuosittainen vaihtelu voi olla suurta, mutta trendi on selkeä. 

Ilmatieteen laitoksen Ilmastokatsaus-lehdessä julkaistun tutkimuksen vertailujakso oli 1991–2020.

Lumimäärä vähenee Etelä-Suomessa, mutta saattaa jopa lisääntyä Lapissa

Kaikki neljä IPCC:n päästöskenaariota johtavat siihen, että talven suurin lumimäärä vähenee sekä Etelä- että Pohjois-Suomessa. Päästöskenaariot perustuvat eri arvioihin keskilämpötilan noususta riippuen siitä, kuinka nopeasti päästöjä vähennetään. Ilmatieteen laitoksen mukaan skenaario SSP245 on paras arvio nykykehityksen vaikutuksista. SSP-skenaariot (Shared Socioeconomic Pathway) ovat koko maailman kattavia sosioekonomisia kehityspolkuja. Ne kuvaavat erilaisia tapoja, joilla maailma voi kehittyä tulevaisuudessa ja sitä, miten nämä kehityskulut vaikuttavat ilmastonmuutokseen.

Jokaisessa skenaariossa lumi vähenisi eniten juuri Etelä-Suomessa. Esimerkiksi skenaariossa SSP245 vuosisadan lopulla Etelä-Suomessa olisi lähes 40 prosenttia vähemmän lunta.

Lapissa lumen määrän väheneminen ei ole mallien mukaan yhtä voimakasta. Tämä selittyy sillä, että talvisateet satavat Lapissa jatkossakin lumena, ja suojasäät pysyvät keskitalvella yhä harvinaisina. Mallien mukaan lumen määrä saattaisi Lapissa jopa hieman lisääntyä, sillä ilmastonmuutos johtaa runsaampiin sateisiin.

Ilmatieteen laitos tutki lumimäärää sen vesiarvon kautta. Arvo kertoo, kuinka monta millimetriä vettä lumikerroksesta saadaan sulatettaessa.

Yhtenäinen lumijakso lyhenee

Skenaarioiden mukaan lumipeitteinen aika, eli lumijakso, lyhenee kaikkialla Suomessa. Ensilumi sataa yhä myöhemmin syksyllä ja sulaa taas aikaisemmin keväällä. SSP245-skenaarion mukaan Etelä-Suomessa lumijakso vähenee jopa puolellatoista kuukaudella, kun taas Lapissa vajaalla kuukaudella.

Lumijakson pituuden arviot vaihtelivat eri skenaarioissa. Pahimmassa skenaariossa Etelä-Suomen lumijakso lyhenisi melkein kolmella kuukaudella, kun taas optimistisimmassa skenaariossa se lyhenisi vain 20 päivällä.

Etelä- ja Keski-Suomen lumijaksosta tulee myös yhä rikkonaisempi: yhtenäistä lumijaksoa saattaa edeltää tai seurata lyhyitä lumijaksoja. Lapissa lumipeite pysyy yhtenäisenä, vaikka sen kesto lyhenee.

Käytetyt ilmastomallit eroavat toisistaan, eikä ilmaston luonnollista vaihtelua ole tutkijoiden mukaan teoriassakaan mahdollista ennustaa näin pitkällä aikavälillä. Tuloksiin liittyy siis merkittävää epävarmuutta, ja lumiolot tulevat vaihtelemaan Suomessa eri vuosina.

Ennustettu trendi on kuitenkin selvä. Vaikka runsaslumisia talvia esiintyy Etelä-Suomessakin vielä vuosisadan lopulla, muuttuvat ne yhä harvinaisemmiksi ilmaston lämmetessä.

Lue lisää