Suomen Yrittäjät vaatii jälkiselvitystä korona-ajan elinkeinovapauden rajoituksista

Suomen Yrittäjät esittää, että korona-ajan rajoituksista laaditaan riippumaton jälkiselvitys. Korona-aikana elinkeinovapautta rajoitettiin merkittävästi ja pitkään. Moni yrittäjä ajautui suuriin ongelmiin. Esimerkiksi ravintolat ja liikuntakeskukset määrättiin kiinni eikä tapahtumia järjestetty.

Suomen Yrittäjät vaatii jälkiselvitystä korona-ajan elinkeinovapauden rajoituksista
Kuva: Jens Maes

Suomen Yrittäjät esittää, että korona-ajan rajoituksista laadittaisiin riippumaton jälkiselvitys.

"Pandemian alusta on nyt viisi vuotta kulunut eikä kunnollista jälkiselvitystä ole vieläkään tehty. Se ei ole hyvää hallintoa. Nyt täytyy ottaa kaikki oppi irti kertaalleen koetusta pandemiasta, koska tilanne voi toistua", Sanna Lempiäinen Suomen Yrittäjistä sanoo. 

"Osa rajoituksista vaikutti ylimitoitetuilta ja niitä pidettiin voimassa pitkään varmuuden vuoksi. Tämä kaikki pitäisi katsoa läpi ja ottaa oppia. Yrittäjät menettivät elantoaan ja heidän liiketoimintansa harjoittaminen käytännössä kiellettiin", Lempiäinen sanoo. 

Yrittäjien vaatimus kohdistuu maan hallitukseen, mutta selvityksen tulee toteuttaa riippumaton taho. 

Jo kaksi vuotta sitten THL:n silloinen pääjohtajan Markku Tervahauta vaati  MTV:llä perusteellista koronatoimien ja rajoitusten jälkiselvitystä. Tätä ei ole vieläkään tehty. 

Korona-ajasta on julkaistu jo useita erilaisia tutkimuksia, mutta elinkeinovapauden rajaamisen tarpeellisuudesta ja vaikutuksista yrityksiin ja yrittäjiin ei ole tutkittu. 

Tartuntatautilain sekä valmiuslain muutokset etenevät 

Suomen Yrittäjät on vaatinut myös tartuntatautisääntelyn uudistamista selkeäksi ja ymmärrettäväksi tulevien pandemioiden varalle. Tämä työ on nyt meneillään. Lisäksi käynnissä on valmiuslain uudistaminen. 

"Selkeää tutkimusta koronarajoitusten oikeasuhtaisuudesta ja niiden vaikutuksista yrittäjien elinkeinovapauteen ja elinkeinoelämään ei ole kuitenkaan tehty," harmittelee Lempiäinen.

"On hyvin tärkeää, että tulevaisuudessa rajoitusten ja lisävelvoitteiden kustannusten korvaustavan ja hakuprosessin tulee olla selkeä ja etukäteen tiedossa." 

Lue lisää