Vihreiden tulisi ryhtyä varautumispuolueeksi

Pitää pysäyttää ilmastonmuutos, tasata globaali epätasa-arvo, estää luontokato, muuttaa USA:n politiikkaa, lopettaa Ukrainan sota, poistaa kodittomuus ja rajoittaa tekoälyn riskejä. Fasismillekin pitäisi ehtiä huutaa iNo Pasarán! Lista ongelmista on oikea.

Vaikuttamiskeinoiksi tarjoamme vihreiden jäsenyyttä ja ehkä jopa ehdokkuutta. Meillä ei kuitenkaan ole uskottavaa tarinaa sille, miten nämä keinot liittyvät tavoitteisiin. Muutoksen teoria on rikki.

Mikä on strategiamme, kunta- ja aluevaalikeväänä 2025? Otetaan pohjaksi viime kesänä päätetty vihreiden strategiaohjelma, joka löytyy täältä.

Kaikilla puolueilla on jokin teoria siitä, miten saavuttaa ajamansa muutokset. Omaa teoriaamme on syytä tarkastella armottomasti, jos haluaa joko puolustaa sitä tai ehdottaa linjaan muutoksia.

Massapuolue vs. vaa’ankielipuolue

Aukikirjoitettu strategiamme ei ole se, jota varten tulin aikoinaan puolueeseen. Tämä on OK. Meillä vallitsee tendenssivapaus: on oikeus pysyä puolueessa, vaikka olisi vähemmistössä tai väärässä. 

Tämänhetkinen demokraattisesti päätetty strategia lähtee siitä, että ajamme muutosta kasvattamalla aktiivien määrää, jotta voisimme kampanjoida paremmin, voittaa vaaleja ja ajaa sitä kautta kestävää muutosta. Rakennamme siis massapuoluetta. 

Massapuolueen muutoksen lupaus pohjautuu siihen, että huomenna olemme suurempia. Liittymällä puoluetta rakentamaan voimme yhdessä ja askel kerrallaan tuoda politiikkaan uusia ideoita ja vahvistaa demokratiaa tavalla, joka on hyödyllistä politiikallemme. Voimme olla edelläkävijäpuolue, jonka taakse yhä laajemmat joukot liittyvät. Massapuolue projektina lähtee siitä, että lapsesikin äänestää vihreitä, joten aikaa rakentaa on miltei rajattomasti. Ympäristökriisit ratkaistaan sopimuksilla, joita kaikki noudattavat ja joihin vaikutamme poliittisen valtamme neuvotteluvaltilla.

Vaihtoehtona - ja omalle ajattelulleni läheisintä - on ollut vaa’ankielipuolueena toimiminen. Keskeistä ei ole kannatuksen koko, vaan se miten sitä käytetään. Tämä muutoksen teoria pohjautuu siihen, että synnyttämällä joustavasti eripohjaisia enemmistöjä meille tärkeillä alueilla pystymme pelaamaan suurempia toimijoita toisiaan vastaan. Perustulo saavutettaisiin antamalla työn puolueelle enemmistö, vapaa liikkuvuus yhteistyössä pääoman puolueen kanssa. Puolueen stabiili kannatus saavutettaisiin osallistumalla paikallisiin ympäristötaisteluihin, jotka takaavat puolueen yhtenäisyyden ja itsehallinnon ulkoisten paineiden alla.

Molemmat mallit ovat epäonnistuneet. Massapuolueeksi emme ole muuttuneet, eikä vaa’ankielipuolueen asema ole enää meidän.

Vihreät varautumispuolueeksi

Kumpikaan strategia ei siis toimi, kriisit syvenevät emmekä ole niihin varautuneet.

Ehdotan massa- ja vaa’ankielistrategioiden lisäksi varautumispuolueen mallia. En korvaamaan näitä strategioita vaan niiden rinnalle. Varautumispuolue pitää reservissä resursseja, jotka aktivoidaan toimintaan ääritilanteessa. Jos vihreät eivät ole etulinjassa tässä, kriisin iskeytyessä olemme epäoleellisia.

Olemme pitkään kannustaneet ihmisiä liittymään kuntavaalikampanjaan, asettumaan ehdolle, liittymään työryhmiin, kirjoittamaan esityksiä, hakemaan puoluevaltuuskuntaan. Tämä kiinnostaa vain pientä osaa vihreiden jäseniä. Mitä muut ovat tehneet? Ehkä kokeilleet joitain näistä ja todenneet, että pitäkää työryhmänne. He ovat jättäneet puoluetoiminnan tai siirtäneet sen muun aktivismin rinnalle. Keskittyvät tekemään asioita, jotka ovat henkilökohtaisesti merkittäviä, tarjoavat sosiaalisen ympäristön ja verkostoja, mutta joita ei tarvitse politisoida. Tämä kansalaisyhteiskunta on iso osa sitä keitä olemme ja mitä teemme, ja siten sen on oltava osa varautumistamme.

Vihreiden historia on kansalaisyhteiskunnan lisäksi varautumisessa ja valmiudessa. Koijärven mobilisaatio oli käytännönläheistä paikallisen katastrofin estämistä. Kasvisravintolat, vaihtoehtolehdet ja kaupunkikulttuuritilat olivat omien rakenteiden, kykyjen ja valmiuksien rakentamista. Se oli niiden rakenteiden pystyttämistä, jotka pystyivät vastaamaan puolueen poliittisiin tarpeisiin, muuttuvaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja niihin mahdollisiin kriiseihin, joita 1980-luvulla käsiteltiin.

Myös Euroopan komissio kannustaa meitä varautumaan. Suomen hallitukset, nykyinen ja edeltävä, ylpeilevät varautumisellamme. On mietittävä, miten puolueemme on muututtava tässä tilanteessa ja miten voimme yhteisönä ja yksilöinä vastata varautumisen tarpeeseen.

Olisi hyvä katsoa tarkemmin, mitä puolueen passiiviset jäsenet ja kannattajat jo tekevät. Voimme herätellä ja kannustaa siellä, missä he jo toimivat, antaa puolueen tälle olomuodolle resursseja ja keinoja politisoida omaa aktiivisuuttaan.

Puolueena meidän tulee myös tehdä enemmän kuin yksilötasolla: käyttää valtaa kriisitilanteissa. Varautua.

Markus Drake
Kirjoittaja on pitkäaikainen vihreiden aktiivi ja Brysselin vihreiden puheenjohtaja. Drake kirjoittaa vihreiden strategiasta kevään 2025 mittaan useamman jutun sarjan.

EDIT 15.4. klo 18.17: Kuvalähde korjattu.