Annetaan tilaa pimeälle

Kuva: Milo Toivonen

Pertti Rautiainen

Asuin melkein kouluikään asti maaseudulla, kaukana katuvaloista. Kun ilta pimeni ja tähdet ilmestyivät näkyviin, niitä näytti olevan valtava määrä. Vain himmeä ulkovalomme kilpaili niiden kanssa.Mitä nuo valot taivaalla olivat, miksi ne tuikkivat? Vanhempani ja isoveljeni osasivat antaa vain kovin vajavaisia vastauksia.

Valtavan avaruuden lisäksi ympäristön pimeys ja öiset äänet olivat todella vaikuttava kokemus.

Valaistuksella on kiistämättömät etunsa. Lamppuja käyttämällä voimme työskennellä silloin, kun auringonvaloa ei ole riittävästi tarjolla, ja valaistus voi myös lisätä huomattavasti turvallisuutta monissa tilanteissa. Jo lähes sata vuotta sitten nuori Mika Waltari ihaili valoreklaamien loistoa Euroopan suurkaupungeissa, sen jälkeen ne ovat tulleet suomalaisiinkin pikkukaupunkeihin ja teiden varsille.Keinotekoisen valaistuksen käytössä on kuitenkin monessa paikassa menty liian pitkälle tai valaistusta käytetään epätarkoituksenmukaisesti. Valoa ohjautuu valaistavan kohteen ympäristöön tai täysin väärään suuntaan taivaalle. Kyseessä on tällöin kirjaimellisesti saaste, valosaaste.Kirkkaassa valaistuksessa silmän pupilli on pienikokoinen, emmekä näe himmeitä kohteita. Myös silmän kemiallinen mukautuminen pimeään jää tapahtumatta. Suoran valon lisäksi tähtitaivaan näkemistä haittaa valon sironta ilmakehässä. Tämä saa taustataivaan hohtamaan niin kirkkaasti, että himmeät kohteet häipyvät näkyvistä.Suurkaupungeissa ja niiden ympäristössä on mahdollista nähdä taivaalla Kuun lisäksi vain muutama kirkkaampi tähti ja planeetta.

Suuri osa ihmiskuntaa asuu paikoissa, joissa esimerkiksi Linnunradan näkeminen on mahdotonta. Jos haluaa nähdä tähtitaivaan koko loistossaan, voi joutua matkustamaan hyvinkin kauas.

Vielä 1800-luvun alkupuolella yliopistojen observatorioita rakennettiin kaupunkeihin tai niiden lähiympäristöön, 1830-luvulla valmistunut Helsingin observatorio on tästä hyvä esimerkki. 1800-luvun loppupuolelta alkaen observatoriot sijoitettiin lähinnä syrjäisiin vuoristoihin, hyvien sääolojen lisäksi syynä oli valosaasteen lisääntyvä määrä. Monet vanhat observatoriot tulivat vähitellen jopa käyttökelvottomiksi moniin tutkimustarkoituksiin.Monelle eläinlajille, ihminen mukaan luettuna, valon määrän vaihtelu luonnossa on eräänlainen kello tai kalenteri, joka säätää vuorokausi- ja vuosirytmiä, joissakin tapauksissa ohjaa lisääntymistäkin. Jotkut eläimet käyttävät pimeässä bioluminesenssiä houkuttelemaan pariutumiskumppaneita.Valosaaste voi häiritä näitä rytmejä ja tehdä bioluminesenssin tuottamat signaalit lähes näkymättömiksi. Myös osa ihmisten nukkumisvaikeuksista voi liittyä keinotekoiseen valaistukseen.Valosaasteen määrää on periaatteessa helppo vähentää. Valaisimien suuntaus on tässä avainroolissa. Kun kaikki valo ohjataan valaistavaan kohteeseen, voidaan myös käyttää teholtaan alhaisempia lamppuja. Myös valaistuksen tarpeellisuutta on syytä pohtia, tarvitseeko vaikkapa katua valaista silloin, kun siellä ei kukaan liiku?Joissakin tapauksissa liiketunnistimien avulla voidaan tuottaa turvallinen valaistus satunnaisille kulkijoille. Hyviä ratkaisuja voidaan tehdä paitsi suunnitteluvaiheessa, niin myös valaistusta uusittaessa.Öisen luonnon ja tähtitaivaan ihailijoiden huomioon ottaminen ei ole välttämättä sen kalliimpaa kuin tavanomaisemmat valaistusratkaisut, ainakin valotehon hillitympi käyttö säästää energiaa. Annetaan tilaa pimeälle.