On jälleen kerran aika olla me
Kiihtyvä koronapandemia on jakanut suomalaiset toisistaan irrallisiin me- ja minä-todellisuuksiin, joissa toisessa taistellaan virusta vastaan ja toisessa käydään kuntosalilla.
Helsingin päärautatieaseman Lyhdynkantaja-patsaat ovat näyttäneet esimerkkiä maskien pidosta. Kuva: Karavanov_Lev / Shutterstock
Milo Toivonen / Verde
Koronavirus on halkaissut suomalaiset kahteen eri ulottuvuuteen.Yhdellä puolella on me-maailma, jossa kärsitään ja uhrataan, ja toisella puolella minä-maailma, jossa kohtalon akselit pyörivät yhteisen hyvän sijaan minuuden ympärillä.
Minäminä en tartutaminä tarvitsenminä olen poikkeusihan sama
Näitä asioita mietin itsekseni kun eräänä iltana kävin kipaisemassa kahvimaitoa huoltoasemalta pitkän vapaaehtoisen eristäytymisputken jälkeen. Maski naamalla ja desinfiointiaine taskussa kävelin kuntosalin ohi, jonka jykevät lasi-ikkunat paljastivat paikan olevan avoinna kuntoileville asiakkaille.Entisenä intohimoisena kuntosaliharrastajana tiedän, että vaikka itse harrastus on lähes kaikille suositeltavaa ja normaalioloissa tuo elämään paljon positiivista lisää, niin keskellä pahenevaa koronaviruspandemiaa on kuitenkin vaikea keksiä suotuisampaa paikkaa tämän tyyppisen tartuntataudin leviämiselle.Kuvioon sisältyy niin sisätilat, harjoittelijoiden maskittomuus, lähikontaktit, pisaroiden lentely pitkin tilaa, kasvojen pyyhkiminen, kuin kirsikkana kakun päällä kaikenlaisten pintojen jatkuva koskettelu.Linnan juhlien kättelyjonokin kuulostaa koronaturvallisemmalta vaihtoehdolta, siis silloin kun kättely oli vielä joku juttu.Kuntosaliharrastus ei myöskään ole sellainen aktiviteetti, jota yksilön näkökulmasta keskellä koronakriisiä on aivan välttämätöntä ylläpitää. Jos on huolissaan yrittäjän pärjäämisestä niin kuukausimaksun voi toki maksaa tavalliseen tapaan, mutta ei paikan päälle kukaan pakota menemään.Poikkeusaikoina lihasharjoitteita voi myös tehdä kotona ja aerobista kuntoa pitää yllä esimerkiksi lenkkipolulla. Ja näin moni varmasti tekeekin, jos siis kuvitteellisen moraalista todellisuutta halkovan railon ilmestyessä jäi sinne me-maailman puolelle. Minä-maailmaan jääneet käyvät edelleen kuntosalilla.
minunmeidän
Me-porukka kyllä näkee mitä minä-porukka tekee, mutta minä-porukka näkee peilistä vain itsensä. Aivan kuten iltahämärällä kadulla kulkeva koronasuojautunut henkilö näkee lasin takana kuntoilevia ihmisiä, mutta salin valojen loisteesta ei näe ulos.En halua kuitenkaan jäädä liikaa kiinni tähän yksittäiseen harrastustoimintaan, sillä se on vain esimerkki, tippa meressä. Tätä samaa minä-maailmaan uppoamista tapahtuu kaikkialla, kaikissa elämäntilanteissa ja yhteiskuntaluokissa.Yleisin minä-argumentti on, että juuri minulle tärkeillä elämän alueilla toimitaan koronaturvallisesti ja juuri minulle tärkeissä yhteyksissä ei ole todettu paljon tartuntoja. Tätä samaa kuulee jokaiselta alalta.
siellä muualla
Kuitenkin suuri osa tartuntojen lähteestä jää selvittämättä ja olemme joutuneet pandemian kanssa jo niin pahaan tilanteeseen, että monilla alueilla ovesta ulos astuessaan on ihan viisasta olettaa että korona voi tarttua mistä vaan.Nyt on siis reaalimaailmassa apupyörät irronneet ja koronan kanssa on jo aikuisten oikeasti tosi kyseessä. Eikä yhteiskunta kestä kannatella kahta toisistaan irrallaan olevaa todellisuutta.Nyt on pakko olla olemassa muitakin kuin itseään ja lähipiiriään varten, ja se tarkoittaa aivan kaikkia, niin tavallisia kansalaisia kuin päättäjiäkin. Solidaarisuutta vaaditaan kaikilta yhteiskunnan tasoilta.Kun nyt päästiin puhumaan päättäjistä, niin on aivan onnetonta kuinka tiukasti politiikassa on pidetty kiinni minä-maailman vapauksista yhteiskunnan kokonaisedun kustannuksella.On suoranaisen törkeää, että olemme poikkeusaikoina asettaneet esimerkiksi elinkeinovapauden hoitajien hyvinvoinnin ja lasten koulunkäynnin oikeuden edelle.On turha ylpeillä koronarajoitusten tiukilla reunaehdoilla jos rajoitusten vapaaehtoisuus johtaa vain tunnollisten kansalaisten elämän rajoittamiseen, tai jos vapaaehtoisuus johtaa epidemian leviämiseen, yhteiskunnan sulkuun ja lopulta kansalaisten kuolemiin.Silloin oikeusvaltio on epäonnistunut kaikista tärkeimpien ihmisoikeuksien suojelussa.
Aito solidaarisuus päättäjiltä tarkoittaa myös että otetaan lompakkoa esiin ja vastuuta rajoituksista omille hartioille, eikä tehdä yrittäjästä tarinan pahista laittamalla häntä pakon edessä valitsemaan koronatartunnoille riskialttiin yrityksen aukiolon ja ihmisten terveyden välillä.
Arkijärjellä luulisi olevan selvää, että yrittäjien tukeminen reiluilla väliaikaisilla sulkurahoilla tulisi halvemmaksi kuin kokonaisvaltainen yhteiskunnan sulku ponnettoman rajoituskitkuttelun päätteeksi.Koronaa voi torjua vain toimimalla määrätietoisesti joukkueena ja olisi hienoa kirjoittaa näin itsenäisyyspäivänä kuinka kansakuntana yhteistuumin löimme jo viruksen maanrakoon. Koskaan kuitenkaan ei ole liian myöhäistä.Maamme menestystarina historiasta aina tähän päivään saakka on ollut ennen kaikkea oodi solidaarisuuden voimalle. Jätetään siis minä hetkeksi lepäämään ja ollaan nyt yön kirkkaimpana hetkenä jälleen kerran me.
