Koriste-esineitä ostamassa – miten liikkumisrajoitukset on suunniteltu keskiluokkaiselle minulle

Nämä perusoikeuksien rajoitukset eivät vaikuta minuun – keski-ikäiseen, keskituloiseen, keskivartalolihavaan naimisissa olevaan yrittäjäsetään – yhtään millään tavalla.

Elämäni jatkuu samanlaisena jäiden poltteluna kuin tähänkin asti. Mietoa epämukavuutta aiheuttaa kapakoiden ja taidenäyttelyiden kiinnioleminen ja konserteissa haluaisin käydä, mutta siinäpä se onkin.

Tämä ei ole sattumaa.

Lakiesitykseen on aivan tarkoituksella kirjattu poikkeuksiksi sellaiset asiat joita minun kuvitellaan haluavan tehdä. Saan mennä kesämökille, hoitaa ja huoltaa autoani, käydä säätiön tai yhdistyksen asioilla, viinakaupassa, ulkoilla ystävien kanssa, kevätpuunata venettäni ja tehdä sellaisia juttuja kuin noin muutenkin tekisin.

Lakiesitys on suunnattu rajoittamaan ihan muiden kuin keskiluokkaisten ihmisten olemista ja elämistä. Sellaisten ihmisten joilla ei ole kolumnipaikkaa verkkolehdessä ja omaa työhuonetta.

Lakiesitys osuu lähinnä maahanmuuttajiin, ostarilla hengaileviin teineihin ja sen sellaiseen epäilyttävään ainekseen.

Minua ja kaltaisiani ei kannata suututtaa, mutta ostarijengistä ei ole niin väliksi. Pois nurkista kuleksimasta! Menisivät jonnekin muualle.

Mutta mikä olisi se muualle? Nuorisotalot ovat olleet jo kohta vuoden päivät enemmän tai vähemmän kiinni. Harrastukset samoin. Oikeastaan kaikki järkevä tekeminen on tauolla.

Minä en pääse kirkkokuorooni, ja se on epämukavaa. Mutta kuvittele nuorta ihmistä jolle bändikerhon vetäjä on ainoa säännöllinen, selvänä oleva aikuinen ja vinkukitaran soittaminen ainoa toiminta joka on vintiön mielestä kivaa ja yhteiskunnan mielestä soveliasta.

Tämän kontaktin puuttuminen on enemmän kuin epämukavaa.

Ja tätä taustaa vasten on vähän oireellista että alivaltiosihteeri Timo Lankinen esittelee ensimmäisenä sitä, miten koriste-esineitä saa ostaa.

En vähättele koriste-esineiden tärkeyttä kaltaisteni mielenkiinnottomien aikuisten hyvinvoinnille, mutta kun tässä ei ole nyt kyse meistä. Eikä edes koriste-esineistä.

Suomalainen oikeusjärjestelmä ja käyttö on lähtenyt suhteellisuudesta ja ajatuksesta että kielletyt asiat kielletään erikseen. Tätä varten lakiesitys tuntuu niin tolkuttoman koomiselta: siinä on lähtökohtaisesti kielletty oleskelu, ja sitten erikseen poikkeuksena luetellaan minun kaltaisteni ihmisten oletettu elämäntapa.

Lakiesityksessä lisäksi minua jäi kaivelemaan se, että elinkeinonvapauteen ei puututtu.

Kauppaa saa pitää auki, mutta siellä ei lähtökohtaisesti saa käydä. Tälle on ihan järkevä peruste: jos valtioneuvosto sulkisi asetuksella kaupat, se joutuisi korvaamaan ainakin johonkin asti yrittäjien menetyksiä.

Nyt ei tällaista riskiä ole. Kaupan aukioloa ei ole kielletty, ainoastaan asiointi kaupassa on.

Yrittäjien korvausten asiassa säästäminen on ihan vaan väärin.

Valehtelisin jos väittäisin että korona ei vaikuttaisi minuun.

Minä pärjään ainakin vielä, mutta huomaan että olen entistä useammin huonolla tuulella. Jossain vaiheessa kärttyisyydestä alkaa tulla isompiakin ongelmia itselleni ja lähipiirilleni.

Minusta olisi silti mukavaa jos joku valtioneuvostostakin puhuisi myös tulevasta kesästä, siitä että tämäkin loppuu joskus.

Maria Ohisalon lupaama operaatio loppukiri on sekin ensi viikolla ohi, ja lopputuloksena on hutera lakiesitys täysin ennenkuulumattomista liikkumisrajoituksista.