Lähiluonnon puolustus puhuttaa jälleen – onko vihreiden ympyrä sulkeutumassa?

Luin päivänä muutamana vilkasta keskustelua herättäneen pamfletin ”Kenen kaupunki? Helsingin kaupunkisuunnittelu ja kulttuuriympäristö törmäyskurssilla” (toim. Harri Hautajärvi, Juhana Heikonen, Petteri Kummala ja Timo Tuomi).

Luin rivin, luin kaks, ja vereni tunsin kuumemmaks: melkoinen osa kirjan artikkeleissa esitetyistä näkemyksistä olisivat voineet olla Helsingin vihreiden poliitikkojen kynästä – vuonna 1984.

Maisema-arkkitehtuurin professori Ranja Hautamäki kirjoittaa: 

”Historiallisten arvojen asema päätöksenteossa on heikentynyt. Suojelusta on tullut rasite, kehitystä rajoittava reunaehto, vaikka kyseessä on perintö, jonka jätämme seuraaville sukupolville. Helsingin viherverkon historiallinen perusta ja sormimaisten vihervyöhykkeiden asema uhkaa murentua kasvua painottavan urbanismin tieltä. Rakentamisen alle jäävien viheralueiden määrä luvataan korvata laadulla, kuitenkin määrittelemättä tarkemmin, mitä laatu on tai kenen kokemasta laadusta on kyse.”

Kutsumatta nousi mieleen vihreiden ensimmäisen kaupunginvaltuutetun Ville Komsin valtuustoaloite likemmäs neljä vuosikymmentä sitten.

Komsi esitti, että kaupunki merkitsisi kaadettaviksi aiotut puut mustalla surunauhalla, jotta ihmiset tietäisivät käydä jättämässä niille jäähyväiset.

Voitte kuvitella, millaisia pidätettyjä tai pitelemättömiä naurunpyrskähdyksiä tällainen viherpiperrys sai aikaan isommissa valtuustoryhmissä. Aloite ei tainnut mennä läpi.

Paljon vettä on virrannut Vanhankaupunginkoskessa sen koommin, ja vihreät ovat kohta kolmekymmentä vuotta olleet Helsingin päätöksenteon ytimessä.

Olin sattumoisin puolueen puheenjohtaja, kun vihreät tekivät kuntapoliittisen läpimurron syksyn 1992 vaaleissa. Helsingissä saimme sensaatiomaisesti 15 valtuutettua. Pian tulee kaksikymmentä vuotta ensimmäisen vihreän apulaiskaupunginjohtajan valinnasta.

Kaupunkisuunnittelussa vihreät ovat painottaneet kaupunkirakenteen tiivistämistä ja täydennysrakentamista, joukkoliikennettä ja pyöräilyä. Aina ei viheralueiden ja puiden suojeleminen ole onnistunut.

Jouduin rakennus- ja ympäristötoimesta vastaavana kaupunginjohtajana perustelemaan kiukkuisille tai järkyttyneille kaupunkilaisille, miksi Ison Puistotien lehmukset piti uusia tai Mechelininkadun puut kaataa kadun peruskorjauksen tieltä. Joskus ihmiset ymmärsivät perusteluni, usein eivät.

Mitä siis haluan sanoa vuonna 2021?

Haluan sanoa, että vihreä kaupunkisuunnittelu on ollut hyvin perusteltua. Tiivistäminen ja raideliikenneväylien rakentaminen ovat olleet keskeisiä välineitä kestävää kaupunkirakennetta tavoiteltaessa ja ovat tästedeskin.

Mutta ei pidä unohtaa ihmisten tunteita.

Pajamäessä Jokeri-pikaratikan rakennustyö näyttää kuun maisemalta, eikä ole mikään ihme, että se surettaa paikallisia asukkaita.

Tällaiset kokemukset ovat aivan luonnollisia, ja niitä pitää kyetä kuuntelemaan kiusaantumatta. Se on tärkeä osa kaupunkiyhteisyyttä.

Kirjoitin tämän 4. toukokuuta 75 vuotta täyttävän Ville Komsin kunniaksi. Onnea, Ville!

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja yrittäjä

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.