Verden kuusiosainen Kuuma kaupunki -juttusarja tarkasteli syksyn aikana kuumenemisen vaikutusta kaupunkeihin ja kaupunkirakentamiseen.
Verden kuusiosainen Kuuma kaupunki -juttusarja tarkasteli syksyn aikana kuumenemisen vaikutusta kaupunkeihin ja kaupunkirakentamiseen.
Voimistuvien hellejaksojen tuoma kuumarasitus tuo uuden muuttujan lisää jo entuudestaankin vaikeaan kaupunkisuunnittelun yhtälöön. Etenkin, kun ratkaisun pitää toimia talvellakin. Lämpösaarekeilmiön pahenemista ja ilmastonmuutokseen sopeutumista laajemminkin pohtivat Kuuma kaupunki -juttusarjan viimeisessä osassa vihreät toimijat.
Liiallinen ja huonosti suunniteltu kaupunkirakenteen tiivistäminen johtaa muiden haittojen lisäksi lämpösaarekeilmiön voimistumiseen, katsoo arkkitehti, tekniikan tohtori Harri Hautajärvi. Ongelma korostuu lisääntyvien hellejaksojen myötä. Ilmastotekijöiden huomioon ottamisessa on ristikkäisiä paineita. Asumme yleensä samoissa asunnoissa kesät ja talvet.
Viheralueet voivat lieventää kaupunkikeskustojen lämpösaarekkeiden kuumenemista, mutta ihan helppoa se ei ole. Kuumenemiseen vaikuttaa tiiviin rakentamisen lisäksi moni muukin tekijä aina maaston muodoista tuulioloihin saakka. Siksi tarvitaan suunnittelua.
Kaupunkirakenteen vaikutus ilmastonmuutoksen hallintaan ja siihen sopeutumiseen on olennainen, samoin keskustelu asutuksen keskittymisestä ja erityisesti Helsingin kasvusta. Ratkaisu Helsinginkään ongelmiin ei kuitenkaan ole Helsingin kasvun lopettaminen. Mutta oleellista on, miten Helsinki kasvaa.
Kaupunkitilan käytöstä ja liikkumistavoista keskustellaan kiivaasti milloin yksityisautoilun, milloin pyöräilyn näkökulmasta. Helsingin ydinkeskustan käveltävyyttä on parannettu, mutta vielä riittää tehtävää. Kirittäjäksi viihtyisämmän ja turvallisemman kävelykaupungin kehittämiseksi on nyt perustettu myös uusi yhdistys.
Kohti kauniimpaa kaupunkia on herkullinen teos. Analyysin kohteena on nykyarkkitehtuuri ja sen aiheuttamat kielteiset muutokset ympäristössämme. Kaltaisestani rumasta rakentamisesta ahdistuneesta maallikosta useimmat kirjan havainnoista ja väittämistä ovat osuvia ja suorastaan riemastuttavia
Huuto kaupunkiluonnon puolesta -kirja antaa äänen useille helsinkiläisille asukasaktiiveille, jotka ovat etsineet keinoja läheisen kallion tai metsäalueen suojeluun. Kirja on perinpohjainen opas kaavoituksesta ja sen muuttamisesta kiinnostuneille. Kaupunginhallituksen jäsenen, vihreiden Tuomas Rantasen mielestä kasvava kaupunki tarvitsee myös kansalaisaktiivisuutta.
Kaupungit houkuttelevat luovia osaajia kuin kukka mehiläistä. Miellyttävä asuinympäristö ja monipuoliset palvelut vetävät puoleensa. Kulttuuritarjonta on aina ollut vahva vetovoimatekijä kaupungeille.
Kuntavaalien jälkeen vihreät on edelleen Helsingin toiseksi suurin puolue, vaikka kannatus laski. Vihreiden erityinen haaste on siinä, että on opittava vielä nykyistä paremmin avaamaan politiikan sisältöjä äänestäjille. Suurin tappiota selittävä tekijä nähdäkseni on siinä, että oman tekemisen vaikuttavuus ei ole näyttäytynyt kaikille äänestäjille riittävästi. On opittava kertomaan missä asioissa se aito uudistusmielisyys oikeasti elää, kirjoittaa Tuomas Rantanen.
Urbaanin rakentamisen kritiikki muistuttaa vihreiden kannanottoja – vuonna 1984. Vihreä konkari Ville Komsi ehdotti aikoinaan erityisiä jäähyväisiä, surunauhoja, kaupungin kaadettavaksi merkityille puille. Vaikka tiivis rakentaminen ja raideliikenneväylien teko ovat kestäviä ratkaisuja, ei ihmisten kokemuksia lähiluonnon menetyksistä pidä vähätellä, kirjoittaa Pekka Sauri.
Funktionaalisessa kaupunkirakenteessa asuminen, työpaikat, kauppa ja harrastukset ovat sijoitettu omille alueilleen. Liikkuminen paikasta toiseen voi kuitenkin kuluttaa paljon aikaa päivittäisestä elämästä. Tämä oli joskus perusteltua, mutta aika on mennyt sen ohi. Aidossa viidentoista minuutin kaupungissa kaikki toiminnot ovat sekaisin toistensa lomassa.
Koronavuodesta huolimatta kaupunkien vetovoima on pysynyt vahvana. Suomalaiset haluavat asua lähellä palveluja, kauppoja ja huvituksia. Urbaani asuminen on helpotus luonnolle. Urbaani rakentaminen vaatii alle kymmenesosan tilaa verrattuna kaupunkien leviämiseen lähimetsiin ja -pelloille, kirjoittaa Mikko Särelä.
Helsingissä on tehty erinomainen kompromissi tiiviin yhdyskuntarakenteen ja luontoarvojen välillä. Meri-Rastilan kiistelty rantametsä säästetään ja sinne kaavaillut asunnot sijoitetaan olemassa olevan asutuksen lomaan asuinaluetta tiivistämällä.