Kummallinen kehysriihi

Pitkittynyt hallituksen kehysriihi päättyi lopulta viisikon vakuutteluun, että nyt jatketaan tällä porukalla. Turve sai tarpeetonta tukea ja valtion kassaa vähän paimennettiin, mutta isoja kysymyksiä jäi silti edelleen pöydälle. Työllisyys on aivan liian matalalla tasolla ja avoinna on myös elvytyksen oikea ajoitus - ja ennen kaikkea oikea lopetus.

29.4.2021 | Pääkirjoitus

Lauri Heikkinen / Valtioneuvoston kanslia / CC

Hallituksen kehysriihi piti Suomea viikon jännityksessä.

Normaalioloissa tällainen näytelmä olisi päättynyt hallituksen hajoamiseen, mutta keskusta ei voinut kaataa hallitusta, koska sille tärkeät sotemaakunnat eivät olleet vielä läpäisseet eduskuntaa eivätkä muut hallituspuolueet halunneet maahan perussuomalaisiin ja kokoomukseen nojaavaa hallitusta.

Keskustan pitkäaikainen takapiru Seppo Kääriäinen sanoi torstain Ykkösaamussa, että yhtenä syynä oli keskustan halu näyttää, että hallituksessa on vanhan ajan punamultahallituksen tavoin kaksi pääpuoluetta ja muut kolme ovat sivuosassa. Olipa kallis imagokampanja, jos tästä oli kyse.

Asiallisiakin syitä kriisiin oli. Hallitusohjelmalta on koronan takia pohja pois. Nyt käytiin oikeastaan hallitusneuvotteluja kehysneuvottelujen varjolla.

Olisiko kannattanut päivittää koko hallitusohjelma? Kehysbudjetin kautta sitä on kömpelöä tehdä.

Yksikään puolueista ei tainnut haluta repiä hallitusohjelmaa, koska niillä kaikilla oli siinä sisällä omia neuvotteluvoittojaan.

Keskusta pyrki luomaan kuvaa itsestään vastuullisena talouden pitäjänä, joka vartioi valtion rahakirstua. Kuva ei oikein puolueeseen istu, sillä omille kannattajilleen ja itseään lähellä oleville elinkeinoille se on tämän vaalikauden aikana lapioinut rahaa aivan surutta. Keskustan olo hallituksessa on tullut veronmaksajille todella kalliiksi.

Vihreät ovat voittaneet turvekiistan sikäli, että turpeen poltto loppuu muutamassa vuodessa. Se ei johdu poliittisista päätöksistä vaan siitä, että päästöoikeuden hinnat ovat nousseet niin korkeiksi, ettei turpeen poltossa ole taloudellista järkeä, jos on koskaan ollutkaan.

Keskustan maineen vuoksi turpeen polton tukea kuitenkin lisätään entisestään. Turvealaa tämä ei pelasta, mutta maksaa paljon. Ei päätös välttämättä ilmastoakaan vahingoita, jos syntyvä ilmastovahinko korvataan muilla päästötiukennuksilla.

Olisi hyvä saada laskelma, paljonko yhtä alalla tehtävää työvuotta tämän jälkeen tuetaan. Pari vuotta sitten turpeen saama verotuki oli 196 M€. Alalla oli 2300 työntekijää, joten yhtä työvuotta kohden tuki oli 85 000 euroa. Nyt siis vielä paljon enemmän.

Tämä kallis tuki tuottaa lehtitietojen mukaan sadantuhannen tonnin päästöt, jotka on vähennettävä muusta taakanjakosektorin päästöistä, lähinnä liikenteestä ja maataloudesta. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan keskustan esitystä siitä, miten tämä tehdään.

Taloudellinen vastuullisuus sinänsä ei ole oikeistolaista nipottamista. Hyvinvointivaltion ystävän on syytä tukea harkittua rahan käyttöä. Suruton velkaantuminen nyt merkitsee ikävämpää tilannetta myöhemmin.

Hyvinvointivaltion vastustajan sen sijaan kannattaa ajaa julkinen talous vararikkoon, jotta kaikkea ”sosialistista” rahankäyttöä olisi pakko karsia. Tätä politiikkaa Yhdysvaltain republikaanit ovat harjoittaneetkin.

Nuorten etua kannattavien puolueiden on hyvä kaihtaa liiallista velkaantumista. Ikääntyneiden murhe se ei ehdi enää olla.

Veron alennusten vaatiminen taas on ideologinen kannanotto, jonka esittäjät pitävät yksityistä kulutusta tärkeämpänä kuin vaikkapa lasten hyvää koulutusta.

Velkaantuminen ei kuitenkaan ole suomalaisen hyvinvointivaltion pahin uhka. Pahin uhka on heikko työllisyysaste. Sen suhteen taidettiin päättää taas kerran, ettei tehdä mitään todellista.

Työttömissä on myös korkeasti koulutettuja, mutta työttömien suuri joukko on matalasti koulutettua, tai heidän työpanoksensa on terveydellisistä syistä rajoitettu. Tämän vuoksi heidän ei ole realistista tavoitella kovin hyväpalkkaisia töitä.

On vaadittu työttömyysturvan leikkaamista, jotta matalapalkkainen työ alkaisi kelvata. Sijaiskärsijöiksi jäisi enemmistö työttömistä, jotka eivät tämän jälkeenkään pääsisi töihin.

Ratkaisua kannattaisi etsiä pienipalkkaisten aseman parantamisesta täydentävien tulonsiirtojen avulla. Tai sitten sitä, että pitkään työttömänä ollut saisi palkkaa ja työttömyyskorvausta jonkin aikaa päällekkäin, jona aikana hän saisi taloutensa kuntoon.

Yksi merkittävä este työllistymiseen on ulosoton ja työmarkkinatuen järjenvastaisessa yhteensovittamisessa, jonka seurauksena palkka pienentää käteen jäävää tuloa.

Vaikka tämä johtaakin vuosien kuluttua siihen, että velka tulee maksetuksi, siinä välissäkin pitäisi syödä. Tämä loukku estää työnteon kymmeniltä tuhansilta.

Taantuman välttämiseksi valtio otti korona-aikana todella paljon velkaa. Missä vaiheessa elvytys pitäisi lopettaa?

Asiassa ei kuitenkaan ole kyse vain valtion velasta. Kyse on myös hyvästä suhdannepolitiikasta. Vaikka sellaista ei ole tapahtunut 14 vuoteen, suhdanteet voivat myös ylikuumentua, kuten tapahtui vuonna 2007.

Ylikuumentuminen johtaa inflaatioon, joka ei sinänsä ole niin paha asia, mutta se voi nostaa Suomen kustannustasoa ja tuhota viennin kilpailukyvyn. Ennen olisi asia korjattu devalvoimalla, mutta enää se ei ole mahdollista.

Vuoden 2007 ylikuumenemisesta maksettiin 10 vuotta talouden pysähdyksenä. Sellainen vaara on nytkin. Siksi elvyttävä politiikka on varauduttava lopettamaan nopeasti.

Suhdannekehityksen kannalta sillä, käyttääkö valtio viisisataa miljoonaa enemmän tai vähemmän rahaa, on aika pieni merkitys verrattuna yksityisille pankkitileille korona-aikana kertyneisiin ylimääräisiin kymmenen miljardin euron säästöihin. Ne ovat säästöjä, jotka vain odottavat Suomen avautumista.

Lisäksi keskuspankki on pumpannut valtavia määriä rahaa ilman mainittavaa vaikutusta talouden toimintaan. Nekin rahat voivat alkaa elämöidä, kun elämä palaa koronan jälkeen normaaliksi.

Vaikuttaisi siltä, että elvyttävä politiikka pitäisi lopettaa jo ensi vuonna, mutta sitä ei voi vielä tietää. Pitäisi olla valmiudet nopeisiin jarruttaviin toimiin. Nopeinta on säätää kulutusveroja.

Vaalivuonna 2007 rahaa tuli kassaan paljon, eikä veroja nostettu vaan laskettiin. Sitä virhettä ei pidä toistaa. 

Osmo Soininvaara

29.4.2021 18:49

2 Kommentit

  1. Eikö nyt suhdanteiden kuumentamisen estämiseksi oikeastaan pitäisi kiristää verotusta, kun ihmisten tileille on kertynyt runsaasti ostovoimaa koronan aikana?
    Ymmärrän, että valtion ei pidä elvyttää liian pitkään, mutta onko koronan aikana kertyneiden hoitojonojen ja koululaisten oppimishidasteiden kompensoiminen elvytystä? Tai toisesta näkökulmasta: ei kai talouskasvu ratkaise näitä ongelmia?
    Entä kulttuuri? Korjaako talouskavu ja ihmisille varastoon kertynyt ostovoima kulttuurin menetykset vai onko nyt seurauksena kapeampi kulttuurin tuotanto, siis niin, että vahvimmat eli kaupallisimmat selviävät, mutta marginaalissa olevat kuihtuvat?

  2. Vihreillä on tällä hetkellä kaikista puolueista paras ja loppuun asti mietityin perustulomalli. Mutta siitä ei juurikaan puhuta, ei edes puolueen omassa liturgiassa. Siinä olisi hyvä lähtökohta sosiaaliturvan uudistukselle. Lisäksi vihreiden pitää erottua vasemmistopuolueista ja alkaa puskemaan ansiosidonnaisen porrastusta ja lyhentämistä. Ansiosidonnaista voisi myös käyttää kannustimena vaikkapa siten, että työpaikan saatuaan työnantaja saisi loput työntekijän nostamatta jääneistä ansiosidonnaisista.

    Mitä tulee turpeeseen, vihreät saivat turpaansa kehysriihessä, kun uskoivat että kepu joskus myöhemmin myöntyisi vastaaviin päästövähennyksiin jossain muualla. Keskustan taktiikka lienee, että se olettaa saavansa sote-uudistuksen ja maakuntahallinnon läpi ennen syksyn budjettineuvotteluja, jolloin vihreillä ei olisi enää mitään vipua jolla kiristää myönnytyksiä ympäristöasioissa. Muita puolueita tuskin päästöt kiinnostavat suuntaan tai toiseen.

    Jos vihreät toimisivat fiksusti, he viivästyttäisivät kaikin keinoin sote-uudistuksen etenemistä valiokunnissa. Lupaus maakunnista on ainoa asia, joka pitää kepun ruodussa.

Lähetä kommentti