Vastaanottokeskusten lakkauttaminen voi vaikeuttaa turvapaikanhakijoiden työ-, opiskelu- ja perhe-elämää

Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukset ovat toimineet satojen ihmisen koteina jo vuosien ajan. Vastaanottokeskuksen toiminnan lopettaminen merkitsee sen asukkaille siirtoa toiselle paikkakunnalle ja mahdollisen työ- ja opiskelujakson keskeytymistä. Vastaanottolakia tulisi muuttaa niin, että turvapaikanhakijoiden siteet paikkakunnalla otettaisiin paremmin huomioon, kirjoittaa Inka Hopsu.

15.6.2021 | Puheenvuoro

Espoon Nihtisillan vastaanottokeskus.  Kuva: Hezzu / CC

Suomen valtioneuvosto on pyrkinyt viimeisen kahden vuoden aikana korjaamaan useita Sipilän hallituskaudella tehtyjä päätöksiä, jotka heikensivät turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa.

Vaikka edistystä on tapahtunut, muun muassa avustajan läsnäolo puhutteluvaiheessa mahdollistetaan, valitusajat palautetaan normaaleiksi ja asiakohtaisista palkkioista siirrytään tuntiperustaisiin korvauksiin, on työtä vielä jäljellä.

Tämän kevään aikana turvapaikanhakijoiden siirrot uusiin asumisyksiköihin vastaanottokeskuksien tyhjentyessä ovat paljastaneet tarpeen vastaanottolain päivittämiselle.

Maahanmuuttovirasto ilmoitti tammikuun 5. päivänä Espoon Nihtisillassa sijaitsevan vastaanottokeskuksen toiminnan päättämisestä 30.6. mennessä.  Nihtisillan vastaanottokeskus on poikkeuksellisen suuri yksikkö (450 paikkaa), joten kyseessä oli merkittävä Maahanmuuttoviraston itsenäisesti tekemä päätös, joka vaikuttaa satojen ihmisten elämään Suomessa.

Turvapaikanhakijoiden siirrot toisiin vastaanottokeskuksiin alkoivat huhtikuun aikana. 

Yhä vähemmän turvapaikanhakijoita

Maahanmuuttoviraston tekemän päätöksen taustat liittyvät yleisen turvapaikkatilanteen kehittymiseen. Turvapaikkahakemusten määrä on laskenut radikaalisti sitten vuosien 2015 ja 2016. Migrin tietojen mukaan tammi—marraskuussa 2020 jätettiin noin 1 150 ensimmäistä turvapaikkahakemusta. Vastaanottojärjestelmässä on nyt kirjoilla noin 6 500 turvapaikanhakijaa, joista noin 3 300 asuu eri vastaanottokeskuksissa.

Hakemusten määrän vähentyminen on siis vaikuttanut myös Migrin päätökseen lopettaa Nihtisillan vastaanottokeskuksen toiminta ja näin vähentää majoittamiseen liittyviä kuluja.  

Nihtisillan vastaanottokeskuksen toiminnan lopettaminen ja siirrot uudelle paikkakunnalle ovat kuitenkin monen kohdalla epäinhimillisiä päätöksiä. Useat vastaanottokeskukseen sijoitetut turvapaikanhakijat ovat asuneet Suomessa jo vuosia, jopa viisi—kuusi vuotta.

Osa Nihtisillan vastaanottokeskuksen asukkaista on ollut työelämässä jo pitkään, toiset ovat saaneet opiskelupaikan. Siirrot uusiin asumisyksiköihin, jotka voivat sijaita useiden satojen kilometrien päässä, katkaisevat pahimmillaan työsuhteet ja syntyneet ihmissuhteet sekä pakottavat keskeyttämään opintojen jatkamisen.

Lapsiperheiden kohdalla lasten kouluihin oli uhkana tulla vaihdoksia, jotka eivät yleensä helpota koulupolkua. Terveyteen liittyvät hoitosuhteet olivat vaarassa katketa. Mikäli yksilöllä on käynnissä työperusteinen oleskelulupahakemus, vesittyy se samalla. 

Muuta majoitusta vaikea löytää

Asukkailla on teoriassa ollut mahdollisuus hakeutua yksityismajoituksen piiriin, mutta ilman oleskelulupaa ja henkilötunnusta on käytännössä mahdotonta vuokrata asuntoa Suomesta. Nihtisillan tapauksen osalta turvapaikanhakijoiden mahdollisuudet jäädä pääkaupunkiseudulle rajoittuivatkin asukkaiden mahdollisuuksiin löytää majoitus ystävien tai tuttavien luota. 

Monet toimijat, kuten Setlementtiasunnot, Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö HOAS ja Espoon Asunnot olisivat olleet potentiaalisia asunnon vuokraajia, mutta ARA-rahoitusta koskevassa korkotukilaissa on pykälä, joka rajaa turvapaikanhakijat ja oleskelulupaa vasta hakevat pois mahdollisista vuokralaisista. Tässä on lainsäädännön päivityksen paikka, johon aion tarttua, jotta kansainvälistä suojaakin hakeville olisi tarjolla pysyväisluonteisia asuntoja edullisemmin vuokrakuluin.

Ihmisten pitkäaikainen sijoittaminen vastaanottokeskuksiin ja laitosmaiseen asumiseen on ongelmallista itsessään. Tämän nykytilanteen takia olisi myös hyvä päivittää vastaanottolakia niin, että siinä määriteltäisiin enimmäispituus hätämajoituksen eli laitosmaisen asumisen osalta yhden vuoden pituiseksi.

Tämän jälkeen turvapaikanhakijalle tulisi löytää joko asunto, kodinomainen tai kotimajoituspaikka. Laitosasumista ei enää kannateta asumismuotona vammaisille tai vanhuksillekaan. Samoin asunto ensin periaatteen tärkeys nähdään asunnottomuuden usein moninaisen ongelmavyyhdin ratkaisun alkuna. Sama järjestys olisi hyödyksi myös turvapaikanhakijoille ja oleskeluluvan saaneille.

Vastaanottokeskukset ovat viimeisten kuuden vuoden aikana toimineet satojen ihmisten koteina jo useiden vuosien ajan mm. pitkittyneiden turvapaikkaprosessien vuoksi. Vaikka keskuksen lakkauttaminen on ollut tiedossa usean kuukauden ajan, tulivat siirtopäätökset vain kahden viikon varoajalla eivätkä jättäneet mahdollisuutta irtisanoa työsuhdetta asiallisesti.

Siirtojärjestys ei myöskään huomioinut aluksi esimerkiksi perusopetuksen tai muiden opintojen lukukauden loppuun saattamista, mikä monella vaati oleskelua pääkaupunkiseudulla kesäkuun ensimmäiselle viikolle saakka. Näihin onneksi saatiin yhteisellä vaikuttamistyöllä hieman muutoksia.

Kotoutuminen vaikeutuu

Tällainen siirtoprosessi katkaisee turvapaikanhakijoiden kotoutumisen, tekee tyhjäksi satojen ihmisten monen vuoden työn ja on monin tavoin mielivaltainen ja kaikkien kotoutumistavoitteiden vastainen. 

Hallitusohjelmassa on kirjaus: “Hallitus kehittää lainsäädäntöä ja soveltamiskäytäntöä sen edistämiseksi, että työllistyneet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet voivat nykyistä joustavammin saada oleskeluluvan työn perusteella.”

Nihtisillan vastaanottokeskuksen toiminnan lopettaminen on räikeässä ristiriidassa myös työntekijätarpeemme ja asetettujen työllisyystavoitteiden kanssa. 

Siksi jätin eduskunnassa toimenpidealoitteen  prosessin kehittämisestä: Ehdotamme, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin muuttaakseen turvapaikanhakijoiden vastaanottolakia siten, että se velvoittaa ottamaan paremmin huomioon turvapaikanhakijan siteet, kuten työn, opiskelun ja perhesuhteet paikkakunnalle, ja mahdollisuuksien mukaan etsimään uuden majoituspaikan siten, että nämä siteet eivät katkea.

Inka Hopsu

Kirjoittaja on vihreiden kansanedustaja

15.6.2021 7:56

0 kommenttia

Lähetä kommentti