Kehittelyssä olevan Shades of Green -merkki tuo selkeyttä tekstiilien ekomerkkien viidakkoon

Kuva: Q K/Pixabay

Leena Brandt / Verde

Erilaisia ympäristö-, energia-, luomu- ja reiluusmerkkejä on tällä hetkellä käytössä lähes lukematon määrä.  Kuluttajalla on vaatekaupassa todella valinnanvaraa Suomessa ja maailmalla; on pohjoismainen Joutsenmerkki, EU:n ympäristömerkki, Ökotex, Reilun kaupan merkki, Fair Wear, Bluesign, GOTS jne. Useimmat niistä ovat keskittyneet vain yhteen tai muutamaan kriteeriin kuten haitta-aineettomuuteen tai työntekijöiden oikeuksiin. Eri mailla ja eri yrityksillä on myös omia merkkejään, joten informaatiotulvaa riittää. Uutta, kaikenkattavamman merkin kehittelyä tekee Aalto-yliopiston vastuullisen liiketoiminnan professori Minna Halme yhdessä tutkijatohtori Linda Turusen kanssa.

”Tämä nykytila on kuluttajalle hämmentävä merkkiviidakko. Pitää olla varsinainen kuluttaja-asiantuntija, jotta tietää, mitä vaatteiden merkinnät tarkoittavat”, sanoo Halme.

Shades of Green – merkki on jaettu kolmeen vihreän tasoon. Joka tasolla otetaan huomioon suunnittelu, materiaalit, tuotanto ja työolosuhteet. Vaalea, alin perustaso ottaa huomioon jo tietyssä määrin ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän toiminnan.  Vähän tummemmassa vihreässä on jo kiertotalouden periaatteiden noudattaminen mukana ja muun muassa tekstiilityöntekijöiden työolot entistä tarkemmin. ”Ylin taso, se kaikkein vihrein, ottaa tiukimmin kestävän kehityksen periaatteet huomioon, mutta sillä tasolla pitää myös jo olla innovatiivisuutta kestävän kehityksen edistämisessä.” Suomessa tätä innovatiivisuutta on esimerkiksi uuden kuidun valmistaminen kierrätyskuidusta ja puukuidusta. Korkein taso edellyttää jo tuotannon jätekuorman olevan minimaalinen, lähes ”zerowaste”. Tavoitteena EU-taso Merkkiä on jo testattu yhteistyössä 15 yrityksen kanssa ja kansalaisjärjestön kautta on selvitetty, miten asiaa voisi viedä kansainvälisesti eteenpäin. Pienille ja keskisuurille yrityksille on iso asia saada toimintamalli, joka selkiyttää niiden omia prosesseja. Monet nyt käytössä olevat merkit ovat myös liian kalliita pienimmille toimijoille.

Syksyn aikana on tarkoitus viedä ideaa eteenpäin EU-tasolla niin, että merkki päätyisi mukaan EU:n tekstiilistrategiaan.

Halme myöntää, että merkin vieminen maailmalle on haasteellinen tehtävä. ”Kun merkkiviidakon ongelmaa yrittää ratkaista uudella merkillä niin eihän se ole helppoa. Ajatuksena on kuitenkin uudenlainen logiikka, ja tarkoitus on vapauttaa kuluttaja tekemään ostopäätöksiä yhden selkeän merkin pohjalta.” Uusi merkkikään ei helpota kaikkien merkkien tekemisen tuskaa: miten saada luotettavaa tietoa tuotantoketjun eri osista. Portaita on todella monta puuvillapelloista muovipulloista kangasta valmistaville tehtaille. Halpavaatteet tuhoavat ympäristöä Innovatiivisuutta herätellään koko Finix-projektissa. Suomeen halutaan ison yhteistyöverkoston avulla luoda tekstiilituotannon ja -kulutuksen järjestelmä, joka edistää kestävää kehitystä maailmanlaajuisesti. Finixin myötä halutaan nostaa suomalainen alan tuotanto ja osaaminen uudelleen lentoon – kuin Feeniks-lintu ikään. Finixin puitteissa kehitellään muun muassa laitteita, joilla voidaan esimerkiksi arvioida tekstiilien materiaali. Tämä tarkka tieto on tärkeä tietää, jotta kierrätys onnistuisi. Vaatteiden pienet pesulaput eivät suinkaan anna täydellistä tai totuudellista tietoa kuiduista.

Tekstiilien tuotanto ja kulutus perustuvat pitkälti osta-pidä-hylkää – malliin, joka tuhlaa vettä, tuottaa jätettä ja vie maata ruoan tuotannolta.

Halpaa vaatetta ommellaan maissa, joissa työolot ovat usein surkeat ja työntekijät saavat nälkäpalkkaa. Tekstiilituotanto käyttää maailmanlaajuisesti  4 prosenttia makean veden varoista, tuottaa 10 prosenttia kaikista teollisuuden päästöistä, on vastuussa 16 prosentista hyönteismyrkkyjä ja 20 prosentista teollisuuden jätevesiä. Lopputuloksena on myös meriin päätyviä mikromuoveja, joista kolmannes kertyy vaatteista ja muista tekstiileistä. Katso myös tämä: alan kestävästä kehityksestä keskusteltiin SuomiAreenassa heinäkuussa.