Koronarajoituksia puretaan asteittain – hätäjarrua unohtamatta

Hallitus esitteli illalla päivitetyn koronastrategian, jonka mukaan erilaisten rajoitusten purkaminen aloitetaan asteittain heti. Vaikka tartuntojen määrä on edelleen korkea, ei tartunnoista ole enää yhtä vakavia seurauksia kuin ennen rokotuksia. Verde jatkaa edelleen tartuntamäärien seuraamista toisin kuin esimerkiksi Helsingin Sanomat.
STM:n ja THL:n tiedotustilaisuus 6.9. Kuva: Elina Savenius/Valtioneuvoston kanslia

Verden tuorein päivitys näyttää selvästi, että pienen nousun jälkeen tartuntojen määrät ovat jälleen lähteneet laskuun. Covid-19:n ilmaantuvuus kehittyy samankaltaisesti Uudellamaalla ja muualla Suomessa, joskin muun maan käyrä kulkee noin 60 prosenttia Uudenmaan käyrän alapuolella.

Sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteinen tiedotustilaisuus päättyi hetki sitten.  

Ministeri Krista Kiuru kuvasi vielä pari viikkoa sitten Suomen olevan pandemiatilanteessa veitsenterällä. Nyt sävy oli jo maltillisempi. Kiuru varoitti kuitenkin merkittävistä terveysriskeistä niiden kohdalla, joita ei ole rokotettu tai jotka eivät jostain syystä saa rokotuksistakaan riittävää suojaa. Hän huomautti myös, ettei alle 12-vuotiaille ylipäätään ole tarjolla rokotuksia.

Kiuru muistutti, että 80 prosentin rokotekattavuutta ei ole vielä saavutettu, ja mainitsi keskimääräistä alhaisemmista kattavuusluvuista etenkin ”muidenkielisten” ja miesten kohdalla.

Suomen koronasanastoon tuli tuttujen turvavälien, maskisuositusten, terveysturvallisuuden ja oikeasuhtaisuuden lisäksi uusi pitkähkö termi: ”poikkihallinnollinen valtakunnallinen hätäjarrumekanismi”.

Hätäjarrua vedetään esimerkiksi tilanteessa, jossa alkaisi levitä uusi, immuunivastetta kiertävä virusvariantti. Koko junaliikennettä ei kuitenkaan pysäytettäisi kerralla. STM:n strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki totesi, että kynnys laajoihin rajoituksiin on korkealla.

Leena Brandt / Verde

6.9.2021 20:49

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Kuuntele Verden podcastia!

Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon

Kuuntele Verden podcastia: Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon