EU:n ei pidä toimia kuten diktatuuri haluaa

Valko-Venäjä testaa EU:n kanttia ja arvoja. Valko-Venäjän autoritäärinen johtaja Aljaksandr Lukašenka on siirtänyt suunnitelmallisesti siirtolaisia kesästä lähtien kohti Euroopan unionina, erityisesti Puolan, mutta myös Liettuan ja Latvian vastaisille rajoille. Arviolta tuhansia turvaa hakevia on jäänyt jumiin rajojen ja aseistettujen joukkojen väliin.

Näiden ihmisten osalta kyse on akuutista humanitaarisesta kriisistä. Ainakin kolmetoista ihmistä on kuollut raja-alueella, nuorin heistä yksivuotiaana. Jumissa olevat ihmiset on pelastettava pikaisesti.

Valko-Venäjän toiminnan yksi keskeinen tavoite on aiheuttaa hämmennystä ja hajaannusta EU:n sisällä, mikä on tyypillistä hybridivaikuttamiselle.

Neuvottelutilanne diktatuurien kanssa ei ole koskaan tasaveroinen. Valko-Venäjän ja EU:n väliset suhteet ovat lähes kuihtuneet Lukašenkan kiristettyä otetta maan mediasta, kansalaisyhteiskunnasta ja oppositiosta. Vuonna 2020 järjestetyt presidentinvaalit on tuomittu laajasti vilpillisiksi. Lukašenka on tukahduttanut kriittiset äänet äärimmäisiä keinoja käyttäen, ja EU on vastannut pakotteilla.

Siirtolaiskriisillä Valko-Venäjä painostaa EU:ta turvautumatta kuitenkaan suoraan valtioiden väliseen voimankäyttöön. Valko-Venäjän toiminnan yksi keskeinen tavoite on aiheuttaa hämmennystä ja hajaannusta EU:n sisällä, mikä on tyypillistä hybridivaikuttamiselle. Operaatio kohdistetaan ennen kaikkea Puolaan, jolla on ollut jatkuvia ristiriitoja EU:n kanssa muun muassa oikeusvaltiokysymyksissä.

Valko-Venäjä ei ole onnistunut ainakaan täysin tavoitteessaan. EU on näyttäytynyt painostuksen edessä yllättävänkin yhtenäisenä. Huolestuttavaa on, että EU:n jäsenvaltiot ovat hiljaisesti hyväksyneet tiukan rajakontrollin EU:n ulkorajoilla: Puola ei ole ottanut turvapaikkahakemuksia juurikaan vastaan, vastoin kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Toimintalinjaa on perusteltu sillä, että tilanteeseen tulee vastata ensisijaisesti vihamielisenä hybridioperaationa, ei siirtolaiskriisinä.

EU väistää turvapaikan hakemista koskevia kansainvälisistä velvoitteita. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, vaan jatkumoa esimerkiksi Kreikan ja Turkin kanssa tehtailluille sopimuksille pakolaisten pitämisestä EU:n ulkopuolella. Se, että Valko-Venäjä käyttää nimenomaan siirtolaisia vaikuttamisen välineenä, on tarkkaan harkittua: EU:n sisällä ihmisten näkemykset maahanmuuttopolitiikasta ovat jakautuneita, eikä vuosina 2015–2016 paljastuneita unionin turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan heikkouksia ole saatu korjattua.

Hybridivaikuttaminen ulottuu myös Suomeen

Valitettavasti Lukašenkan vaikuttamisoperaatio näyttää Suomessa toimineen nopeasti opposition suuntaan: ehdotuksia on kuultu niin aidan rakentamisesta itärajalle kuin turvapaikan hakemisen oikeuden epäämisestä. Perussuomalaiset, kokoomus ja kristillisdemokraatit ovat jättäneet hallitukselle välikysymyksen Suomen varautumisesta siirtolaisvirtojen ohjaamiseen perustuvaan hybridivaikuttamiseen.

Tavoite hallituksen kaatamisesta tilanteessa, jossa kriisi ei suoraan kohdistu Suomeen, osoittaa, että operaatio etenee ainakin osin Lukašenkan käsikirjoituksen mukaan. Ihmisoikeusnäkökulma jää sivuun opposition välikysymyksessä.

EU tarvitsee selkeämmän kehyksen siihen, miten jäsenvaltiot voivat toimia, kun hybridivaikuttaminen kohdistuu ulkorajoihin.

Valko-Venäjän aiheuttama kriisi ei ole todennäköisesti viimeinen. EU:n pakolais- ja turvapaikkapolitiikka pitää saada kuntoon ihmisarvoa ja -oikeuksia kunnioittaen.

Turvapaikkajärjestelmän uudistamistyössä laillisia maahantuloväyliä tulee vahvistaa ja jäsenmaiden maahanmuuttoon liittyviä lupa- ja hakemusprosesseja yhtenäistää. Kiintiöpakolaisjärjestelmän painoarvoa tulee lisätä ja maahantulo mahdollistaa suojelua tarvitsevalle myös työnteon tai opiskelun perusteella.

EU:ssa valmistelussa olevan niin kutsutun rajamenettelyn avulla rajalle jo matkustaneet ihmiset voitaisiin nopeutetun menettelyn kautta seuloa turvapaikkaprosessiin pääseviin ja palautettaviin henkilöihin. Muutoksia tarvitaan, jotta ihmissalakuljetusta saadaan ehkäistyä, hakemusprosesseja sujuvoitettua ja EU:n sisäinen turvallisuus ja vakaus varmistettua.

Unioni on kovan paikan edessä: kuinka pitää kiinni liberaalin demokratian perimmäisistä arvoista, kunnioittaa kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia ja suojautua uskottavasti ulkovaltojen vaikuttamisyrityksiltä. EU tarvitsee selkeämmän kehyksen siihen, miten jäsenvaltiot voivat toimia, kun hybridivaikuttaminen kohdistuu ulkorajoihin. Uudet uhat tulee ottaa huomioon myös kansallista valmiuslakia päivitettäessä.

Akuutissa tilanteessa kansainvälisten avustusjärjestöjen ja riippumattomien tiedotusvälineiden pääsy raja-alueelle on mahdollistettava pikaisesti.