Lääketieteellinen tutkimus on elintärkeää ja sen toimintaedellytykset on turvattava

Nykyaikaisen terveydenhuoltomme perustana on lääketieteellinen tutkimus, jota on tehty jo satoja vuosia. On usein todettu, että tämän päivän tutkimus on huomispäivän hoitoa. Todellisuudessa kuitenkin tänään tehty tutkimus saattaa johtaa uusiin hoitoihin ja hoitokäytäntöihin vasta vuosien kuluttua.

Pikavoittoja ei tutkimuksella saavuteta, mutta tutkimus on välttämätöntä kehitykselle. Tutkimusta saamme kiittää muun muassa siitä, että ahdistusta ei hoideta enää lobotomialla, synnytyskuolleisuus on Suomessa äärimmäisen harvinaista ja polio on lähes hävitetty maailmasta.

Suomessa tehdään edistyksellistä ja tärkeää kliinistä tutkimusta hyvin monella lääketieteen alalla.

Tiesitkö, että esimerkiksi hormonikierukka, kolesterolin alentaminen ruokarasvojen kasvistanoliestereillä (Benecol), langaton pulssimittari, maailman käytetyimpiin Parkinson-lääkkeisiin kuuluva entakaponi, ksylitolin terveysvaikutusten hyödyntäminen hammashoidossa sekä laaja, ilmainen neuvolajärjestelmä ovat kaikki suomalaisia keksintöjä?

Tutkimustulosten soveltaminen käytännön hoitoon vie kuitenkin väistämättä aikaa, jotta voidaan varmistaa potilasturvallisuus ja hoidon teho.

Yliopistosairaalat hyvinvointialueilla

Sote-uudistuksessa myös yliopistosairaalat ja niiden vastuut siirtyvät hyvinvointialueille. Yliopistojen lakisääteisenä tehtävänä on mm. edistää vapaata tutkimusta ja antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta (Yliopistolaki 2§). Yliopistosairaaloiden tutkimus- ja kehitystoiminnasta ei kuitenkaan ole laissa säädetty.

Sosiaali- ja terveysministeriön joulukuussa julkaistun selvityksen mukaan yliopistosairaalan kolme tärkeintä tehtävää ovat vaativa erikoissairaanhoito, lääketieteellinen koulutus ja kliininen tutkimus.Tutkimuksen nähtiin olevan olennainen osa potilaiden hoitoa ja hoidon kehittämistä. Samalla sote-uudistuksen suurimpana riskinä nähtiin tutkimus- ja opetusrahoituksen riittävyys.

Yliopistosairaalan rooli tutkijana ja kouluttajana uhattuna

Yliopistosairaalan tulee pystyä antamaan tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta. Tämä tarkoittaa, että sairaaloissa toimivien asiantuntijoiden eli lääkärien, hoitajien, psykologien, sairaalafyysikoiden, -kemistien, -solubiologien, -geneetikkojen ynnä muiden erityisasiantuntijoiden tulee saada yliopistosairaaloissa koulutusta uusista menetelmistä, lääkehoidoista ja hoitokäytännöistä.

Ilman tutkimustietoa ei ole tarjolla myöskään parasta mahdollista hoitoa.

Ilman tutkimustyöhön osoitettua rahaa yliopistosairaalan henkilöstön osaaminen laskee, jolloin myös annetun koulutuksen taso laskee. Seurauksena tästä parhaat asiantuntijat siirtyvät muualle ja uusien rekrytointi vaikeutuu.

Yhteiskunnan säästöpaineissa lääketieteellisestä tutkimuksesta on kuitenkin säästetty enemmän kuin kohtuullisesti. Valtion terveydenhuoltoon myöntämä tutkimusrahoitus on laskenut alle neljännekseen reilussa 20 vuodessa.

Lääkäriliitto onkin todennut seuraavasti: “Koko koulutusjärjestelmämme, myös lääketieteen alalla, perustuu tutkittuun tietoon. Siten leikkaus tieteestä ei olekaan leikkausta vain tutkimuksesta, vaan myös koulutuksesta ja akateemisista työpaikoista. Yliopistoissa akateeminen henkilöstö sekä tutkii että opettaa.”.

Ilman tutkimustietoa ei ole tarjolla myöskään parasta mahdollista hoitoa.

Tutkimuksesta hyötyjä sekä potilaille että yhteiskunnalle

Tutkimus on hidasta, pitkäjänteistä työtä. Tuloksia ei saada hetkessä. Mutta vain tieteellisesti tutkittuun tietoon perustuviin tuloksiin pohjautuen voidaan potilaille tarjota korkeatasoista hoitoa ja uusia hoitokäytäntöjä. Suomessa tehtävästä lääketieteellisestä tutkimuksesta hyötyvät kaikki, erityisesti suomalaiset potilaat.

Tuore esimerkki suoraan suomalaisia tutkimuspotilaita hyödyttäneestä tutkimuksesta on Suomessa ja Ruotsissa tehty rintasyöpätutkimus, jossa tietyn hoitoyhdistelmän todettiin vähentävän rintasyöpäpotilaiden kuolleisuutta viidenneksellä.

Kansainvälinen tiedelehti Journal of American Association (JAMA) valitsi umpilisäketulehduksiin liittyvän innovatiivisen suomalaistutkimuksen vuosikymmenen merkittävimpien lehdessä julkaistujen tutkimusten joukkoon. Tutkimuksessa pystyttiin näyttämään toteen, että itseasiassa umpilisäkkeen tulehduksia on kahdenlaisia: vaikeampi muoto vaatii aina leikkaushoitoa, mutta lievempi voidaan yleensä hoitaa antibiootilla.

Akuutti umpilisäketulehdus tai sen epäily on maailman tavallisimpia päivystysleikkauksia, joten tutkimuksen tulokset ovat maailmanlaajuisesti merkityksellisiä ja auttavat hillitsemään potilashoidon kustannuksia.

Lääkäriliitto, Duodecim, Lääketeollisuus sekä Syöpäjärjestöt toteavat yhteisessä kannanotossaan: “Erityisesti kiristyvässä taloustilanteessa kannattaa panostaa kliiniseen tutkimukseen, koska sen avulla saadaan tietoa siitä, miten hoitoja kannattaa toteuttaa ja miten julkinen rahoitus terveydenhuoltoon voidaan käyttää kaikkein kustannusvaikuttavimmalla tavalla.”.

Yksityinen raha ei korvaa julkisen rahoituksen tarvetta

Kliinisiä tutkimuksia tehdään sairaaloissa tutkija- ja klinikkalähtöisesti tai yhteistyöprojekteina ulkopuolisten tahojen kuten eri tutkimuslaitosten, lääkeyritysten ja potilasjärjestöjen kanssa. Lääketeollisuuden rahoittamiin tutkimuksiin valtion vähentyneellä rahoituksella ei ole juurikaan vaikutusta, mutta akateemisen, tutkijalähtöisen tutkimuksen toteuttaminen vaatii julkista rahaa.

Suomi tarvitsee yhteiskunnallisesti merkittävää lääke- ja hoitotieteellistä perustutkimusta, jonka rahoitus ei riipu lääketeollisuuden intresseistä.

Tutkijalähtöiset ja klinikkavetoiset tutkimukset ovat usein perustutkimusta, joka on välttämätöntä uuden tiedon keräämisen ja hyödyntämisen kannalta. Nämä tutkimukset antavat tietoa esimerkiksi siitä, miten tietyt sairaudet syntyvät, etenevät ja mitkä hoitokäytännöt tehoavat parhaiten. Lisäksi ne antavat tutkijalle tärkeää käytännön kokemusta ja tiedeyhteisölle tieteellistä näyttöä hoitokäytäntöjen vaikutuksista.

Suomi tarvitsee yhteiskunnallisesti merkittävää lääke- ja hoitotieteellistä perustutkimusta, jonka rahoitus ei riipu lääketeollisuuden intresseistä. Jatkuvasti kehittyvä hyvä hoito edellyttää kiinteää tutkimusinfrastruktuuria ja vakituista tutkimushenkilöstöä, mikä vuorostaan edellyttää turvattua ja pysyvää rahoitusta.

Yliopistosairaaloiden tutkimuksen ja koulutuksen rahoitus varmistettava

Lääketeollisuuden tilausprojekteihin ja tutkijaryhmien hakemaan ulkopuoliseen hankerahoitukseen perustuva tutkimusrahoitus ei ole kokonaistilanteen osalta toimiva ratkaisu. Tutkimushoitajien ja lääkäreiden palkat sekä tutkimukseen tarvittavien tilojen vuokrat pitää maksaa silloinkin, kun rahoituksessa on tauko.

Laboratorioiden soluviljelmien, näytteiden ja varastojen ylläpito vaatii rahaa. Sidonnaisuuksista vapaa tutkimustyö vaatii vakaata ja ennakoitavissa olevaa valtiollista rahoitusta.

Aluevaltuustoissa tullaan päättämään yliopistosairaaloiden tutkimuksen ja opetuksen rahoituksesta. Yliopistosairaaloiden vastuut tutkimus- ja kehitystoiminnassa sekä opetuksessa tulee kirjata lakiin, jotta näiden toimintojen toteuttamiseen vaadittavasta rahoituksesta ei enää voida poliittisilla päätöksillä säästää.

Rosalind Franklinin sanoin: “Science and everyday life cannot and should not be separated”. Yliopistosairaaloiden tieteellisen tutkimuksen toimintaedellytysten turvaaminen on teko suomalaisen koulutuksen sekä väestön terveyden ja hyvinvoinnin puolesta.