Tammikuussa julkaistun opetus- ja kulttuuriministeriön sivistyskatsauksen mukaan perusopetuksen oppimistulokset saavuttivat kansainvälisen kärkitason 1990–2000 luvun vaiheessa, minkä jälkeen ne ovat olleet laskussa. Taustalla vaikuttavat useat tekijät, kuten 90-luvulta alkanut sivistyssektorin julkisen rahoituksen väheneminen. Myös sukupuolen ja sosiaaliseen taustaan liittyvien erojen on havaittu heijastuvan oppimistuloksiin.
1990-luvun jälkeen myös nuorten koulutustason nousu pysähtyi, jonka jälkeinen laskusuunta on vasta nyt kääntymässä. Korkeakoulutettujen määrän vähenemisen taustalla vaikuttaa ammattikorkeakoulu-uudistus, jonka myötä opistotason tutkinnot uudistettiin kandidaattitasoisiksi ammattikorkeakoulututkinnoiksi. Tämä käsitettiin Suomessa tuolloin koulutustason merkittäväksi nousuksi, vaikka muutosta tapahtui koulutustason sijaan pääosin tutkintojen sisällöissä. Työmarkkinoiden näkökulmasta muutos oli lähinnä kosmeettinen, koska tutkintoluokituksen muutos ei vaikuttanut työllistymiseen tai ansiokehitykseen – syntyi mielikuva, ettei korkeasti kouluttautuminen kannata.
Sen jälkeen Suomen korkeakoulutus on käynyt 2000-luvulla läpi muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet opiskelupaikan saamiseen ja opiskeluun. Jo 2000-luvun alusta alkaen tapahtunut aloituspaikkojen vähentäminen on haastanut opiskelemaan pääsyä. Tilastojen mukaan korkeakouluopintojen aloittaneiden osuus oli korkeimmillaan vuosituhannen vaiheessa (1979–1981 syntyneet), minkä jälkeen se on laskenut, ollen nyt taas nousussa vuoden 1992 jälkeen syntyneiden ikäryhmissä (Kalenius & Karhunen 2018).
Korkeakoulutukseen halutaan, mutta ei päästä – aloituspaikkoja yhä liian vähän
Tilastokeskuksen tilastot koulutukseen hakeutumisesta kertovat karun totuuden jatko-opintoihin pääsyn haasteista: viimeisen 20 vuoden aikana alle 50 % uusista ylioppilaista on jatkanut opintojaan yliopistokoulutuksessa, ammattikorkeakoulutuksessa tai ammatillisessa koulutuksessa. Liian moni jää ilman haluamaansa opiskelupaikkaa. Vuosien 2015–2019 tilasto kertoo uusista ylioppilaista noin 27 % olevan ilman jatko-opiskelupaikkaa vielä kolme vuotta valmistumisen jälkeen.
Nuoret ovat pyrkineet hakeutumaan yhä enemmän korkeakouluopintojen pariin, mutta paikkoja on ollut vuosi vuodelta vähemmän suhteessa hakijoihin. Korkeakoulujen aloituspaikkojen puutteeseen on herätty hitaasti, vaikkakin kuluneella hallituskaudella on tehty korjausliikettä jatko-opintoihin pääsyn helpottamiseksi. Hallituksen tavoitetta osaamis- ja koulutustason nostosta toteutettiin lisäämällä aloituspaikkoja vuosina 2020–2022. Vaikka koulutustaso on lähdössä noususuuntaan, laskee se suhteellisesti vielä valitettavan pitkään, sillä monissa muissa OECD-maissa koulutustaso nousee Suomea nopeammin.
Suomessa tarvittaisiin huomattava korjausliike korkeakoulujen aloituspaikkoihin ja rahoitukseen. Jos nuorille ei mahdollisteta toisen asteen opintojen jälkeen pääsyä korkeakouluihin, katkoo se merkittävästi heidän tulevaisuuden mahdollisuuksiaan. Yksilötasolla korkea osaamis- ja koulutustaso johtaa yleisesti ottaen korkeampaan työllisyyteen ja palkkatasoon. Myös Suomen kansainvälinen kilpailukyky on vaarassa, jos nuorten osaamiseen ja koulutustasoon ei panosteta.
Nuorten pahoinvointi kytkeytyy myös kouluttautumiseen
Koulutuksella on suora yhteys terveyteen ja hyvinvointiin. Suomessa on pidempään ollut näkyvissä nuorten lisääntynyt pahoinvointi, mikä on sivuutettu liikaa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Esimerkiksi Nuorten hyvä elämä -tutkimushankkeen tuoreiden tulosten mukaan nuoret ovat huolissaan omasta jaksamisesta ja psyykkisestä hyvinvoinnista sekä tulevaisuuden toimeentulostaan. Nuoria huolestuttavat globaalit haasteet kuten ilmastonmuutos, pandemia ja sodat, mutta ennen kaikkea yksinäisyys, pärjäämisen pakko ja riittämättömyys. Nämä kolme jälkimmäistä nuorten pahoinvoinnin takana olevaa huolta kytkeytyvät suoraan opetukseen ja koulutukseen. On vaikeaa luottaa tulevaisuuteen, jos on toisen asteen opintojen jälkeisen jatko-opiskelupaikan tai työpaikan saaminen vaikuttaa epävarmalta.
On vaikeaa luottaa tulevaisuuteen, jos toisen asteen opintojen jälkeisen jatko-opiskelupaikan tai työpaikan saaminen vaikuttaa epävarmalta.
Korkeakoulujen aloituspaikkojen lisääminen on tunnistettu keskeiseksi keinoksi mahdollistaa koulutustason nousu. Nykyisen hallituksen (ja useiden puolueiden vaaliohjelmien) tavoitteena onkin, että suomalaisista nuorista puolella olisi korkeakoulututkinto vuoteen 2030 mennessä. Tämä on valtava haaste, joka edistämiseksi tarvitaan kiireellisiä toimia. Koulutukseen tehtävät muutokset vaikuttavat hitaasti ja ovat kauaskantoisia, kuten tilastot ja tuore sivistyskatsaus osoittavat. Jotta myös korkeakoulutuksen laatu ja ohjaus sekä henkilökunnan että opiskelijoiden hyvinvointi voidaan varmistaa, on korkeakoulujen rahoitus turvattava. Aloituspaikkojen lisäämistä varten on nostettava korkeakoulujen perusrahoitusta.
Sivistyssektori on keskeisessä roolissa myös ekologisesti ja ilmastollisesti kestävämpään yhteiskuntaan ja elämäntapaan siirryttäessä. Opetushallituksessa on käynnissä kestävyyskasvatuksen kehittämishanke, jonka tavoitteena on tukea varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen järjestäjiä oppimisprosessin kehittämisessä kestävän kehityksen mukaisiksi. Ilmasto- ja kestävyyskasvatus on tärkeä työkalu lasten ja nuorten huolen suuntaamisessa tiedon, taitojen ja toimien vahvistamiseen. Vaikuttava kestävyyskasvatus tarvitsee jatkossa laaja-alaista kansallista toimeenpanoa ja rahoitusta.
Tulevalla hallituskaudella joudutaan tekemään myös säästötoimenpiteitä, mutta niitä ei voida kohdistaa koulutukseen. Lasten ja nuorten tulevaisuudesta ei ole varaa leikata. Päinvastoin opetuksen ja koulutuksen resursseja on lisättävä. Jokaisella tulee olla mahdollisuus kouluttautua, työllistyä ja luoda oma polkunsa.
0 kommenttia