Asevarustelulle tarvitaan vihreä vaihtoehto

Vihreä turvallisuuspoliittinen vaihtoehto on hiipunut näkyvistä. Venäjän hyökkäyksen jälkeen vihreät ovat olleet eturivissä hakemassa Nato-jäsenyyttä. Vihreiden tulisi palata rauhanpolitiikan edelläkävijäksi näillä aloitteilla, kirjoittaa Marko Ulvila.

31.5.2022 | Puheenvuoro

Kuva: Shutterstock

Lähdin mukaan Vihreän liiton toimintaan 1990-luvun puolivälissä, koska se edisti määrätietoisesti ja raikkaalla tavalla rauhanliikkeen, kansainvälisen solidaarisuuden ja ympäristösuojelun tavoitteita. Vihreät toi poliittiseen keskusteluun ja vaalikoppeihin todellisen vaihtoehdon.

Suureksi pettymyksekseni vihreä vaihtoehto asevarustelulle on hiipunut lähes näkymättömiin. Eduskuntaryhmämme hyväksyi mukisematta Sipilän hallituksen vuoden 2017 puolustuspoliittisen selonteon, jossa linjattiin sotilasmenojen mittava kasvu uusien hävittäjien hankkimiseksi. Marinin hallituksessa puolueemme oli panemassa tätä toimeen vieläpä tavalla, jossa järjestelmäksi valittiin hyökkäyssotaan parhaiten soveltuva vaihtoehto, F-35.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan vihreät ovat olleet eturivissä ja kiirehtien hakemassa Nato-jäsenyyttä. Päätös tehtiin ilman kunnollista harkintaa vaihtoehdoista, jotka olisivat pitäneet maamme irti ydinaseista ja vähentäneet riskiä ajautua osalliseksi muiden sotiin. Asevarustelubudjettia sovittiin kasvatettavan edelleen miljardimäärillä.

On ollut surullista kuulla, miten vihreätkin poliitikot ovat käyttäneet Nato-keskustelussa historiattomasti hokemaa, ”ei koskaan enää yksin”. Tämä talvisodan jälkeen kiteytetty ajatus johtikin pikaiseen liittoutumiseen – natsi-Saksan kanssa. Liittoumassa Suomi osallistui suur-Suomea tavoittelevaan hyökkäyssotaan Neuvostoliittoa vastaan.

Ennen liittoutumista natsi-Saksan kanssa Suomi oli edellisen kerran sotilaallisesti saumaton osa länttä Ruotsin kuningaskunnan itäisenä maakuntana. Tällöin suomalaisia lähetettiin surmaamaan ja kuolemaan suur-Ruotsin asialla Balkanilta Juutinmaalle. Sanoisinkin, että oikea johtopäätös menneistä liittoutumisista ja liittoutumattomuuksista olisi ”ei koskaan enää sotilasliittoa laajentumishaluisten maiden kanssa”.

Jotta vihreät palaisivat rauhanpolitiikan edelläkävijäksi ja ulko- ja turvallisuuspolitiikan vaihtoehtojen tarjoajaksi, meidän täytyy tehdä konkreettisia aloitteita, jotka erottavat meidät militarismin kannattajista.

Päällimmäisenä mieleen tulee erityisesti kolme tapaa:

  1. Jätetään jäsenhakemus YK:n ydinaseiden kieltosopimukselle samalla vauhdilla ja päättäväisyydellä, kuin millä Nato-hakemus tehtiin. Valmista voisi hyvin olla tämän vuoden loppuun mennessä, sillä vihreiden lisäksi demarit ja vasemmistoliitto ovat tämän takana. Naton vastustuksen vuoksi tätä ei kirjattu Rinteen hallitusohjelmaan, mutta nyt on hyvä hetki lunastaa lupaus tukea ydinaseriisuntaa.
  2. Torjutaan Turkin Suomelle esittämät vaatimukset määrätietoisesti, vaikka se johtaisi Nato-jäsenyyshakemuksen käsittelyn pysähtymiseen. Emme mitenkään voi aloittaa asevientiä Turkkiin, sillä se miehittää Syyriaa laittomasti ja tukee siellä fundamentalistista terrorismia. Emme myöskään saa luovuttaa Turkille täällä asuvia aktivisteja. Jos Turkki aloittaa ilmoittamansa hyökkäyssodan pohjois-Syyriaan, meidän tulee olla eturivissä vaatimassa ja toteuttamassa samanlaisia pakotteita, kuin mitä EU on asettanut Venäjälle Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyksen vuoksi. 
  3. Nostetaan tavoite kansainvälisen rauhantyön resurssoinnille samalle tasolle kuin asevarustelu, eli kahteen prosenttiin kansantuotteesta. Kehitysyhteistyön 0,7 %:n lisäksi tavoitellaan kansainvälisen ympäristöyhteistyön, rauhanrakentamisen ja ihmisoikeustyön moninkertaistamista siten, että saavutetaan kahden prosentin kansantuoteosuus.

Koska haluamme rauhaa, välttäkäämme sotaa ja rakentakaamme rauhaa!

Marko Ulvila
Kirjoittaja on tamperelainen tietokirjailija ja vihreiden ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän jäsen.

31.5.2022 11:27

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

1 Kommentti

  1. Kiitos, Marko, kirjoituksestasi! Et ole ainoa pettynyt ja surullinen. Tällä hetkellä ei pasifisteille taida olla paljon tilaa puolueessamme.

Lähetä kommentti