Pappi, hippi ja insinööri – Vihreitä miehiä 5/6: Vihreiden periaatteet näyttävät resonoivan enemmän naisäänestäjissä

"Jos miehet ovat sitä mieltä, että makkara on tärkeämpi kuin kasvisnakki, eläimiä pitää saada tappaa, on hyväksyttävää, että miehet saavat enemmän palkkaa ja niin edelleen, niin ei me sitä asiaa puolueen viestintälinjalla muuteta." Salla Merikukan kuvat ja miesten tekstit esittelevät vihreitä miehiä eri puolilta Suomea.

20.6.2022 | Henkilökuva

"Keskustelua siitä, että vihreissä ei ole miehille tilaa, käytiin jo silloin, kun puolueen puheenjohtajana oli ollut mies, ensin Ville kuusi vuotta ja sitten Touko vielä pari vuotta siihen päälle." Kuva: Salla Merikukka

Sameli, 30, Helsinki:

Ilmastonmuutoksen torjunta oli tärkein syy lähteä vihreisiin mukaan. Liityin jäseneksi vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen. Kotona ja perhepiirissä vihreiden arvoille oltiin aina oltu myönteisiä. Olin esimerkiksi saanut 18-vuotislahjaksi enolta Vihreän langan tilauksen vuodeksi.

Punnitsin aikanani valintaa Vihreiden nuorten ja Vasemmistonuorten väliltä, ja totesin, että Vihreillä nuorilla oli yhteiskunnallisiin haasteisiin ratkaisukeskeisempi ote. Myöhemmin, kun aloin opiskella arkkitehtuuria, huomasin, että vihreät ajoivat oikeastaan ainoana puolueena aktiivisesti kaupunkisuunnittelun asiantuntijoiden suosittelemia muutoksia elinympäristöömme.

Keskustelua siitä, että vihreissä ei ole miehille tilaa, käytiin jo silloin, kun puolueen puheenjohtajana oli ollut mies, ensin Ville kuusi vuotta ja sitten Touko vielä pari vuotta siihen päälle. Puoluesihteerikin on ollut pääsääntöisesti mies ja monet puolueen varapuheenjohtajista. Ja onhan meillä toki ulkoministerinäkin mies. On hassua ajatella, että vihreissä ei olisi miehille paikkoja. Mutta kyllä me tietysti aina tarvitsemme myös uusia nuoria miespoliitikkoja.

Mediassa ja kilpailevien puolueiden toimesta toki usein nostetaan esiin sitä, että vihreiden äänestäjät äänestävät paljon naisia. No entäs sitten? Ei me voida sanoa, että ihmiset äänestivät väärin. Jos monet meidän äänestäjistä on naisia, ja he haluavat äänestää naisia, niin sitten se on niin. Ehkä vihreitä äänestävät miehet ovat sen verran tietoisia, että ovat ajatelleet, että ehkä voisi miehenä joskus äänestää myös naista. Niin sitä on tullut itsekin tehtyä lähes aina, kun ei itse ole ollut ehdolla. Niinpä tilanne on helposti se, että monet vihreiden äänestäjät äänestävät naisehdokasta.

Äänestäjällä on oikeus päättää ketä äänestää. Demokratiassa hän tekee sen valinnan, ja se valinta on oikea riippumatta siitä, mikä se on. Siitä syystä tämä koko keskustelu siitä, että vihreiden äänestäjien pitäisi alkaa äänestämään miehiä, on jotenkin vähän hassu. Onko se ongelma, että vihreiden äänestäjissä naiset ovat korostuneet? Jos miehet ovat sitä mieltä, että makkara on tärkeämpi kuin kasvisnakki, eläimiä pitää saada tappaa, on hyväksyttävää, että miehet saavat enemmän palkkaa ja niin edelleen, niin ei me sitä asiaa puolueen viestintälinjalla muuteta. Pitää olla uskollinen omille periaatteille, ja jos ne periaatteet resonoivat enemmän naisäänestäjissä kuin miesäänestäjissä, niin sitten se olkoon niin.

Teos on osa valokuvaaja Salla Merikukan 14-osaista Pappi, hippi ja insinööri — Vihreitä miehiä -valokuvateosta, joka julkaistiin Vihreiden Joensuun puoluekokouksessa. Teos ja näyttely on Vihreän Sivistysliiton tuella toteutettu ja liiton vuoden 2022 kulttuuriteko. 

Lue lisää näyttelyn taustoista ja Sallasta Verden jutusta Keitä ovat vihreät miehet.

Sameli

20.6.2022 8:53

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Kuuntele Verden podcastia!

Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon

Kuuntele Verden podcastia: Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon