Sote, koulutus ja maahanmuutto – isoja linjauksia on vetkuteltu liian kauan

Uudet hyvinvointialueet ovat käynnistäneet toimintansa vuoden alusta.  Mitään järistystä tai romahdusta ei ole tullut, vaikka sitäkin pelättiin, mutta sote-alueet kamppailevat henkilökunta- ja rahapulan kanssa. Juuri ennen taas yksiä vaaleja on selvästi myös haluttomuutta kertoa, mitä kaikkea joudutaan karsimaan, vaikka toisin annettiin ymmärtää.

Soten suurin ongelma on se, että uudistus olisi pitänyt tehdä aikapäiviä sitten. Vaikkapa 20 tai peräti 30 vuotta sitten. Tietojärjestelmät olisi voitu rakentaa alun perin yhden mallin mukaan sen sijaan että satoja järjestelmiä joudutaan nyt kalliisti rukkaamaan. Samalla olisi myös säästytty turhan infran rakentamiselta, kun olisi isomman kokonaisuuden puitteissa mietitty, minne mikäkin toiminto pitää järjestää.

Tämä ei ollut poliittisesti mahdollista parikymmentä vuotta sitten. Oli riittävän monta puoluetta, jotka kailottivat kuntien vallan ja itsemääräämisoikeuden nimiin. Oli haluttomuutta katsoa eteenpäin, vaikka suomalaisten ikääntymiseen ja kaupunkien kasvamiseen viittaavat tilastotiedot olivat kaikkien luettavissa.

Soteuudistus onnistui lopulta monen väännön jälkeen, mutta ei ilman valuvikoja. Hyvinvointialueita muodostettiin aivan liikaa ja joukkoa joudutaan varmasti karsimaan viiden tai kymmenen vuoden kuluttua – ja jälleen maksetaan turhasta. Maakuntaveroakaan ei saatu aikaiseksi, minkä vuoksi valtion pussilla käydään paitsi tänä vuonna myös jatkossa. Tämäkään ei ole kestävä malli.

“Vuosien takaisen Pisa-menestyksen huumassa on jäänyt huomaamatta luokkahuoneiden todellisuus. “

Kouluasioissa taas on rynnätty eteenpäin jäniksen selässä uudistuksia tehtailemalla ja kuluja säästämällä. Varoituksen merkkejä ei ole nähty eikä hätähuutoja kuultu. Vuosien takaisen Pisa-menestyksen huumassa on jäänyt huomaamatta luokkahuoneiden todellisuus. Osaamisen alamäki on jatkunut jo pitkään.

Kansainvälisissä oppimisvertailussa Suomi on pudonnut huonoon seuraan ja erityisesti poikien tulokset huolestuttavat. Maahanmuuttajataustaisilla oppilailla on ongelmia puutteellisen kielitaidon vuoksi, mutta yllättäen myöskään ruotsinkieliset pojat eivät pärjää suomenkielisille pojille.

Oppimisen lisäksi myös viihtyminen on kärsinyt. Koulun ei ole tarkoitus olla mikään show tai spektaakkeli, mutta sen pitää olla hyvä ympäristö oppia ja olla ikätovereiden joukossa ilman pelkoa syrjimisestä tai suoranaisesta kiusaamisesta.

Koulun käyneillä pitäisi olla perustaidot kuten lukeminen hallussa, mutta näin ei nyt ole. Jos nuori ei opi ymmärtämään eikä tuottamaan tekstejä, on hänen tiensä jatko-opintoihin käytännössä kiinni.

Suomen nousu yhdestä Euroopan köyhimmästä kolkasta menestystarinaksi on pohjannut koulutukseen ja koulutustason nousuun. Nyt on havahduttu huomaamaan, että yhä useamman koulutustaso jää alhaisemmaksi kuin vanhempien koulutustaso. Samaan aikaan yritykset huhuilevat koulutettujen osaajien perään.

“Työnteon ja kielenopetuksen mahdollistaminen kaikille maahantulijoille integroisi heidät nopeammin yhteiskuntaan.”

Lähes kaikki eduskuntapuolueet puhuvat työperäisen maahanmuuton puolesta. Ulkomaalaistaustaisten määrä oli Suomessa 30 vuotta sitten noin 50 000 ja nyt heitä on jo lähes 400 000. Toisen polven ulkomaalaistaustaisiakin jo yli 80 000.

Ainoana puolueena maahanmuuttoa kritisoiva perussuomalaiset on oikeassa yhdessä asiassa: maahanmuuttopolitiikassa Suomi on epäonnistunut. Vuosikymmeniä on kulunut, mutta maahantulijoiden vastaanottoprosessi takkuaa. Päätökset viipyvät ja kunnollinen, kaikki kattava kielenopetus takkuaa.

Korjattavaa on myös yritysten asenteissa. Koulutetutkaan maahanmuuttajat eivät tahdo löytää sitä ensimmäistä työpaikkaa, vaikka yrittäjät pitävät ääntä työvoimapulasta.

Perussuomalaisten ratkaisu on esimerkiksi kansainväliset sopimukset ohittava malli, jossa otettaisiin turvapaikanhakijoita vain Euroopasta. Tämä ei ole onneksi herättänyt vastakaikua muissa puolueissa.

Osa maahantulijoista ilmoittaa suoraan tulevansa töihin ja useimmat turvapaikanhakijatkin ovat valmiita ja kykeneviä työntekoon. Työnteon ja kielenopetuksen mahdollistaminen kaikille maahantulijoille integroisi heidät nopeammin yhteiskuntaan. Tämä integroituminen pitäisi myös ottaa huomioon turvapaikkahakemusten käsittelyssä.

Erityistä tukea tarvitsevat maahanmuuttajanaiset. Heillä on vaara jäädä kotiin lasten kanssa, jolloin sekä äidit että lapset eristäytyvät oman yhteisön sisään eivätkä esimerkiksi opi suomea tai ruotsia.

Maahanmuuttajien kohtelun parantamisessa ei saisi enää aikailla. Ei myöskään pidä elätellä toiveunia siitä, että maahan muuttaisi esimerkiksi koulutettua terveydenhoidon henkilökuntaa ilman perheitään. Kukaan ei jää pitkäksi aikaa kauas omasta perheestään ja sellaisen edellyttäminen on kehittyvien maiden työvoiman riistoa nykypäivän malliin.

Esimerkkejä riittää siitä, mitä poukkoileva päätöksenteko, poliittisesti vaikeiden päätösten väistäminen (jopa vuosikymmeniä) ja seuraavan vaalivoittoon tähtäävä lyhytnäköinen toiminta saa aikaan. Isoja, vaikeita ratkaisuja voi siirtää vaalikaudesta toiseen, mutta se tekee korjausliikkeistä vaikeita ja kalliita.

Tehdäänkö nyt vai tehdäänkö myöhemmin kalliimmalla, sitä pitää seuraavassakin hallituksessa miettiä.

Tietoa päätösten perusteeksi on ja lisääkin voidaan selvittää, kunhan ei tehdä siitäkin vain keinoa jahkailla loputtomiin.

Lukuvinkkinä vielä Eero Kariston artikkeli tiedon kunnianpalatuksesta päätöksenteossa.