Taktinen äänestäjä pelaa epävarmaa peliä

Taktinen äänestäminen voi Suomen järjestelmässä tarkoittaa montaa asiaa. Eduskuntaan pyrkii jälleen yli 20 puoluetta, ja äänestäjän on punnittava sitä, antaako äänensä pienelle, mahdollisesti eduskunnan ulkopuolelle jäävälle puolueelle vai pelaako varman päälle äänestämällä jo eduskunnassa vaikuttavaa puoluetta.

Pienpuolueillakin on roolinsa, sillä moni puolue on aloittanut pienestä – vaikkapa vihreät. Toisaalta moni pienpuolue väsyy kesken matkan, jos tie Arkadianmäelle ei aukene. Pienpuolueet varsinkin äärioikealla myös kisaavat keskenään samoista äänistä ja tuki hajoaa pieniksi puroiksi.

Vaalipiirijako vaikuttaa myös taktikointiin, sillä osa äänistä menee vääjäämättä hukkaan pienemmissä vaalipiireissä. Suomessa käytetty d´Hondtin järjestelmä suosiii suuria puolueita. Ne saavat eduskuntaan enemmän edustajia kuin niiden kannatus edellyttäisi. Vastaavasti pienet ja keskisuuretkin puolueet saavat eduskuntaan aliedustuksen. Esimerkiksi vihreiden kannatus 2019 olisi suhteellisesti, siis koko maan äänestysprosentti huomioon ottaen, edellyttänyt 23 paikkaa. Lopputulos oli vaalijärjestelmän takia kolme paikkaa vähemmän.

Vaalijärjestelmän uudistaminen  ei ole tietenkään suuria puolueita kiinnostanut. Vihreille suhteellinen jakotapa olisi edullinen.

Äänestäjä voi taktikoida ja tämänkeväisten vaalien alla on ainakin vihreiden keskuudessa kuulunut kommentteja miesten äänestämisestä ”tällä kertaa”.

Kun oma puolue on tiedossa, äänestäjä tietysti vaikuttaa siihen, kuka oman vaalipiirin ehdokkaista etenee. Äänestäjä voi taktikoida ja tämänkeväisten vaalien alla on ainakin vihreiden keskuudessa kuulunut kommentteja miesten äänestämisestä ”tällä kertaa”. Vihreissähän on paljon miehiä, jotka äänestävät naisia ja esimerkiksi vihreiden 20 kansanedustajan ryhmässä on vain kolme miestä.

Taktikointi voi myös mennä pieleen, jos odottaa jonkun ehdokkaan saavan ”joka tapauksessa” riittävästi ääniä. Aika ajoin eduskunnasta tippuu eri puolueiden vahvoina pidettyjä ehdokkaita juuri tästä syystä.

Eniten taktikoinnista puhutaan kolmen suurimman, kokoomuksen, perussuomalaisten ja sosiaalidemokraattien kohdalla. Tämänhetkinen gallup-viisaus kertoo, että nämä kolme ovat niin tasoissa, että niistä mikä tahansa voi lopulta olla se suurin. 

Äänellä pelaamista voi olla moneen suuntaan. Äänestämällä kokoomusta tai sosiaalidemokraatteja voi pelata perussuomalaiset pois pääministeripelistä. Äänestämällä perussuomalaisia takaa sen, ettei ainakaan nykyinen hallituskoalitio jatka.

Vai takaako?

Suomen politiikan nykyisin voimassa olevan käsikirjan mukaisesti hallituksen muodostajan valitsee eduskunta eikä presidentti kuten ennen perustuslain muutosta. On omaksuttu tapa, jonka mukaan eduskunta nimeää suurimman puolueen puheenjohtajan hallitustunnustelijaksi.

Tähän asti systeemi on toiminut odotusten mukaisesti eli suurin puolue on saanut hallituksen kasaan. Mikään automaattinen prosessi tämä ei kuitenkaan ole, vaan lopputulos voi olla myös jotain muuta.

Eli jos suurin on tällä kertaa perussuomalaiset, voi myös käydä niin, ettei Riikka Purra löydä riittävän montaa hallituskumppania yhteisen hallitusohjelman taakse.

Eli jos suurin on tällä kertaa perussuomalaiset, voi myös käydä niin, ettei Riikka Purra löydä riittävän montaa hallituskumppania yhteisen hallitusohjelman taakse. Silloin hallitusta rakentamaan valitaan joku toinen eli käytännössä joko Petteri Orpo tai Sanna Marin.

Viime viikkoina on toitotettu, että joka tapauksessa kokoomus on mukana seuraavassa hallituksessa kävi miten kävi.

Yhtä lailla toitotetaan, että monipolvisen hallitusprosessin myötä hallitukseen päätyy joka tapauksessa keskusta, joka saa jälleen kerran kaivaa esiin toiveiden tynnyrinsä.

Muutama ääni on jo annettu ja lopputulos selviää sunnuntaina 2.4. äänestyspaikkojen sulkeuduttua.

Vihreiden kannatus ei kyselyjen perusteella ole viimekertaisella tasolla. Varmaa on kuitenkin se, että mitä pienempi vihreiden ääniosuus on, sitä heikommin seuraava hallitus puolustaa luontoa, edistää ilmastopolitiikkaa ja tukee yhdenvertaisuutta.

Siksi on merkitystä sillä, minne sen ainokaisen äänensä antaa ja äänestääkö jonkun puolesta vai jotakin vastaan.