Nuivien vanhempien maineesta eroon ratkaisuilla ja toivolla

Me ihmiset olemme kuin lapsia, jotka kuuntelevat mieluummin sitä vanhempaa, joka lupaa iltapalaksi sipsejä ja jäätelöä, eikä vaadi hampaiden pesua ja antaa pelata K18-pelejä yli puolen yön, kuin sitä, joka antaa iltapalaksi täysjyväruisleipää ja porkkanan, vaatii pesemään hampaat ja vahtii, että valot sammuu ja lapsi nukahtaa yhdeksään mennessä. Mitä väliä siitä, että seuraavana päivänä on huono olo, eikä mikään onnistu, kun nyt on kivaa? On ikävää olla se nuiva vanhempi ja kuunnella lapsen kiukuttelua ja haukkumista – mutta se on lopulta se ainoa oikea vaihtoehto, jos haluaa lapselleen hyvän tulevaisuuden.

Me vihreät olemme olleet tehokkaasti niitä nuivia vanhempia, viestineet ilmasto- ja luontokriiseistä ja tuoneet esiin sen tärkeimmän viestin: emme voi jatkaa maapallon resurssien tuhlaamista. Nyt tässä vaalien jälkeen sitten ihmetellään, että miten ihmiset kumminkin onnistuivat ymmärtämään meidät ihan väärin, vaikka emme oikeasti olleet kieltämässä autoja, myymässä ihmisten metsiä tai pakottamassa ketään vegaaniksi. Omasta maalaisen vihreän näkökulmasta olemme kuitenkin epäonnistuneet viestimään niistä ratkaisuista, joita meillä on tarjota, siitä arkielämän tasosta. Siitä, että vihreä vaihtoehto oikeasti myös parantaa ihmisten hyvinvointia ja mahdollisuuksia, koko Suomessa. 

Viha vihreitä kohtaan ajaa helppojen heittojen luokse

Vihreillä on Suomen paras maatalouspoliittinen ohjelma, joka takaisi myös maatalousyrittäjille keinot menestyä ja luoda kestävämpää tulevaisuutta. Silti täällä maaseudulla keskusteluissa voi pelata bingoa kaikissa aiheissa, mikä liittyy Vihreisiin – rivi vihreät haluaa tuhota maaseudun, viedä ihmisten metsät, kurjistaa elämän ja kieltää autot takaa aika varman bingon. 

Viha vihreitä kohtaan täällä maalla on välillä käsin kosketeltavaa, vaikka asun vain 70 km Helsingin keskustasta. Aloittaessani syksyllä 2021 kaikkien aikojen toisena vihreänä valtuutettuna Hausjärvellä kukaan koko valtuustossa ei puhunut minulle juuri mitään. Ensimmäisessä valtuustoseminaarissa esittelykierroksella oman vuoroni kohdalla tunnelma hotellin seminaarihuoneessa oli selvästi jännittynyt – olinhan suhteellisen vähän aikaa sitten ”jostain muualta” muuttanut vihreä, korkeasti koulutettu nainen. Siis joku sellainen, joka ei ymmärrä maaseudun elämästä yhtään mitään. Kun puheenvuoroni aikana kerroin, että olin viettänyt Hausjärvellä kaikki lapsuuteni lomat, ja että sukuni on ollut torppareita kylällämme 1600-luvun alkupuolelta asti, ja että isoisäni istui demareiden edustajana kaksi valtuustokautta, syntyi ilmapiirin vapautumisesta melkein äänekäs huokaus. Siitä eteenpäin kuuluin joukkoon, en ollut joku vieras, vaan ihan ok, ”vaikka ootkin vihreä”.

Ei liene ihan kaukaa haettua, että ainakin täällä maalla viha vihreitä kohtaan ajaa ihmisiä muista puolueista perussuomalaisten tarjoamien helppojen heittojen huomaan. Ettei vaan ainakaan mitään viherhulluutta pääse tapahtumaan. Hausjärvelläkin näissä vaaleissa perussuomalaiset oli jo kolmatta kertaa eduskuntavaaleissa suurin puolue, kannatus nousee vaali vaaleilta ja oli nyt jo 28,1%.

Eihän kaikki tämä tietenkään ole vain Vihreiden oman viestinnän syytä, maailma on muuttunut muutenkin nopeasti. Siihen ei kuitenkaan voi vedota loputtomasti, omaa toimintaa pitää pystyä muokkaamaan tarvittaessa. Jotain pitäisi tehdä, kun ainakin täältä omasta näkövinkkelistä puolueen viesti ei mene perille lainkaan, tai se ymmärretään tahallaan tai tahattomasti väärin.

Denialisti-trollien kanssa on turha lähteä vääntämään, he eivät mieltään muuta minkään faktamäärän edessä. Sen keskustelua seuraavan enemmistön vuoksi on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää pitää keskusteluissa esillä oikeaa tietoa. Vielä tärkeämpää on se, että vihreiden viestin tulee olla selvä myös ilman yliopistotutkintoa ja pitkää asioihin perehtymistä.

Tieteeseen nojaten, ihmisille puhuen

Meidän pitäisi vahvistaa mielikuvaa vihreistä sekä luontopolitiikan ydinosaajina että puolueena, jolla on sanottavaa ja osaamista myös taloudesta. Annika Saarikon sanoin, keskellä on hyvin tilaa, mutta me emme ole nyt onnistuneet sitä tilaa ottamaan haltuun. Vaikka nimitän itseäni punaviherliberaaliksi, on sille syynsä, miksi en äänestä vasemmistoa. Ihan väärässä eivät ole ne, joiden mielestä vasemmistoa ja vihreitä ei tällä hetkellä erota toisistaan. Politiikassa ja puolueohjelmista eroja kuitenkin löytyy, ja tämän eron selkeyttäminen ei välttämättä olisi paha asia.

Tieteeseen ja tutkimustuloksiin pohjautuva politiikka on itselleni tärkeimpiä syitä kuulua vihreisiin ja ajaa vihreää politiikkaa. Vahva tiedekytkös lienee kuitenkin yksi syy, miksi vihreä politiikka jää niin monelle kovin etäiseksi. Antamamme selitykset ovat niin monimutkaisia, että kuulijan katse lasittuu, ja moni lopettaa kuuntelemisen jo ensimmäisen lauseen puolivälissä. Kun maailman tulevaisuuden kannalta keskeisiä ilmiöitä selitetään monimutkaisesti, asia ei yhdisty millään tavalla siihen tavallisen arkea pyörittävän suomalaisen elämään.

Vaalien jälkipuinneissa on sanottu kaikenlaista, liikaa ilmastonmuutosta, liian vähän ilmastonmuutosta, liikaa luontokatoa, liian vähän luontokatoa. Liikaa vasemmalla, liikaa oikealla, liikaa kaikkea ja ei mitään riittävästi. Oma kantani tiivistetysti on yksinkertaisesti ”liikaa saarnaa, liian vähän ratkaisuja”.

Vihreiden puolueohjelmat ovat täynnä erinomaisia, tieteeseen pohjautuvia ratkaisuja, mutta julkisessa keskustelussa ne eivät ole nousseet esiin. Tai jos ovat, niin niitä ei ole ymmärretty tai edes hahmotettu ratkaisuiksi. Jos kyse on siitä, että nykyisessä keskusteluilmapiirissä me emme koskaan pääse kertomaan niistä ratkaisuista, niin pitäisikö silloin mieluummin aloittaa suoraan niistä ratkaisuista ja vasta sitten todeta, että näillä muuten selätetään myös se ilmastonmuutos ja luontokato?

Meidän on osattava kertoa, että meillä on vaihtoehtoja, että meillä on tarjota toivoa ja tulevaisuutta. Itselleni on aina ollut tärkeä Vihreiden ajatus olla edellä – ei oikealla tai vasemmalla. Se, että vanhojen mallien paikkailun sijaan rakennetaan jotain uutta, joka ratkaisee useampia ongelmia kerralla, on win-win-win-tilanne.

Meidän hyvinvointiyhteiskuntamme on monella tavalla maailman paras, mutta se ei tarkoita, etteikö siinä olisi parantamisen varaa. Meidän on osattava kertoa, että muutokset eivät pudota ketään kyydistä, vaan meidän mallimme yhteiskunnasta pitää kaikki paremmin mukana, samalla kun ratkaistaan planeetan tason kriisejä ja luodaan taloudellisen toiminnan mahdollisuuksia.

Myös viestimiseen tietoa tueksi

Planeetan tulevaisuus pelottaa itseänikin, aivan helvetisti. Biologina sitä on aika hyvin kartalla ilmastonmuutoksen ja luontokadon suhteen, ja maailman tilasta piittaamaton arki ahdistaa lähes päivittäin. Tekisi mieli ottaa ihmisiä kiinni ja ravistaa tosissaan, että etkö oikeasti ymmärrä, vai etkö vain halua?

En minä tiedä, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. Mikä on se keino, millä päästään sen paksun totuuden kieltämisen muurin läpi? Miten me voisimme toimia ja viestiä, että olisimme vakuuttava vaihtoehto muillekin kuin ydinkannattajille? Minä tiedän, ja me tiedämme, että me olemme oikeassa. Pitäisikö kuitenkin yhteisen hyvän vuoksi nöyrtyä ja viestiä vähemmän palavaotsaisesti? Vai sittenkin vielä tiukemmin?

En ole viestinnän asiantuntija, mutta joku muu on. Ehdottaisin, että kysellään heiltä, jotka ovat tätä asiaa tutkineet – siihenhän me uskomme, tieteeseen. Meidän pitää löytää ne keinot kiteyttää ja saada läpi se, että on kiire. Ja se, että meillä on ratkaisuja, jotka auttavat meitä ihan kaikkia.

Kaiken päälle, sen tiukan asian lisäksi tarvitaan myös toivoa.

Edit 11.4. Korjattu: kirjoittaja on kunnanvaltuutettu ei puoluevaltuuston jäsen.