Auttaako ihmisoikeuksiin vetoaminen ilmastokatastrofin pysäyttämisessä?

Ilmastokatastrofi on ihmiskunnan kohtalonkysymys. Niin kauan kuin maapallolla vielä on ihmisiä, ilmastonmuutos on myös ihmisoikeuskysymys. Ilmastokatastrofin uhan tiedostavat nuoret ja muut ovat kääntyneet myös tuomioistuinten puoleen saadakseen valtiot määrätyiksi nopeasti ja radikaalisti vähentämään kasvihuonekaasujen päästöjä ennen kuin on liian myöhäistä.

Kansallisissa tuomioistuimissa kysymys on usein poliittisesti päätettyä tiukemman päästövähennystavoitteen määräämisestä valtiolle. Tunnetuin tapaus on Hollannin korkeimman oikeuden joulukuussa 2019 antama Urgenda–ratkaisu. Siinä määrättiin Hollannin valtio toteuttamaan kasvihuonekaasupäästöjen 25 %:n vähennys vuoden 1990 tasosta vuoden 2020 loppuun mennessä. Kiinnostavaa on, että tuomioistuin perusti päätöksensä kansainvälisiin ihmisoikeusnormeihin, nimittäin Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräyksiin oikeudesta elämään (2 artikla) ja oikeudesta yksityis- ja perhe-elämän suojaan (8 artikla).

Kasvihuonekaasupäästöt ja ilmastonmuutos ovat globaaleja ongelmia, jotka eivät tunne valtioiden rajoja. Ilmastokatastrofi koskettaa myös, jopa ensimmäisten joukossa, myös heitä, jotka eivät itse taikka kotivaltionsa kautta ole olleet osallisina sen aiheuttamisessa, kuten Tyynen valtameren saarivaltioita, suistomaita sekä arktisia alkuperäiskansoja. Esimerkiksi Bangladesh on alaltaan alle puolet Suomesta, mutta sen väkiluku on 200 miljoonaa, ja merenpinnan nousu yhdellä metrillä peittäisi 10 % sen pinta-alasta.

Viime vuosina on pantu vireille useita kansainvälisiä ihmisoikeusvalitusprosesseja valtioita vastaan ilmastonmuutoksen kielteisistä ja ihmisoikeusloukkauksiksi muodostuvista vaikutuksista. Valittajat väittävät joko päästöjen olevan vastaajavaltion aiheuttamia tai valtion laiminlyöneen omien asukkaidensa suojaamisen haitoilta. Osa valituksista siis kohdistuu valittajien kotivaltioon, osa muihin valtioihin, jotka halutaan vastuuseen rajat ylittävistä ihmisoikeusloukkauksista.

Tapauksia tutkittu ihmisoikeusloukkauksina

Joukko alle 18-vuotiaita eri maista, mukaan lukien nuoren sukupolven ilmastoaktivismin symboliksi noussut Greta Thunberg, laittoi vuonna 2019 vireille YK:n lapsen oikeuksien komiteassa viisi valitusta eri valtioita (Argentiina, Brasilia, Ranska, Saksa ja Turkki) vastaan. Nuoret väittivät, että kasvihuonekaasupäästöjen ja ilmastonmuutoksen kautta nämä valtiot loukkasivat eri maissa olevien lasten ihmisoikeuksia.

Lupaavasti komitea katsoi näissä Sacchi ym. -tapauksissa, että valittajat olivat potentiaalisen ’uhrin’ asemassa vastaajavaltioihin nähden ja että valtioiden rajat ylittävät päästöjen vaikutukset saattavat hyvinkin olla ihmisoikeusloukkaus. Valitukset jätettiin silti tutkimatta, kun valittajat eivät olleet käyneet läpi kansallisia prosesseja vastaajamaiden haastamiseksi ensin kotikentällään.

Samoihin aikoihin kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen noudattamista valvova YK:n ihmisoikeuskomitea ratkaisi Teitiota-tapauksen. Valittaja väitti Uuden-Seelannin loukkaavan hänen oikeuttaan elämään, jos se palauttaisi hänet Kiribatin saarivaltioon, joka valittajan mukaan jäisi veden alle vuoteen 2025-2030 mennessä. Komitean mukaan palauttaminen ’ei vielä’ vuonna 2019 loukannut oikeutta elämään. 

Sen sijaan sama komitea kesällä 2022 totesi ihmisoikeusloukkauksen Australiaan kuuluvien Torresin salmen saarten alkuperäiskansayhteisöjen valituksessa Billy ym. Se koski Australian osuutta ilmastonmuutoksen aiheuttamisessa ja laiminlyöntejä saarten elinkelpoisuuden turvaamisessa merenpinnan noustessa. Sopimusloukkaus todettiin suhteessa saarten alkuperäiskansojen oikeuteen nauttia omasta kulttuuristaan ja valittajien yksityis- ja perhe-elämän suojaan. Päätöksessään ihmisoikeuskomitea ei määrännyt Australiaa vähentämään päästöjään, mutta lausui sen olevan velvollinen turvaamaan valittajayhteisöjen mahdollisuuden elää kotisaarillaan ja estämään todettujen ihmisoikeusloukkausten toistumisen. Tämä on ensimmäinen kansainvälisellä tasolla menestynyt valitus ilmastonmuutoksesta ihmisoikeusloukkauksena.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) käsittelee parhaillaan rypästä ilmastonmuutokseen liittyviä ihmisoikeusvalituksia. Tunnetuin niistä on ns. portugalilaisten lasten tapaus, jossa yli 30 eurooppalaisen valtion, mukaan lukien Suomen, väitetään loukkaavan heidän oikeuttaan elämään ja muita ihmisoikeuksia.

EIT:n suuri jaosto järjesti 27.3.2023 asiassa suullisen käsittelyn, jossa valtiot esittivät kaikki mahdolliset vastaväitteet valituksen tutkimiselle. Vakavimmalta kompastuskiveltä näyttää jälleen vaatimus valtionsisäisten oikeussuojakeinojen käyttämisestä ennen asian viemistä kansainväliselle tasolle.

Valituksessa osoitettava mitä ihmisoikeuksia loukattiin ja miten

Sekä ilmastonmuutoksen aiheuttaminen rajat ylittävin kasvihuonepäästöin että laiminlyönnit oman väestön suojaamisessa ihmisoikeuksia loukkaavilta seurauksilta ovat osoitettavissa valtion vastuulla oleviksi ihmisoikeusloukkauksiksi. On epärealistista kohdistaa yhdellä kertaa sama valitus useaan valtioon ja sivuuttaa valtionsisäisten oikeussuojakeinojen ensisijaisuus tai aina vedota ihmisoikeuksista pyhimpään eli oikeuteen elämään.

Billy-tapaus osoittaa, että ihmisoikeusloukkausten uhrien ja vastaajavaltion kausaalisen vastuunalaisuuden huolellinen kohdentaminen voi johtaa valtiolle langettavaan päätökseen. Tällöin asianomainen alueellinen ihmisoikeustuomioistuin tai YK:n sopimusvalvontakomitea ehkä edellyttää valtiolta vain yksilö- tai ryhmätason toimia toteamansa ihmisoikeusloukkauksen lopettamiseksi ja hyvittämiseksi, mutta saattaa myös katsoa, että näiden toimien pitää sisältää kasvihuonepäästöjen vähentämisen. Sellainen vaatimus on mahdollista esittää valituksen käsittelyssä, mutta ensin on osoitettava, mitä ihmisoikeuksia valtio loukkasi ja millä toimillaan tai laiminlyönneillään. On mentävä tyvestä puuhun.

Saamelaisilla on YK:n eri sopimusvalvontakomiteoissa vireillä ainakin viisi Suomea koskevaa ihmisoikeusvalitusta, joissa ilmastonmuutos esiintyy osana perusteluketjua. Valitukset koskevat kaivoslain nojalla myönnettyjä aluevarauksia ja malminetsintälupia, lohenkalastusta Tenojoessa ja saamelaisen poronhoitokulttuurin siirtämistä uusille sukupolville. Suomen osuus ilmastonmuutoksen aiheuttamisessa tai pysäyttämisessä taikka ihmisoikeuksia loukaten tehty ’viherpesu’ – kuten saamelaisen poronhoitokulttuurin tuhoaminen akkumineraalien louhinnan toivossa – ovat kysymyksiä, joita nämä valitukset nostavat esiin.

Ihmisoikeuksilla ja ihmisoikeusvalituksilla on oma paikkansa ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä, mutta ihmisoikeuksia ei pidä alistaa muille hyville tavoitteille. Myös ilmastokysymyksiä koskevat ihmisoikeusvalitukset tulee rakentaa ihmisoikeusloukkausten uhrien oikeuksien näkökulmasta.