Entä jos todellisuus onkin punavihreä?

Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toisti perussuomalaisten tutun väitteen Yleisradion punavihreydestä. Samaa kritiikkiä ovat esittäneet muutamat muidenkin oikeistopuolueiden edustajat, ja kritiikki kohdistuu joskus muuhunkin mediaan.

Toinen toistuvan kritiikin kohde on tiede. Puhutaan päivystävistä dosenteista, tiedemaailman punavihreistä agendoista, epäillään tai nonsoleerataan tieteellisen tutkimuksen tuloksia väittämällä niitä poliittisesti tarkoitushakuisiksi.

Sekä media että tiede kuitenkin kuvaavat todellisuutta, yli yksittäisen ihmisen tai ryhmän perspektiiviharhan ja rajoittuneiden näkökulmien uusimman ja parhaaksi arvioidun tiedon mukaan.

Jospa todellisuus siis onkin punavihreä?

Ympäristötodellisuus on vihreä

Ainakin todellisuus ympäristöasioissa on koko lailla vihreä. Kaikki, siis varmaan ihan kaikki tutkimustieto osoittaa, että vihreiden ajama ympäristöpolitiikka on parasta politiikkaa toteuttamaan kaikkia niitä ilmasto- ja luonnon monimuotoisuustavoitteita, jotka eri puolueet perussuomalaisia lukuunottamatta ovat ohjelmiinsa kirjanneet. Vasemmistoliitto on toimissaan jakanut melko pitkälle samat näkemykset tarvittavista toimista, mutta demarit ovat horjuneet jopa Marinin hallituksessa niin paljon, että on vähän rajatapaus arvioida, onko ympäristöasioissa todellisuus punavihreä vai vain vihreä.

Suosikkimedioihini kuuluvat tiedemaailmasta kertova Yliopistolehti sekä Suomen luonto. Molempia lukiessani huomaan usein törmääväni samoihin kysymyksenasetteluihin ja argumentteihin, joita politiikassakin näkee, erityisesti vihreiden puheenvuoroissa. Samoja havaintoja tekee, kun seuraan sähköpostiini tulevia tiedotteita erilaisista tutkimustuloksista.

Kiinnostus todellisuudesta horjuu

Istuva hallitus tyrmäsi Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston maahanmuuttoaiheisen tutkimuksen, kun hallituspuolueessa tai -puolueissa pelättiin, että tutkimus antaa asiasta liian positiivisen kuvan.

Hallitus perusteli haluaan leikata asumistukea väitteellä tuen valumisesta vuokranantajille, vaikka tutkimuskirjallisuus oli väitteen jo osoittanut vääräksi. Hallitus perustelee yksityisten lääkäripalvelujen Kela-korvausten reilua korotusta väitteillä, jota Kelan tai mikään muukaan tutkimus ei tue. Punaiset ja vihreät ovat vastustaneet molempia hankkeita.

Hallituspuolueet karsivat sosiaaliturvan leikkauksia koskevasta valiokuntamietinnöstä asiantuntijatietoa, joka oli kriittistä hallituksen toimia kohtaan. Leikkausten yhteisvaikutuksia ei haluttu selvittää. Punaiset ja vihreät oli at vahvasti eri mieltä. Asiantuntijatahot kai järjestään pitivät lausuntoaikoja liian lyhyinä, jotta asioihin ehdittäisiin perehtyä riittävästi.

Sosiaaliturvasta on olemassa koko joukko erilaista tutkimustietoa, joka kertoo esimerkiksi syrjäytymisen periytymisestä sekä 1980-luvun laman leikkausten seurauksista. Sekä vihreät että punaiset ovat niistä kovasti muistuttaneet jälleen nyt, kun oikeistohallitus leikkaa rajusti sosiaaliturvasta.

Taloustodellisuus kaikille vaikeaa

Talouskasvua tukevaan tutkimukseen oikeistohallitus näyttää suhtautuvan myönteisemmin kuin humanistiseen tai ympäristötieteeseen. Viime kaudella yli hallitus–oppositio-rajojen sovittu tki-rahoitus etenee myös nykyisen hallituksen toimissa.

Talousoppineiden huolen valtion velkakehityksestä oikeisto on omaksunut hyvin, tosin oikeisto näkee ongelman selvästi suurempana kuin taloustieteilijöiden valtavirta. Ratkaisuista – sekä keinoista että aikataulusta – talousoppineet ja oikeisto ovatkin sitten taas melko lailla eri mieltä.

Ulkopuoliselle syntyy mielikuva, että tämän päivän oikeisto yksinkertaisesti haluaa supistaa yhteiskuntaa. Hyvinvoinnin, jopa talouskasvun lisäämiseen yhteiskunnan toimin on paljon vähemmän halukkuutta kuin punaisilla tai vihreillä. 

Mutta talouspolitiikassa ei vasemmistokaan saa puhtaita papereita. Siellä on esimerkiksi omaksuttu arvostettu keynesiläinen ajatus elvyttävästä finanssipolitiikasta talouden huonoina kausina, mutta toinen puoli opista, tiukka finanssipolitiikka nousukaudella pakkaa unohtumaan.

Osa vasemmistosta haluaa rakentaa julkisen sektorin palvelujen tuottamisessa palomuuria, joka pitäisi yksityisen sektorin mahdollisimman kaukana kaikesta, missä liikkuu julkista rahaa. Sillekin ajattelulle on aika vaikea löytää tueksi tutkimustietoa.

Oikeiston negaatio kasvaa

Jos vasemmistolaisuus määriteltäisiin oikeistolaisuuden negaationa, vasemmistolaisuus kattaa huomattavasti kasvaneen osan arvokartasta, kun oikeisto vetäytyy yhä tiiviimmin omaan nurkkaansa. Kannatusiirtymät elävät ihan omaa elämäänsä.

Tiivistyvä oikeistolaisuus näkyy sosiaaliturvan ankarana leikkaamisena, veroasteen laskemisena, yhteiskunnan roolin pienentämisenä ja pyrkimyksenä parantaa yksityisen sektorin asemaa yleensä ja myös julkisten palvelujen tuottamisessa.

Sukua muiden maiden oikeistolaisten hallitusten toimille ovat lisääntyvät hyökkäykset oikeusjärjestelmää, perustuslain asiantuntemusta ja kansainvälisiä sopimuksia kohtaan. Tuttua muista oikeistohallituksista on myös varauksellinen suhtautuminen maahanmuuttoon ja edellä mainittu varauksellisuus tiedettä ja mediaa kohtaan.

Oikeiston vetäytyminen oikealle alkoi Suomessa oikeastaan jo Neuvostoliiton romahdettua 1990-luvun alussa. Silloin vasemmisto hylkäsi sosialismin ja ilmoittautui markkinatalouden vankaksi tukijaksi. Kun vasemmisto tuli oikeiston perinteiselle tontille, oikeisto ei jäänyt puolustamaan asemiaan vaan väistyi oikealle. Markkinatalouden ohjaamisessa ja kehittämisessä aloite siirtyi niin sanotulle vasemmistolle. Terminologiassa keskustaoikeisto hiipui unohduksiin ja korvautui oikeistolla. Harvoin enää kuulee puhuttavan ekososiaalisesta markkinataloudesta.