Mitä Haaviston suosio tarkoittaa vihreille?

Pekka Haaviston kansalaisvaltuuskunta kokosi viimeisille päiville saakka tukijoita yli puoluerajojen. Presidentinvaalikampanja näytti toteen Haaviston yhteen kokoavan voiman. Mitä vihreät voisivat ottaa opikseen kampanjasta, pohtii kirjoituksessaan Johanna Kohvakka.

13.2.2024 | Puheenvuoro

Kuva: Veikko Kähkönen

“Pulinat pois”, totesi Pekka Haavisto vaalituloksesta.

Haavisto kuvaili tunnelmista kysyttäessä, ettei käsittele politiikkaa voittojen ja tappioiden kautta vaan enemmänkin kyseessä on intohimo yhteiskunnallisten asioiden hoitamiseen. Tämä on hyvä ohjenuora myös meille muille. Kun häviön hetkellä harmittaa, on tärkeää katsoa kokonaisuutta, sitä mitä on saatu aikaan ja miten tästä eteenpäin.

Onnittelut Alexander Stubbille ja kiitos rehdistä kampanjasta. Stubb osoitti koko kampanjan ajan monin tavoin, että arvostaa Haaviston osaamista ja jossain haastattelussa jopa kehotti äänestämään Haavistoa. Puheet tuloksen selvittyä ennakoivat, että Haaviston tiedoille ja taidoille tulee olemaan käyttöä tavalla tai toisella. 

Vihreille tämä tulos oli joka tapauksessa historiallinen. 

Lähes 50 % äänestäneistä kirjoitti äänestyslappuun numeron 10. Jäi kiinni 98 664 äänestä, että Suomeen ei valittu ensimmäistä kertaa vihreää, seksuaalivähemmistöön kuuluvaa presidenttiä. Alle 10 prosentin kannatuksen omaavan puolueen edustajalle tämä on valtava saavutus. Miten tämä oli mahdollista? Mitä tämä tarkoittaa vihreille? Ja ennen kaikkea mitä vihreät voisivat ottaa opikseen Haaviston tavasta puhutella ihmisiä?

Haaviston kampanjaa tehtiin sitoutumattoman tukiyhdistyksen kautta. Kansalaisvaltuuskunta oli täynnä niin tieteen, taiteen kuin politiikankin edustajia yli puoluerajojen, jotka oli innostanut mukaan nimenomaan Pekan persoonallisuus ja osaaminen. Kansalaisvaltuuskuntaa puheenjohtivat kokoomus- ja RKP-taustaiset Jaana Pelkonen ja Elisabeth Rehn. Toisen kierroksen startatessa mukaan liittyi merkittäviä muiden puolueiden edustajia Antti Rinteestä Tytti Isohookana-Asunmaahan ja Timo Harakkaan. Haavisto sai taakseen ylivoimaisen enemmistön niistä ei-kokoomuslaisista kansanedustajista, jotka julkisesti ilmaisivat kantansa. Jopa perussuomalaisia liputti Haaviston puolesta.

Tunnelma Korjaamon vaalivalvojaisissa oli hieno, kun yleisön joukossa vilahteli niin Erkki Tuomioja, Nasima Razmyar, Pär Stenbäck kuin Hannele Pokkakin. Aika vain ei enää riittänyt tämän tuen maksimaaliseen hyödyntämiseen kampanjassa, sillä ennakkoäänestys alkoi jo pari päivää ensimmäisen kierroksen jälkeen. 

Tästä puoluerajat ylittävästä yhteishengestä tulee väistämättä mieleen, voisiko Haavisto yhdistää eri puolueita tekemään yhteistyötä keskenään aivan uudella asenteella myös tulevaisuudessa. Miksi taistella omissa poteroissa, kun meillä on niin paljon yhteistä arvopohjaa? Mitä tämä yhteistyö voisi käytännössä tarkoittaa ja miten siitä saadaan kaikki irti? Nämä ovat asioita, joita olisi nyt hyvä pohtia.

Tunnettujen poliitikkojen lisäksi kampanjaan tuli vielä viime hetkiin saakka tavallisia enemmän tai vähemmän puoluepolitiikasta kiinnostuneita ihmisiä, jotka vain halusivat tehdä Pekan kampanjaa. Kampanjan edetessä niin torit, huoltoasemat kuin keikkaklubitkin täyttyivät Haaviston kannattajista ja tukea ilmaistiin monin tavoin. Vihreiden on nyt tärkeää tarttua tähän momentumiin ja innostaa heitä mukaan politiikkaan. Onhan moni nykyisistä vihreistä aktiiveista kertonut tulleensa mukaan juuri Pekan 2012 vuoden kampanjan innostamana. Heistä yksi on vihreiden nykyinen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne, joka 12 vuotta sitten siirtyi kokoomuksen riveistä vihreisiin. 

Myös kansalaisvaltuuskunnan jäsenet ovat ilmaisseet halunsa jatkaa yhteistyötä näiden vaalien jälkeenkin. He kaikki tekivät töitä yhteisen tavoitteen eteen ja tapoja tehdä vaikuttaa löytyy varmasti myöhemminkin. Muusikoille ja muille taiteilijoille lienee tärkeää pysyä puoluepoliittisesti sitoutumattomana, mutta jollain tavalla heidätkin kannattaa pitää mukana yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Ehkäpä juuri kansalaisvaltuuskunnan ympärille voisi rakentua jonkinlainen puoluepoliittisesti sitoutumaton yhteisten arvojen eteen töitä tekevä ryhmä?

Mitä sitten vihreät voisivat ottaa opiksi Pekan tavasta puhutella ihmisiä? Se, että tämä kaikki oli mahdollista kulminoituu nimenomaan Haaviston poikkeuksellisen persoonan ympärille. Pekan kerrotaan olleen diplomaatti jo Koijärvellä tarjotessaan suklaata nuoria aktivisteja valvoville poliiseille. Pekan taito kuunnella ja kohdata ihminen vakuuttaa. Hän ei katso muita ylhäältä tai alhaalta päin, vaan tasavertaisena. Hänessä on erityistä herkkyyttä aistia ihmisten tunnetiloja.

Vihreissä on mukana keskimääräistä enemmän korkeasti koulutettuja, joilla on paljon tietoa ja osaamista. Mediapersoona Tuomas Enbuskelta kysyttiin jokunen vuosi sitten paneelikeskustelussa, miksi vihreät ovat niin ylimielisiä. Tämä vastasi, että koska he ovat aina oikeassa. Historian saatossahan toki näin ei aina ole ollut, mutta etenkin viime vuosina vihreät ovat yhä enenevässä määrin vannoneet tutkitun tiedon nimeen.

Haaste on kuitenkin siinä, että politiikassa ei riitä, että on oikeassa, pitää myös saada kansan suosio puolelleen. Siksi on tärkeää, että jokainen ihminen kohdataan ymmärtäen, kunnioittaen ja tämän huolta kuunnellen. 

Suurin osa suomalaisista arvostaa tieteeseen ja tutkimukseen pohjautuvaa tietoa, sen esille tuomiseen on vain löydettävä oikeat keinot. 

Johanna Kohvakka / Verde

13.2.2024 7:19

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

0 kommenttia

Lähetä kommentti