Helsingin Sanomat kuvasi hiljattain artikkelissaan “Näin hyvinvointivaltio mullistui”, kuinka pieni ryhmä päättäjiä kokoontui Puolustusvoimien virkistysmajalla Santahaminassa valmistelemaan historiallista säästöpakettia, joka on osa Suomen julkisen talouden tasapainottamispyrkimyksiä. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juusolle (ps) sosiaalihuollon 100 miljoonan euron leikkaukset tulivat täytenä yllätyksenä.
Perinteisessä saunatuvassa järjestetyssä kokouksessa olivat mukana muun muassa Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen sekä Matias Marttinen (kok), Otto Andersson (r), Peter Östman (kd) sekä Ville Vähämäki (ps). Nämä henkilöt olivat valikoituneet ryhmään pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituksen toimesta, ja heidän tehtävänään oli esitellä suunnitelma, jolla pysäytettäisiin maan velkaantuminen.
Tämä herättää kysymyksen siitä, kuinka avointa päätöksenteko todella on ja tehdäänkö päätöksille minkäänlaista ulkopuolista arviota niiden vaikutuksista esimerkiksi eriarvoistumisen, tasa-arvon tai ympäristön näkökulmasta. Kuinka edustettuina eri ryhmien näkökulmat ovat näissä tärkeissä päätöksissä? Kenen äänet niissä todella kuuluvat ja kenen etuja valvotaan? Nyt näyttää siltä, että kriittisiä päätöksiä, jotka vaikuttavat miljoonien suomalaisten arkeen, valmistellaan suljetussa, epävirallisessa ympäristössä, kaukana julkisuudesta.
Tällainen päätöksenteko heijastaa menneiden vuosikymmenten perinteitä, joissa politiikkaa tehtiin kaukana kansan silmiltä, usein miesten kesken. Tämä tapaus nostaa esiin tarpeen uudistaa päätöksentekoprosesseja, jotta ne olisivat avoimempia, tasa-arvoisempia ja nykyaikaisen demokratian periaatteiden mukaisia.
Miesten saunaillat eivät enää 2020-luvulla ole se paikka, jossa hyvinvointivaltiomme kohtalosta tulisi päättää.
0 kommenttia