Suomussalmen simpukkatuho on hälyttävä varoitus välinpitämättömyyden hinnasta
Suomussalmen raakkujen joukkotuho on varoittava esimerkki siitä, miten heikosti suojelutoimet toimivat, jos niitä ei oteta tosissaan kaikilla tasoilla. Tuhoutuneita simpukoita emme voi enää pelastaa, mutta meidän on opittava tästä, jotta vastaavaa välinpitämättömyyttä ei enää tapahdu.
Suomussalmella tapahtunut raakkujen eli jokihelmisimpukoiden joukkotuho on järkyttävä muistutus siitä, miten ihmisen välinpitämättömyys voi aiheuttaa korvaamatonta vahinkoa luonnolle. Tämä tapaus, jossa tietoisesti rikottiin viranomaisten antamia selkeitä ohjeita, paljastaa syvän ongelman siinä, miten luonnonsuojeluun ja ympäristövastuuseen suhtaudutaan.
Kainuun ely-keskuksen Stora Ensolle ja metsänomistajalle toukokuussa lähettämä sähköposti oli yksiselitteinen: jokihelmisimpukan esiintymispaikan kohdalla jokea ei saa ylittää metsäkoneilla. Lisäksi suositeltiin 45 metrin suojavyöhykettä, jolta metsää ei hakata.
Nämä ohjeet perustuivat luonnonsuojelulakiin ja erittäin uhanalaisen lajin säilyttämisen turvaamiseen. Siitä huolimatta ohjeita rikottiin. Metsäkoneet ajoivat useaan kertaan Hukkajoen yli juuri simpukkakannan tiheimmän esiintymän kohdalla, eikä suojavyöhykkeitä jätetty.
Tämän seurauksena tuhansia simpukoita murskaantui suoraan koneiden alle. Vielä laajempaa vahinkoa tekee kuitenkin jokeen valunut lieju ja hiesu, joka tukahduttaa simpukoita alavirtaan satojen metrien matkalta. Metsähallituksen edustaja kertoi Helsingin Sanomille simpukoiden olevan kuin "kuorrutettu maitosuklaalla" hiekan vuoksi, joka on täyttänyt niiden sisukset. Tämä kuvaus ei jätä tilaa väärinkäsityksille: kyseessä on valtava ekologinen katastrofi uhanalaiselle lajille.
Miten tämä saattoi tapahtua, vaikka viranomainen oli antanut selkeät ohjeet ja yhtiön olisi pitänyt tietää, mitä sen toimista seuraisi? Tämä herättää vakavia kysymyksiä siitä, kuinka syvällä ympäristövastuullisuuden käsitys todella on suurissa yrityksissä. Onko kyse vain viherpesusta, jossa ympäristövastuullisuudesta puhutaan, mutta käytännön toimet jäävät puolitiehen tai unohdetaan kokonaan, kun taloudelliset intressit tulevat vastaan? Valvonta ja ohjeistaminen maksaa ja suojavyöhykkeiden jättäminen tietää taloudellisia menetyksiä.
Stora Enson maajohtaja Seppo Parvi on todennut, ettei vielä tiedetä, mikä tapauksessa meni pieleen. Tämä lausunto kuulostaa irvokkaalta tilanteessa, jossa ohjeet olivat olleet yksiselitteiset ja niiden seuraamista ei valvottu mitenkään. Se, että yhtiö ei pysty kertomaan, miten näin perustavanlaatuinen virhe pääsi tapahtumaan, kertoo rakenteellisista ongelmista. Ympäristön suojelu ei voi olla pelkästään suunnitelmatasolla, vaan se vaatii jatkuvaa valvontaa ja sitoutumista kaikilla tasoilla.
Suomussalmen tapaus on varoittava esimerkki siitä, miten heikosti suojelutoimet toimivat, jos niitä ei oteta tosissaan kaikilla tasoilla. Se paljastaa myös tarpeen tiukemmalle valvonnalle ja tiedottamiselle esimerkiksi rikkeitä seuraavista rangaistuksista. On myös välttämätöntä, että tällaisista rikkeistä seuraa aina merkittävä rangaistus, jotta vastaavia katastrofeja voidaan jatkossa välttää. Poliisi tutkiikin tapausta nyt törkeänä luonnonsuojelurikoksena, josta rangaistus on aina vankeutta.
Tuhoutuneita Suomussalmen simpukoita emme voi enää pelastaa, mutta meidän on opittava tästä tapauksesta, jotta tällaista välinpitämättömyyttä ei enää tapahdu. Millä ehdoin suojavyöhykkeet voisivat olla pakollisia, ei vain suosituksia? Miten voisimme kehittää ymmärrystä eri eläinlajien ominaispiirteistä ja merkityksestä luonnon monimuotoisuudelle? Nyt todennäköisesti metsätyökoneenkuljettaja ei edes ymmärtänyt raakkujen yli ajaessaan niiden arvokkuutta eläiminä, sillä ne poikkeavat ulkonäöltään muista eläimistä. Koiranpentujen yli hän olisi tuskin ajanut.
On aika ottaa ympäristönsuojelu vakavasti ja vaatia sitä myös yrityksiltä. Luonto ei ole ehtymätön resurssi, jonka voi uhrata taloudellisen hyödyn alttarille. Se on elintärkeä osa elämäämme, ja sen suojeleminen on meidän kaikkien vastuulla. Tällaisten tapausten estäminen on tärkeää, jotta voimme jättää tuleville sukupolville perinnöksi rikkaan ja monimuotoisen luonnon, eikä vain tarinaa tuhotusta ekosysteemistä ja menetetyistä lajeista.
Tämä ei ole vain ympäristöaktivistien huolenaihe, vaan koko yhteiskunnan, joka on riippuvainen terveistä ekosysteemeistä.
