Tervetuloa puolentoista asteen planeetalle
Vuosi 2024 oli ensimmäinen 1,5 astetta esiteollista aikaa kuumempi vuosi. Hälyttävä tilanne edellyttää ennen kaikkea entistä tarmokkaampaa päästöjen vähentämistä, mutta myös sopeutumista ja ilmastonmuokkaukseen varautumista, kirjoittaa Atte Harjanne.
Tervetuloa puolentoista asteen planeetalle. Edessä on epävakaita ja vaarallisia olosuhteita.
Vuosi 2024 jää historiaan monesta asiasta. Kurskista, Navalnyusta, Trumpista, Muskista, Gazasta, Libanonista, Iranista, Sudanista - aika ratkaisee, mitkä tarinat muistetaan. Kaikki ihmiselämän isot ja pienet käänteet tapahtuvat joka tapauksessa - kourallinen astronautteja, taikonautteja ja kosmonautteja poislukien - tällä planeetalla, sen määrittämissä olosuhteissa.
Nuo olosuhteet ovat rajussa muutoksessa. Vuosi 2024 jää historiaan ensimmäisenä kalenterivuotena, jona maapallon ilmaston keskilämpötila ylitti 1,5 asteella esiteollisen ajan lukemat. 1,5 astetta on merkityksellinen luku, sillä se sovittiin vuonna 2015 Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteeksi, jonka rajoissa ilmastonmuutos pyritään pitämään.
Yhden vuoden ylitys ei vielä tarkoita, että Pariisin sopimuksen raja olisi ylittynyt. Ilmasto on tilastollinen käsite. Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC määritteli viimeisimmässä, kuudennessa arviontiraportissaan, että puolentoista asteen ylitys on tapahtunut kun 20 vuoden ajanjaksolla keskiarvo sen ylittää. Ylityksen ajankohdaksi katsotaan sitten tuon ajanjakson keskikohta.
Tässä määritelmässä on se ongelma, että tavoitteen ylitys tiedetään todeksi kymmenen vuoden viiveellä tapahtuneesta. Reilu vuosi sitten joukko tutkijoita Ison-Britannian ilmatieteen laitos Met Officesta ehdottikin, että ylitys pitäisi määritellä yhdistämällä menneen kymmenen vuoden havainnot ja tulevien kymmenen vuoden mallinnukseen pohjaavan ennusteen. Ajatus on periaatteessa fiksu, mutta voi viedä huomion ennusteen pitävyyteen ja tarjoaa ilmastotoimien jarruttelijoille mahdollisuuden hämmentää saivartelulla.
Käytettiin sitten menneeseen tai puoliksi tulevaan kurkottavaa määrittelyä, on käytännössä varmaa, että elämme jo tuota ratkaisevaa 20 vuoden jaksoa. IPCC arvioi raportissaan vuonna 2021, että puolentoista asteen laskennallinen ylitysvuosi - siis 20 vuoden jakson keskikohta - ajoittuu todennäköisesti vuosien 2030-2035 välille.
IPCC:n raportin julkaisun jälkeen lämpöennätykset ovat ehtineet mennä muutamassa vuodessa uusiksi selkeästi ennakoitua reippaammin. Erityisesti merien lämpeneminen on ollut hätkähdyttävää. Kun huomioi, ettei globaaleja päästöjä ole saatu vaadittuun jyrkkään laskuun vieläkään, on lisää lämpöä luvassa.
Vaikka 1,5 ei olekaan mikään maaginen luku, jonka jälkeen maailma romahtaa, on sen ylittäminen erittäin huono asia. Ilmastokriisi koetteli viime vuonna monia alueita rajusti: se toi kuivuutta, myrskyjä, tulipaloja ja tulvia.
Yksittäinen vuosi ei kuitenkaan anna läheskään koko kuvaa siitä, mitä tällainen lämpeneminen tarkoittaa.
Monet eläin- ja kasvilajit voivat selvitä poikkeusoloissa hetkellisesti. Jos vaikkapa vesistö on liian lämmin jonkin pitkäikäisen kalalajin lisääntymiselle yhtenä vuonna, ei se vielä välttämättä romahduta kantaa. Pysyvänä olotilana se on silti sukupuuttotuomio ainakin alueellisesti. Pahinta on, jos niin sanottujen avainlajien kannat romahtavat. Silloin kokonainen ekosysteemi voi olla mennyttä, vaikka muut lajit muuten pärjäisivät muuttuneissa oloissa.
Myös muunlaiset muutokset voivat pahentua ajan kanssa. Kuivuuden kanssa voi pärjätä vähän aikaa, mutta kun kokonaisen maatalousalueen vesitaloutta ylläpitävä jäätikkö sulaa vuosi vuodelta pienemmäksi, menee ruuantuotannolta pohja. Kuten Petteri Taalas äskettäin haastattelussa muistutti, vesi on usein itse lämpenemistä kriittisempi asia meille.
Ilmaston kuumenemisen vaikutukset eivät ole läheskään aina lineaarisia. Jokainen asteen osa ja uusi lämmin vuosi lisäävät riskiä erilaisten keikahduspisteiden saavuttamiseen, joiden seuraukset voivat olla tuhoisia.
Vaikka puolentoista asteen tavoite on käytännössä mennyttä, kaikki ei ole. Päinvastoin - on pelastettava se, mitä pelastettavissa on, pidettävä muutos siedettävänä ja annettava ihmiselle ja luonnolle mahdollisuus sopeutua.
Ylivoimaisesti tärkeintä on tietysti painaa globaalit ilmastopäästöt nykyistä nopeammin alas. Tarvitaan puhdasta energiaa fossiilisten ja kestämättömän biomassan tilalle, kulutuksen kohtuullistamista sekä maankäyttö ja maatalous on saatava kestävälle polulle.
Ilmastonmuutokseen sopeutumisessa on samalla skarpattava. Varoitusjärjestelmien ja tulvavallien kaltaista infraa tarvitaan, mutta kaikkein tärkeimmät keinot sopeutumisessa ovat luonnon suojeleminen ja ennallistaminen ja absoluuttisen köyhyyden vähentäminen. Luonto antaa meille suojaa lämpenevältä ilmastolta, mutta tarvitsee enemmän tilaa ja monimuotoisuutta selvitäkseen itse muutoksesta. Köyhyys taas altistaa ilmastokriisin vaikutuksille.
Puolentoista asteen planeetalla ei myöskään ole varaa ohittaa ilmastonmuokkausta yhtenä työkaluna. Lisää tutkimusta ja kansainväliset säännöt tarvitaan kipeästi. Oli hienoa huomata, että aihe noteerattiin myös Suomen uusimmassa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa. Ilmastonmuokkaus (tai ilmastointerventiot) olisivat myös luonteva ja tarpeellinen aihe seuraavaksi IPCC:n erikoisraportiksi.
Ilmastonmuutoksen hillintä on joka tapauksessa ykkösasia, eivätkä sopeutuminen ja mahdollinen ilmastonmuokkaus missään määrin korvaa päästövähennyksiä.
Monenlaisia toimia kaikilla tasoilla siis tarvitaan. Toivonkin vuodelta 2025 selväpäistä politiikkaa, joka tunnustaa tosiasiat ja ilmaston tilan. Toivon näkeväni aktiivisia kansalaisia ja liikkeitä pitämässä ääntä tulevaisuuden puolesta. Toivon lukevani yhä uusista edelläkävijäyrityksistä, jotka ymmärtävät, ettei mitään muuta bisnestä pidemmän päälle voi olla kuin ilmastoviisasta bisnestä.
Ja kevään kunta- ja aluevaalit täällä Suomessa ovat nekin jälleen ilmastovaalit, kiinnosti aihe tai ei. Fysiikkaa kun ei pääse karkuun.
