Metsäpalot vaarantavat pohjoisen metsien ja tundrien hiilinielun
Pohjoisen havumetsävyöhykkeen kyky sitoa hiilidioksidia on kasvanut viime vuosikymmeninä, mutta metsäpalojen päästöt uhkaavat viedä alueelta sen hiilinielustatuksen, kertoo tuore tutkimus. Samalla tundra-alueet ovat muuttumassa hiilen päästölähteiksi.
Nature Climate Change -lehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että vuosina 2001–2020 boreaalis-arktinen alue toimi hiilinieluna sitoen keskimäärin 548 miljoonaa tonnia hiiltä vuosittain. Metsäpalojen aiheuttamat päästöt, keskimäärin 237 miljoonaa tonnia vuodessa, kuitenkin vähensivät tätä vaikutusta merkittävästi. Kun metsäpalojen päästöt huomioidaan, alueen hiilinielun kasvu ei ole enää tilastollisesti merkittävä.
Boreaalis-arktisella alueella tarkoitetaan pohjoisen pallonpuoliskon havumetsävyöhykkeen ja tundra-alueiden muodostamaa kokonaisuutta.
Metsäpalot ovat tutkimuksen mukaan keskeinen tekijä, joka vaarantaa boreaalis-arktisen alueen hiilitaseen. Metsäpalojen päästöt muodostivat jopa 43 prosenttia alueen vuotuisista hiilidioksidipäästöistä. Suurimmat metsäpaloalueet sijaitsevat Siperiassa, jossa palojen voimakkuus ja laajuus ovat kasvaneet huomattavasti viime vuosina.
Ikirouta vapauttaa sulaessaan suuria määriä hiilidioksidia ja metaania
Tutkimuksessa nousi esiin erityisesti tundra-alueilla tapahtunut muutos. Alueet, jotka ovat olleet hiilinieluja vuosituhansien ajan, ovat nyt alkaneet päästää hiilidioksidia ilmakehään. Tähän vaikuttavat muun muassa lämpenemisen aiheuttama ikiroudan sulaminen, kuivuuden lisääntyminen ja kasvillisuuden muutokset.
”Tundran muuttuminen hiilen lähteeksi on selkeä merkki ilmastonmuutoksen vaikutuksista ekosysteemeihin”, tutkimusta johtanut Anna-Maria Virkkala toteaa.
Ikiroudassa olevien alueiden hiilinielut ovat lähes kadonneet, kun metsäpalojen vaikutus huomioidaan. Ilman metsäpaloja ikiroudan alueet toimisivat edelleen merkittävinä hiilinieluina. Sulava ikirouta kuitenkin vapauttaa suuria määriä hiilidioksidia ja metaania ilmakehään, mikä pahentaa ilmastonmuutosta.
Tutkijat korostavat pitkäaikaisten havaintojen ja kattavamman alueellisen datan tärkeyttä.
”Erityisesti Siperiassa ja Kanadan arktisilla alueilla tarvitaan lisää tutkimus- ja seurantapisteitä, jotta ymmärtäisimme paremmin ekosysteemien dynamiikkaa”, tutkimusryhmä painottaa.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että boreaalis-arktinen alue toimii edelleen hiilinieluna, mutta kehitys on epävarmaa. Metsäpalojen ja ikiroudan sulamisen vaikutukset voivat pahimmillaan kääntää alueen hiilen lähteeksi, mikä kiihdyttäisi ilmastonmuutosta entisestään.
”Boreaalis-arktinen alue on ilmastonmuutoksen etulinjassa. Nyt on elintärkeää panostaa ilmastotoimiin ja ekosysteemien suojeluun, jotta tämä herkkä ja kriittinen alue voi jatkaa toimintaansa hiilinieluna”, Virkkala muistuttaa.
